maanantai 12. heinäkuuta 2021

Huh hellettä!

Lämmintä on tänä kesänä todellakin riittänyt. Olen ollut lomalla nyt reilun kuukauden, ja yhden käden sormilla taitaa olla laskettavissa semmoiset sopivat koirien lenkkeilytyskelit. Aamulla on kuuma, päivällä se vasta kuuma onkin, ja illalla on kuuma. Kotona sisällä onneksi ilmalämpöpumppu hoitaa viilennyksen, mutta asuntovaunussa on ollut kohtuullisen lämmintä nukkua niinä muutamina kertoina, kun ollaan reissussa oltu. Ostin nyt kokeiluun sellaisen ilmanviilentimen vaunuun, pääsee testiin kunhan taas poimitaan vaunu perään roikkumaan ja lähdetään (kisa)reissuun :).

Treenit koirien kanssa ollaan tehty lyhyesti ja ytimekkäästi, nyt tosin ostin taas kortin Dogantti -areenalle, kun siellä meijerin vanhassa juustolassa on helteilläkin mukavan viileää. Iltaisin ollaan käyty muutaman kerran hakemassa viilennystä merivedestä ja reissuissa tietysti campingit pyritään katsomaan niin, että koirille on pulikoimismahdollisuus. Ainoastaan Inkeri meillä menee ihan uimalla uimaan, toiset tykkäävät vain kahlailla.






Kisailtu ollaan sen verran, että Inkeri saavutti kolmella startilla voittajaluokan koularin RTK3 rallyssa: ensimmäinen startti oli jo joskus toukokuussa Oulussa, siellä ralleiltiin tulos VOI88, ja sijoituttiin luokassa hopealle (2./10). Tässä kisassa ohjaajan piikkiin saa laskea ainakin -10 pistettä, kun uusin kyltin "puolenvaihto takana", enkä sitten muistanut, kummalla puolella koiran pitäisi ensin olla :-D. Siinä sitten aikani koomailin, meinasin jo luovuttaakin, mutta jatkoin kuitenkin loppuun saakka ja onneksi jatkoin, kun saatiin ihan ok tulos.



Seuraava startti oli Nepulla ja Inkerillä Hankasalmella. Tää oli näitä:

Satu: "Mitäs jos mentäis tuolloin 18.-20. päivä Hankasalmelle? Siellä näyttää olevan tuommoinen leirintäalue."

Janne: "No mitä siellä silloin on?"

Satu: "No olis kisat. Sain paikatkin Nepulle ja Inkerille."

Janne: "No ok."

(Toim.huom: täällä meillä päin kisoja on harvakseltaan, ja usein saa ajaa satoja kilometrejä, jotta pääsee starttaamaan).

Ja niin me sitten mentiin. Kumpikin koira teki tuloksen, Inkeri taas podiumille pistein VOI87 (3./10) ja Neppu mun mielestä hienolla tekemisellä sai tuloksen MES81, tähän olin lievästi pettynyt (en koiraan, vaan tulokseen).




Seuraava "mitäs jos mentäis retkelle..."  -startti tehtiin Sievissä 3.7. Majailtiin Maasydänjärvellä  viikonloppu, uitiin (jopa minäkin tarkenin!) ja lähinnä läähätettiin helteessä.

Sievissä siis Inkeri edelleen voittajassa, josta tulos VOI96 ja palkinnoille, sijoitus 3./10 ja RTK3 plakkariin. Tuomari kehotti palautteessaan luottamaan koiraan, mutta kyllä se Inkeri edelleenkin keskittyy ainakin sataan asiaan yhtä aikaa, eikä sen kanssa todellakaan päästä radalla (ei useinkaan edes treeneissä) sinne yhteiseen kuplaan, hyvä että edes samalla tontilla ollaan :). Koularin myötä Inkeri saa nyt jäädä hetkeksi kisamaskotiksi, on Ilonan vuoro kokeilla voittajaluokkaa seuraavaksi.



Nepun rata oli sitten ihan jinjajang/super/kuplassa/mitänäitänytonkaan. Tekniseltä radalta se otti täydet 100p, otti luokkavoiton ja näin saatiin viimein valiokello käyntiin. Sen suoritus sai taas uskomaan siihen, että kyllä tuommoisen hieman haasteellisemmankin taskuraketin kanssa on mahdollista onnistua, kun tarpeeksi uskoo ja tekee töitä. Se haasteellisuushan tässä tapauksessa on sitä, että se tekee niin sukkelasti sinne päin, että mm. pieniä vino -1 -pisteitä tulee tilille todella helposti. Aina, siis todellakin AINA se antaa kaikkensa, mutta meidän yhteistyö ei välttämättä aina pysy siinä tahdissa mukana...





