torstai 6. elokuuta 2015

Treeniä ja lihashuoltoa -urheilijaelämää :)

Aamutuimaan mentiin tokoilemaan porukalla Tupokseen. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa toistenkin tekemistä nuorten koirien kanssa! On niissä muissakin virtaa, eli ei tää mun junnu (toivottavasti) niin toivoton tapaus olekaan kuin miltä välillä tuntuu. Itse asiassa Neppu oli yllättävänkin rauhallinen ja käyttäytyi vieraassa paikassa jo melkein kuin ihmisten koirat ;).

Tehtiin vähän ruutua. Merkit oli erilaiset kuin mun omat, mutta sepä ei haitannut onneksi. Mutta se pysäytysongelma. Sain ohjeen, että harjoittelisin pysäytystä lelun avulla. Siis stopista heti taakseheitto. Täytyy olla vaan sellanen lelu, että lentää sieltä lähetyspaikalta ruudun taakse asti. Tätä pitää alkaa treenaamaan. Sekä heittämistä (minä) että pysähdystä (Neppu) :).

Merkin kierto meni ihmeenkin hyvin, Neppu merkkasi erilaisen tötsän hyvin, eikä tehnyt sitä valtaisaa kaarrosta tällä kertaa, suoritus oli melko ok. Sitä lopun pa:ta täytyy alkaa treenata. Ylipäätään kaikissa liikkeissä.

Seuraamisessa täytyis itse luottaa siihen, että koira tulee kontaktissa mukana, nyt kumarrun sen puoleen ja kävelen sitä kohti sitten huomaamatta. Neppu on vaan niin pieni, etten näe sitä silmäkulmasta ollenkaan. Onneksi hallilla on peilit, sinne treenaamaan tätä jatkossa! Ja täytyy muista kävellä mieluummin hieman poispäin koirasta! Kun se seuraa kontaktissa niin se on ihan ok. Lyhyitä pätkiä, välillä ei saa hommata muuta tai katsella perhosia tms.

Kapulan pitoon otin kokeeksi vähän painavamman kapulan. Koira istumaan ja itse kyykkyyn viereen, nami maahan. Tämä toimi nyt paremmin kuin pikkukapulan kanssa. Lisää treeniä, paljon!

Hyppy olikin sitten se kompastuskivi tällä kertaa. Otin ekaa kertaa niin, että rima oli vähän korkeammalla. Eka hyppy meni hyvin, mutta toisella kertaa Neppu hoksasikin juosta sieltä riman alta (tätä se ei olekaan aiemmin huomannut). Ei auttanut, että laskin rimaa alemmaksi, se olikin aika taitava limboaja ja tulla vilahti alta niin, ettei rima edes tippunut. Katja laittoi sateenvarjon vielä riman alle, mutta sieltäkin se pääsi puikahtamaan välistä. Taito kait se on tuokin. Hypytin pari kertaa sitten vaan "lennosta" ja viimeinen oikea suoritus oli ok. Positiivista oli nyt se, että se malttoi odottaa käskyä.

Treenin jälkeen Katja sitten vielä hieroi Nepun, muuten koira oli melko hyvässä kunnossa, mutta oikea takareisi ja pakara olivat tiukalla. Lihaksissa tuntui myös epäsymmetrisyyttä juuri noissa kohdissa. Pehmeni hieronnalla ja laserilla, täytyy nyt venytellä ja kiinnittää huomiota tuohon asiaan (siis tarkkailla tavallistakin kriittisemmin sen liikkeitä). Neppu täyttää ensi viikolla vuoden, alan lähiaikoina varailla sille luustokuvausaikaa. Se se vasta jännää onkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...