Viime syksyn Kuttukuun paimennustaipparin jälkeen mulla virisi ajatus, että tässähän on varsin mukava harrastus, jota voisi mahdollisesti jatkaa pitemmällekin. Taipparissahan meidän porukasta oli mukana Nepun neljä pentua; Ilona, Jekku, Eppu ja Armi. Kaikki läpäisivät testin ja osoittivat, että vielä se paimenen veri virtaa schapeissakin. Taippareita onkin käynyt useampi schappari suorittamassa, mutta siitä eteenpäin esikokeeseen ja paimennuskokeisiin asti ei monikaan ole edennyt.
Keväälle järkkäilin paimennuspäivää meidän rodulle, mutta sitten tuli korona ja vesitti senkin tapahtuman. Nyt alkukesästä olen itse käynyt Nepun ja Ilonan kanssa paimennustreeneissä Minnan Koirakoulussa, tähän mennessä vasta kaksi kertaa, mutta jatkoa kyllä seuraa! Josko suhteellisen säännöllisesti tämä kesä paimennetaan ja katsotaan syksyllä, olisiko meistä esikokeeseen :). Jos ei tämän vuoden syksyllä, niin sitten vuoden päästä. Olen varmaan aiemminkin sanonut, että mun harrastaminen on aina semmoista, että joku päämäärä ja tavoite tulee olla, jota varten töitä tehdään, en osaa vain "huvikseen" tehdä oikein mitään. Tai ainakin se säännöllisyys sitten kyllä kärsii ja sitä kautta kehittyminen. Niinkuin nyt tuo tokokin, kun ei kokeita juuri ole, niin eipä juuri tule järkevästi edes treenattua.
No, siihen paimennukseen. Ekalla kerralla koirat käyttäytyivät ihan tasan niinkuin etukäteen olin ajatellutkin: Neppu meni aivan kierroksille ja saaliille, se veti niin että liina soi ja olisi varmaan ajattanut lammasparat johonkin hiiteen asti, jos olisi vahingossa päässyt irti. Pyöröaitauksessa (ulkopuolella, lampaat sisällä) se osasi kuitenkin hakeutua "tasapainoon" ja fokus oli koko ajan lampaissa.
Ilonan asenne lampaisiin puolestaan oli ihan täysi kymppi, se eteni rennosti ravaten, eikä ahdistanut lampaita ollenkaan vaan kohteli niitä nätisti.
Tokalla kerralla Neppu oli jotenkin aivan totaalisen erilainen kuin ekalla kerralla, tehtiin koko aika töitä pyöröaitauksella ja päästiin Nepun kanssa etenemään ohjauksiin ja lähettelin sitä vierestä lampaiden taakse tasapainoon. Se teki työtä tosi herkällä ja mukavalla otteella, siitä erityisesti tuossa koirassa tykkäänkin, että sitä ei tarvitse patistella vaan se tekee ihan itse omalla moottorilla. Jonkun verran se innostui haukkumaan, kun tehtiin ohjauksia peräjälkeen vasemmalle ja oikealle, mutta muuten oli oikein hyvä. Hakeutui tasapainossa maaten, ja Minna sanoikin, että sillä se viestii että "homma hallussa".
Ilona puolestaan tokalla kerralla söi enimmäkseen lampaankakkaa ja ruohoa. Mentiin sen kanssa isoon aitaukseen ja liinan kanssa käveltiin lampaiden perässä. Se tekee pätkiä oikein "paimenkoiramaisella" asenteella, ei koskaan ole ilkeä lampaille, mutta ei myöskään vielä riittävän varma ja keskittynyt lampaisiin. Karkaisi kyllä lauma tältä pikku-paimenelta ainakin vielä tässä vaiheessa ;).
Täytyy joku kerta kokeilla Inkerinkin kanssa, mitä se lampaista tuumaa. Mukavaa, kun tässä lähellä on tuommoinen paikka, missä tätä lajia voi harrastaa, niin saadaan treenikertoja mukavasti tällekin kesälle jo.