Rallikisailut jatkuvat, mulla on parikin kisapaikkaa "takataskussa" vielä tälle kuulle. Mukavaa, kun kisoja taas ylipäätään on!


Koiranäyttelyssäkin me käytiin, Oulussa 10.-11.7. Ilmoitin sinne viime tipassa Inkerin lauantaille (KV -näyttely) ja Ronjan sunnuntaille (NORD).

Lauantaina schapeja (2u+2n) tuomaroi Nina Janger ja hän arvioi Inkerin rotunsa parhaaksi mukavalla arvostelulla:

"4- vuotias narttu. 

Erinomaiset mittasuhteet.

Hyvä kallon leveys ja vahva kuono-osa.

Hyvä ylälinja, eturinta ja raajaluusto.

Hieman pyöreyttä rintakehässä.

Tasapainoisesti kulmautunut.

Liikkuu kevyellä ulottuvalla askeleella.

Käyttää häntäänsä hyvin.

Iloinen esiintyjä.

Hyvä karvapeite."

VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP


Inkeri otti kyllä koko rahan edestä ilon irti kehässä, oli hyvin tyypillinen pomppiva itsensä, ja sitä sai myös tuomari ja kehäsihteerikin "maistaa"... Tuomari totesikin, että hänhän repeilee, mutta niinhän näiden täytyy iloisia ollakin. 



Nepun jälkikasvusta Jekku ja Armi ottivat valioivat sertit lauantaina, Jekku oli VSP ja Armi Inkerin jälkeen PN2.


Sunnuntaille tuli harmillisesti tuomarimuutos, alunperin piti olla hollantilainen erikoistuomari, mutta vaihtui espanjalaiseksi Jose Homem De Melloksi. Ilmoitin sunnuntaille Ronjan, kehässä oli 3 urosta ja 2 narttua. Ronjan arvostelu:

"Feminine, well set ears.

Chest should be deeper.

Correct front.

Nice ribcage.

Correct topline & tailset.

Moves little bit reserved & 

very close behind." 

AVO EH/2 

Ihan tyytyväinen Ronjan esiintymiseen olin, eihän sillä kokemusta ole yhtään tuollaisista tapahtumista ja hälinästä. Jekku ja Armi olivat VSP ja ROP, selkeästi tuomari tykkäsi vähän rungokkaammista koirista, Ronja on enemmän meidän Ilonan kaliiperia, eli hyvin kevyt tyypiltään.


Muita näyttelyitä en ole edes katsellut, varmaan joskus täytyy lähteä Inkerin kanssa jostain Suomen rajojen ulkopuolelta kokeilemaan sitä viimeistä Cacibia, kunhan rajat ovat auki ja on turvallista mennä.


Nyt koitetaan pitää Neppu iskukunnossa, että saataisiin niitä valiotuloksia rallyssa lisää (en kyllä tiedä, miten se saadaan pidettyä, täytynee vaan toivoa että lämpimät ilmat jatkuvat niin se edes vähän on hitaampi radalla). 

Ilona osaa voittajaluokan jutut kyllä, katsotaan miten se alkaa pelittämään kisoissa.

Ja Inkeri taas... Yritetään etsiä sitä yhteistä kuplaa ja keskittymiskykyä, muuten se osaa kyllä mestariluokan jutut ja on teknisesti varmaan taitavin mun koirista, sen kanssa vaan on epämukavaa (mulla, koiralla on vähän liiankin kivaa) olla radalla, kun se rekisteröi koko ajan ihan kaiken ympärillään. Napsun tai parin verran keskittymiskykyä lisää, kiitos :).








tiistai 5. tammikuuta 2021

(Korona)vuotta pakettiin

Olen aloittanut jo pariin otteeseen postauksen tänne loppusyksyn ja alkutalven kisoista ja muusta, mutta jostain syystä en vaan ole saanut kirjoituksia valmiiksi asti. En nyt jaksa enää sen tarkemmin lähteä erittelemään kisa kisalta, mitä ollaan tehty, vaan ajattelin vain hieman koota pakettiin viime vuotta koira koiralta. 


Ronja 




Ronja muutti mun anopin luokse helmikuun lopulla sen jälkeen, kun vanha Manni täytyi laittaa viimeiselle matkalle. Ronja on virallisesti minun nimissäni ja sen päätehtävä on anopin aktivointi :). Jonkin verran kävin Ronjan kanssa Oulun Koirakerhon näyttelytreeneissä, mutta korona vesitti nekin kyllä suurimmaksi osaksi, kuten näyttelytkin. Ronja ehti kuitenkin tammikuussa käydä kerran kehässä Kajaanin KV -näyttelyssä, sieltä sille sileä eri. 

Luustokuvat otettiin loppuvuodesta ja kaikilta osin priimaa lausuttiin Ronjalle.

Ronjalle yitän katsoa jonkun näyttelyn ensi kesälle, aiemmin tuskin kannattaa tämän vallitsevan tilanteen vuoksi edes näyttelykalenteria katsella. 



Ilona 





Ilona heilui mukana treeneissä, sen kanssa ei tosiaan ole mitenkään ihmeemmin tavoitteellisesti tehty mitään, mutta paljon se on oppinut "siinä sivussa vasemmalla kädellä". Se on  luonteeltaan paljon rauhallisempi ja harkitsevaisempi (jos schapea nyt ylipäätään voi harkitsevaksi sanoa...) kuin nuo mun kaksi vanhempaa suharia, ja niinpä sen ohjaaminenkin on aika paljon helpompaa. Lisäksi se tekee kyllä tasan sen mitä sille on opetettu, ohjaaja voi katsoa itseään peilistä jos yrittää teettää sillä sellaista mitä sille ei ole aiemmin opetettu. 

Ilona starttasi rallykisoissa neljä kertaa, sai joka kerta tuloksen ja koularit RTK1 ja RTK2. Rotumestikset jäivät harmillisesti väliin juoksujen vuoksi. 

Ilona luustokuvattiin alkuvuodesta, priimaa olivat senkin luut (spondyloosia ei nuoren iän vuoksi vielä lausuttu).

Tänä vuonna Ilonan tavoite on ainakin RTK3, ja kenties korkkaamme myös tokokokeet. 



Inkeri




Inkeri kävi kerran näyttelyissä, Turussa tammikuussa. Turkuun asti junailimme ihan vaan sen vuoksi, että siellä oli rodun erikoistuomari ja matkailuhan tunnetusti avartaa :). Helmikuussa Inkeri kävi sterkassa, ja nyt noin vuosi jälkeenpäin saa onnekseen todeta, että eipä ole vaikuttanut sen paremmin turkkiin kuin painoonkaan tuo sterkka.

 Rallykisoissa Inkeri starttasi kolmesti, saldona oli kaksi kertaa luokkavoitto ja kerran hylsy. Että tulos tai ulos, se on Inkerin motto näissä karkeloissa. Viimeinen, RTK2 -koularin tuottanut luokkavoitto tuli Kuopion rotumestiksissä, joten Inkeri on avoimen luokan rotumestari!

Tälle vuodelle Inkerin tavoite on ainakin RTK3, ehkä jopa RTK4, se osaa kyllä kaikki kyltit ja tekniikka on hyvä, mutta se keskittyminen... Se vaan kertakaikkiaan saa niitä aivopieruja ja lisäksi sen on pakko kuulla ja nähdä kaikki mahdollinen ja vähän mahdotonkin, joten koskaan ei voi radalle lähtiessä tietää, mitä se sillä kertaa "tarjoilee". 

Tokossa olisi kiva käydä pitkästä aikaa VOIvottelemassa, nyt kun vielä näillä vanhoilla säännöilla kisataan. Tokossa vaan rallyakin enemmän on haittaa siitä, että koiralla "pakka leviää", on jäänyt päähän kaikumaan sen viimeisimmän voittajaluokan kokeen tuomarin kommentti: "tämä olisi semmoinen kolmensadan pisteen koira, jos..."


Neppu




Neppukin ehti kerran näyttelykehään ennen koronaa, tammikuun Kajaani KV:ssa se oli ROP. Rallykisoja koluttiin sitten senkin edestä, mun koirat on tänä vuonna kyllä startanneet yhteensä enemmän kuin yhtenäkään aiempana vuonna, että siltä osin "mikä korona?" Rallystartteja Nepulle kerääntyi peräti yhdeksän kappaletta, ensin kahdesti voittajassa, joista sitten RTK3 ja sitten loput seitsemän starttia mestariluokassa, jokaiselta radalta tulos, koulari RTK4 ja aika monta kertaa rallyteltiin harmittavan lähelle sitä 95 pistettä. Neppu otti mestariluokan rotumestaruuden Kuopiossa, teki kyllä siellä kaikista radoistaan surkeimman suorituksen, mutta se riitti silti!

Tänä vuonna jatkamme rallykisailua ja toivottavasti kehityn ohjaajana niin, että ne valiotulokset saataisiin kasaan. Koira kyllä osaa ja tekee, mutta on ohjauksellisesti haasteellinen, kun on niin nopea liikkeissään ja reagoi ihan jokaiseen sormen heilautukseenkin. Ja sitten on vielä tunariohjaaja, joka ottaa aivan hölmöjä ohjaajavirheitä...

Tokotiimin leirit kärsivät pahasti koronasta ja yhden kerran jouduin olemaan pois, kun olin itse sairaana. Tänä vuonna toivottavasti paremmalla tuurilla saadaan vedettyä treeniviikonloput läpi. 

Nepulla kävi tässä hiljattain tokoa treenatessa pieni haaveri, kun treenattiin hallissa merkikierto-hyppy-nouto-hässäkkää. Se meni kumolleen merkinkierrossa (sehän juoksee aina pää viidentenä jalkana, joten ei ihme), jatkoi kyllä suorituksen loppuun ja näytti, että mitään ei käynyt. Se meni kuitenkin jotenkin itselleen epätyypillisen "hitaaksi" ja arvelin, että johonkin nyt tuli osumaa. Onneksi sain heti seuraavaksi maanantaiksi ajan hierojalle. OIkean lavan yläosassa oli jotain pientä, muuten Neppu oli ihan ok, normaalia pientä harrastuskoiran jumia, jotka antautuivat hyvin. Nyt mennään kuitenkin hetki jumpaten ja rallatellen, jotta lapa saa parantua kunnolla. Isoja vauhtiliikkeitä täytyisi päästä harjoittelemaan isolle kentälle, en tiedä jääkö tämä tokon koekuntoon viilaaminen sitten kesään, kun pääsee taas ulos treenaamaan. Nyt on hyvä aika treenata tekniikkaa ja sitä kuuntelua (joka kuulostaa schapen kohdalla ihan kirosanalta). 



Tällä hetkellä kalenteri näyttää harrastusten osalta vain surullisen tyhjää, toivottavasti kevään korvalla korona olisi jossain ruodussa ja päästäisiin taas kisaamaan. Näyttelyitä en edes kaipaa, toki Messari ja erkkari ovat sellaiset kinkerit, joiden peruuntuminen viime vuonna harmittivat. 

Täällä meillä on nyt oikein mukavat talvipakkaset, kunnon narskekelit ja niinpä enimmäkseen koirien kanssa mennä viiletetään metsissä ja lenkkipoluilla! Ollaan myös ehditty aivan harvinaisen paljon käydä mökillä Syötteellä.









maanantai 19. lokakuuta 2020

Mahdottoman iloinen koira ja pari koularia


RTK2 Ilona ja RTK4 Neppu

Nuo otsikon sanat tuomarin pöytäkirjassa Sievin rally-tokokisoissa kyllä lämmittivät taas mieltä. Semmoinenhan se Neppu on, antaa aina kaikkensa ja iloisesti, tehtiin sitten mitä tahansa. 

Käytiin tosiaan Ilonan ja Nepun kanssa 5.9. kisoissa koiraurheilukeskus Sievässä, tuomarina toimi Minna Hillebrand. Ilona meni avointa ja Nepun kanssa korkattiin mestariluokka.

Ilonan rata oli kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa, se oli jotenkin itselleen epätyypillisen villinä ja sooloili mitä sattuu. Nappasi mm. houkutuslelun suuhunsa ja oiken tapporavisteli sitä :). Täytyykin alkaa ihan oikeasti kouluttaa sitä, se on aina vaan ollut semmoinen kiltti, kuuliainen, söpö ja pieni tui tui -pentu, enkä varsinaisesti ole siltä vaatinut oikein mitään. Ja eihän se sitten ole välttämättä kuulolla tietenkään, kun on päässyt vaan hengailemaan messissä.

Aluksi meidän tulos seinällä oli 67p (eli 0-tulos), ja ajattelin, että ihan ansaitusti. Kilpailukirjoja ei (koronan vuoksi) jaettu, vaan ne piti itse käydä hakemassa hallista ja hainkin Ilonan kirjan vasta sitten jossain vaiheessa iltapäivällä. Ja kappas, ilokseni huomasin, että tuloksissa oli ollut virhe ja meidän pöytäkirjassa komeilikin 78p eli tulos saatiin kumminkin! Vein kirjan autoon sen kummempia pöytäkirjaa katsomatta. 

Kun Nepun luokka oli vasta ihan iltapäivällä, oli hyvin aikaa syödä, käyttää koiria ja rupatella niitä näitä. Ja jossain vaiheessa autolla käydessäni ajattelin katsoa kumminkin sen Ilonan pöytäkirjan. No kannatti: huomasin, että pisteet oli edelleen laskettu väärin ja meillä oli vähennyksiä "vain" 19 pistettä, joten mun matikalla meillä piti olla kasassa 81p. Menin toimistoon näyttämään lappua ja siellä se sitten korjattiinkin oikeaksi, eli kaikesta sooloilusta huolimatta Ilonan lopullinen tulos oli AVO81. Ja minä kun olin ollut valmis hyväksymään sen 67 pistettäkin, oli se niin surkeaa menoa!

Mestariluokan rata vaikutti aika haasteelliselta noin tuollaisen taskuraketti -koiran (lue Neppu) ohjaajan näkökulmasta. Oli merkille lähetystä, sarjahyppyä ym. Olin ihan varma, että viimeistään siinä oikealla puolella tehtävässä hyppysarjassa se lähtee lapasesta...

Koiralle täytyy tosta kisasta antaa kyllä täydet pointsit, se teki tasan niinkuin ohjasin, itse törttöilin sen verran, että pistemenetyksiä kertyi -9 (mm. ohjasin sen edessä puolenvaihdossa suoraan kylttiin). Supertyytyväinen silti meidän molempien ekaan MES -rataan, 91p! Pakkasin auton koirineen valmiiksi ennen luokan loppua ja sitten vaan odottelemaan kisakirjaa. Palkintopallille noilla pisteillä ei ollut mitään asiaa, joten rennosti vaan siinä odottelin (taso kisassa oli tosi kova ja lähtölistalla n. 25 koirakkoa). Tuomari jakoi kolmelle ekalle palkinnot ja sitten lajiin kuuluvasti tuomaripalkinnon. Hän kuvaili tuomaripalkintokoirakkoa jotenkin tyyliin: "koira, jolla näytti olevan ihan mahdottoman kivaa radalla, näytti siltä että sen mielestä rally on ihan parasta maailmassa." Ja se palkinto tuli meille! Ihan häkellyin tästä, enkä tiennyt mihin suuntaan sännätä. Koira vaadittiin podiumille, joten sitä sitten vielä autosta kaivelemaan. Eipä mikään palkinto ole pitkään aikaan tuntunut noin hienolta!


Sievin AVO -rata

Sievin MES -rata


Tuomaripalkintokoira ja tyhentävä kommentti


Seuraava kisa oli sitten Kokkolassa 3.10, tuomaroimassa Tytti Lintenhofer. Tässä kohtaa syksyä siirryttiin ulkokentiltä halliin. Kokkolaankin ilmoitin Nepun ja Ilonan. Päätin ottaa lomailun kannalta tämän reissun ja varasin hotellin kisaa edeltäväksi yöksi. Jotenkin ei tällä iällä enää huvita ajella yksikseen aamuyöllä :). 

Mestariluokka oli aamulla ensimmäisenä. Kyllä siinä heti aamutuimaan huomasin, että ei tolle Nepulle kyllä oikein sovi tuommoinen autossa+hotellissa kököttäminen, sehän oli ihan pullein purjein eikä tassut pysyneet maan pinnalla oikein ollenkaan. Sen pitäisi päästä kyllä purkamaan sitä energiaansa ennen kisapäivää. Rata mentiin läpi taistelumeiningillä, koira olisi halunnut tehdä paljon enemmän ja oli aivan liian "ohjausherkkä". Tällaisissa tilanteissa täytyisi itse osata olla tekemättä yhtään mitään ylimääräistä, se reagoi ihan kaikkeen. Ja nopea kun on, se ehtii monenlaista esittääkin. No, tulos kumminkin saatiin, MES86p. 

Ilonalla oli koulari katkolla avoimessa luokassa. Se oli oikein mukavan tuntuinen radalla. Sehän on muutenkin yleensä (siis yleensä! jos ei ota huomioon tuota Sievin tolloilua) paljon helpompi ohjattava kuin nämä mun kaksi vanhempaa sankaria, osaa keskittyä ja kuuntelee, tekee rauhallisesti. Radalla tuli heti kakkoskyltin jälkeen tilanne, jossa me molemmat säikähdettiin, kun kohtuullisen hiljaisessa hallissa yhtäkkiä joku koira haukahti. Ilona teki tässä kohtaa ylimääräisen ympyrän, ja siitä saatiin -10. Hienosti se kuitenkin kasasi itsensä (ja minäkin) ja jatkoi suoritusta tarkasti. Tällä kertaa houkutuksestakin päästiin ilman karkaamisia, mutta sen verran se jäi Ilonan mieltä kaivelemaan, että seuraavalla kyltillä se ei ollutkaan ihan  tarkkaavaisena, vaan katseli vielä taakseen niitä houkutuksia. Siltä kyltiltä saatiin kaksi ykköstä, eli yhteensä -2.  Ilonalle näistä kisoista siis AVO88p ja RTK2. 

Kokkolan MES -rata

Kokkolan AVO -rata


Tällä erää viimeisimmät kisat olivat sitten Oulussa 17.10. Sinne pääsin varasijalta ja ainoastaan Neppu lähti mukaan. Tuomarina Fiia-Maria Kivioja. Rata näytti tosi mukavalta, voisi kuvailla että oli semmoinen sopivan "virtaava". Omaa vuoroa odotellessa otin Nepun useamman kerran ulos häkistä ja tein jotain pientä juttua, halusin että se kuuntelee eikä ainakaan pompi. Rata menikin kohtalaisen hyvin aina toiseksi viimeiselle kyltille asti. Siinä oli merkille lähetys. Ehkä olin itse liian hätäinen enkä näyttänyt merkkiä tarpeeksi huolellisesti. Nepulle on tosi vaikeaa löytää se merkki sieltä etuvasemmalta, kun tokossa on aina hinkattu sitä, että lähdetään suoraan eteenpäin. Se lähti yllättäen liiankin vinoon ja laukkasi keskelle areenaa, kun minä ihmettelin, että mitäs nyt :-D. Meinasin ekana, että yritän ohjata sen sieltä kaukaa merkille, mutta huomasin, että ei onnistu. Niinpä kutsuin sen takaisin ja uusittiin koko kyltti. Uusiminen menikin mallikkaasti, paitsi että sillä viimeisellå tehtävällä, "liikkeessä kutsu koira", otin -1 kun olin kutsunut ilmeisesti liian myöhään! Hyvä minä! Lisäksi toinenkin suorituspaikkavirhe (-1) oli tullut niinkin yksinkertaiselta kyltiltä, kuin "istu-maahan-istu". Lopputulos meillä oli MES93, eli ilman noita typeriä omia mokia olisi ollut ensimmäinen valiotulos plakkarissa. No, ehkä tästä opin taas jotain... Suorita tehtävä hyvissä ajoin ennen kylttiä Satu. Nepulle kuitenkin koulari RTK4 ja nyt sitten vaan lisää kisoja, josko me joskus aletaan onnistumaan molemmat niin, että saataisiin niitä ysiviitosiakin.


Oulun MES -rata


Ensi viikoloppuna kisaillaan jälleen, mennään Nepun kanssa Kuusamoon tuplakisoihin. Ilonan kanssa olen nyt peräti kahdesti ottanut oikealla puolella seuraamista, katsotaan miten tuo homma edistyy ja milloin korkataan voittajaluokka. Rotumestiksiin houkuttelisi tietenkin saada kaikki koirat mukaan, mutta ne ovat marraskuun lopulla ja voi olla, että Ilona ei ole vielä siinä mallissa, että kannattaisi sitä sinne ilmota. Inkerillä on vielä yhtä tulosta vaille se avoin luokka, joten voi olla, että se pääsee rotumestiksiin, täytyyhän jonkun pitää huoli yleisön viihdyttämisestä...

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Tokotiimi ja ralleja

Elokuun ekana viikonloppuna oli pitkän koronatauon jälkeen  Pohjois-Suomen tokotiimin leiriviikonloppu Avarian Sport Dogs -areenalla. Kouluttajina meillä siis edelleen Krista Karhu ja Mika Jalonen. Oli tehokkaat kaksi päivää!

Treenattiin mm. kaukokäskyjä. Tähän meille ohjeeksi tehdä vaihtoja peilin edessä selin  siis niin, että koira on heti mun selän takana. Kuuntelua, ilman käsi- tai muitakaan merkkejä. 

Ruudussa eteenmeno oli ok, ruudun makuupaikka täytyy nyt saada keskemmäksi, tähän sain neuvoksi siirtyä itse lähemmäksi ruutua ennenkuin lähetän koiran, sinne. Toimikin kyllä hyvin!

Treenattiin hässäkkääkin. Meillä on usein siinä ongelmana a) että koira ei viitsi kuunnella pysäytyksen asentoa, vaan tekee itse päätöksen asennosta ja b) se tulee niin kovaa kapulalle, että ei saa sitä välttämättä noukittua mukaansa. Täytyy treenata sitä asennon kuuntelua kapulan takana ilman liikekokonaisuutta. Jännä, että se koomaa kapulalle mutta silti tosiaan on niin huolimaton sen noudon kanssa. Kokeiltiin niin, että kapula onkin laippa kohti koiraa, jolloin se joutuu oikeasti miettimään, miten tulee kapulalle. Hyppy ei sitten enää tämän jälkeen osunutkaan, mutta kaipa se sen pikkuhiljaa oppii.

Tehtiin myös tosi hyviä ryhmä -ja häiriötreenejä. Neppu teki peräti tunnarin niin, että kaikki tiimin koirat olivat kentällä ja se lähetettiin sinne niitten keskelle hakemaan. Yllättävän hyvin pystyi keskittymään! Paikkikset oli ok. 

Eniten hajallaan meillä on tällä hetkellä tokossa ohjattu nouto. Ollaan harjoiteltu niitten uusien sääntöjen mukaan sitä keskikapulaa ja se on sitten saanut koko liikkeen rikki. Toistoja, toistoja vaan tarttee. Haluan saada ne reunakapuloiden noutokaaret takaisin kunnollisiksi.


Nyt meillä kumminkin on ollut kaikkien koirien kanssa treenaaminen (sen mitä ollaan ehditty edes treenata) enemmän rallypainotteista, koska olen vihdoin ja viimein onnistunut saamaan siinä lajissa kisapaikkoja; aika moneen kisaan jäätiin varasijalle X.  Ekat rallyt tälle vuodelle oli Raahessa:


Rallykisat Raahe 15.8.

Sain kaikki kolme koiraa kuin ihmeen kaupalla mukaan Raahen tuplakisojen B -kisaan: Ilona alokasluokkaan, Inkeri avoimeen ja Neppu voittajaan. Tuomarina kisoissa oli tällä suunnalla harvemmin nähty Fiia-Maria Kivioja. 

Ilonan rata oli aivan yllättävän hyvä, vähän etukäteen mietin miten se suhtautuu, kun ollaan pitkästä aikaa "ihmisten ilmoilla", nämä koronarajoitteet kun eivät todellakaan ole nuoren koiran sosiaalistamisen ja häiriönsiedon valossa olleet mitenkään hyvä juttu. Eipä se kuitenkaan ollut moksiskaan vaan rallytteli 97 pistettä, ainoat -3 tuli kyltiltä 12 "askel oikealle" eriaikaisuudesta. Ton otan aivan omaksi syyksi, siinä on kyltti jota en vaan osaa tehdä edes ilman koiraa :). Tuomarin kommentti pöytäkirjassa: "iloinen ja sujuva suoritus. Selkeää ohjausta." Tästä radasta saatiin myös tuomaripalkinto. Ilonalle myös koulari RTK1.


Inkeri avoimessa luokassa teki ihan inkerimäisesti (eli tosi innokkaasti) hommia, mutta sen "hieman spontaani" luonteenlaatu sai siitä otteen houkutuksella, jossa se nappasi dinosaurus -lelun suuhunsa. Mä mietin, mitä mun pitäis oikein tehdä (ei edelleenkään haittaisi vaikka osaisi tämän lajin säännöt...) Ja kun en muutakaan keksinyt, niin jatkoin vaan matkaa seuraavalle kyltille. Se jättikin lelun (ONNEKSI se lelu ei vinkunut, ei meinaan olis todellakaan siinä tapauksessa jättänyt!) ja oli taas ihan hommissa loppuradan. Siitä houkutuksesta otettiin -10, muita virheitä ei radalla tullutkaan joten Inkerille 90 pistettä, joka riitti luokkavoittoon. Tuomarin kommentit: Iloista menoa. Hyvä takapään käyttö. Hyvät kierrot.


Voittajan radassa oli haasteita ihan riittävästi. Jotenkin tuntui tosi räpistelyltä se meidän meno, en tiedä miksi. Tähän nähden Nepun tulos 95 pistettä ja luokkavoitto tulikin ihan puskista! Ykkösiä oltiin otettu se 5kpl, joten siinä kai syykin siihen räpiköinnin tunteeseen. Ohjaajan on syytä ainakin lopettaa se huitominen radalla jatkossa... Tästä radasta tuomari kommentoi: Hienoa, sujuvaa yhteistyötä. Hyvät kierrot ja askelpituudet.


Koko rallytrio palkintopusseineen 


Rallykisat Kalajoki 21.8.

Seuraavat startit olivat sitten heti vajaan viikon kuluttua Kalajoella iltakisoissa, siellä tuomaroimassa oli Tytti Lintenhofer. Mulla taas kaikki koirat mukana, nyt sekä Ilona että Inkeri avoimessa luokassa, Neppu voittajassa. 

Kalajoen kenttä oli todella haasteellinen monille koirille, se oli joku hiihtomajan sora/nurmi/heinikkosekoituspohja. Tosi monet koirat jäivät kiinni kentän hajuihin ja pitkiin heiniin. 

Avoimessa luokassa mun koirista starttasi ensin Ilona. Sekin vähän oudoksui sitä kenttää eikä ihan itselleen tyypillisesti kulkenut. Virheitä ei kuitenkaan tullut kuin pari, ja yhden kyltin (nro 13) uusin (uusiminen on aina -3). Lopputulos 95 pistettä ylsi lopulta luokkavoittoon asti! Ulospäin se oudoksuminen ei kai näkynyt, koska tuomarin kommentti oli: Koiralla iloinen tekemisen asenne ja hienot eteentulot. Hieno seisomaan nouseminen (kyl 10). Miellyttävä ohjaus. Hyvänmielen suoritus!

Luokkanousija valtasi heti ekassa avoimen startissa ykköspallin:)


Inkeri oli taas niin inkeriä koko ajan siellä kisapaikalla, sanoinkin yhdelle toimitsijalle, että ottaa koirasta kopin, jos se päättää karata toimariteltalle kesken radan... No, teltalle se ei karannut, vaan sensijaan lähtökyltiltä ekalle tehtävälle ennenkuin ehdittiin saada lähtölupaa edes. Tässä kohtaa taas kun en osaa sääntöjä, en tiennyt että meidät hylättiin jo siinä vaiheessa... Tehtiin rata ja ilman tuota karkaamista pisteitä olisi tullut 94 tuomarin kommentilla "ihanan innokasta tekemisen meininkiä..." jepjep. Mahtava hattara-aivo se ainakin on, eikä se siitä yhtään ole järkiintynyt aikuistuessaan, paremminkin päinvastoin. 


Neppu oli omalla voittajaluokan radallaan ihan hyvän tuntuinen, sitä ei mitkään olosuhteet hetkauta vaan se keskittyy ja tekee niin hyvin kuin minä keskityn ja ohjaan. Tällä radalla onnistuinkin olemaan viimeiselle kyltille asti aika hyvin huitomatta, siitä otettiin -3 ohjaajavirhe ja suluissa luki "houkutteleva ohjaus". Jotain tosi järkevää siis sain aikaiseksi just ennen maalia, mitään muistikuvaa ei ole siitä, mitä tein. Muutoin virheitä oli vaan yksi ykkönen kyltiltä 8. Lopputulos Nepulle 96 pistettä, RTK3 ja luokassa toiseksi. Tuomarin pöytäkirjakommentti: hienot I-S-M asennonvaihdot. Sujuvaa täsmällistä yhteistyötä. Koiralla tekemisen asenne. Hyvä ohjaus. 


Menolippu mestariluokkaan taskussa :)



Tyytyväisenä sitten yötä myöten kotiin, ja seuraavat rallykisat meillä onkin jo parin viikon kuluttua, Neppu (ja minä) pääsee korkkaamaan tässäkin lajissa sen "kuninkuusluokan" eli mestarin. Ilona on myös ilmoitettu, tällä kertaa jätän Inkerin kotiin harjoittelemaan olemaan pelleilemättä. Ehtii paremmin keskittyä suorituksiinkin kahden koiran kanssa.

On ollut pakko todeta, että kolmen koiran kanssa ei kahta lajia mun taidoilla (eikä käytettävissä olevalla ajalla) ainakaan pysty treenaamaan ja kisaamaan samanaikaisesti. Alemmat luokat ehkä vielä menisikin, mutta kyllä nuo ylemmät luokat sekä tokossa että rallyssa vaativat keskittymisen ja treeniä. Niinpä me nyt rallytellaan ja pidetään se laji kisakunnossa, siirrytään tokoon sitten taas jossain vaiheessa. Ainakin RTK4 Nepulle pitäisi saada plakkariin, mielellään tietysti valioksi asti. Sen jälkeen viimeistään olisi jo ihan pakko alkaa tahkoamaan se tokon EVL, tokoa ollaan nyt tehty vähemmän vaikka kyllä se silti meidän päälaji kuitenkin on. Toiset koirat sitten treenaa ja kisaa samaa lajia kuin Neppukin, ainakin toistaiseksi.

Seuraava tokotiimikin häämöttää jo muutaman viikon kuluttua, toivottavasti nyt ei sitä ennen tule taas jotain lisärajoituksia koronan vuoksi näihin kokoontumisiin.

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Lampailla





Viime syksyn Kuttukuun paimennustaipparin jälkeen mulla virisi ajatus, että tässähän on varsin mukava harrastus, jota voisi mahdollisesti jatkaa pitemmällekin. Taipparissahan meidän porukasta oli mukana Nepun neljä pentua; Ilona, Jekku, Eppu ja Armi. Kaikki läpäisivät testin ja osoittivat, että vielä se paimenen veri virtaa schapeissakin. Taippareita onkin käynyt useampi schappari suorittamassa, mutta siitä eteenpäin esikokeeseen ja paimennuskokeisiin asti ei monikaan ole edennyt. 

Keväälle järkkäilin paimennuspäivää meidän rodulle, mutta sitten tuli korona ja vesitti senkin tapahtuman. Nyt alkukesästä olen itse käynyt Nepun ja Ilonan kanssa paimennustreeneissä Minnan Koirakoulussa, tähän mennessä vasta kaksi kertaa, mutta jatkoa kyllä seuraa! Josko suhteellisen säännöllisesti tämä kesä paimennetaan ja katsotaan syksyllä, olisiko meistä esikokeeseen :). Jos ei tämän vuoden syksyllä, niin sitten vuoden päästä. Olen varmaan aiemminkin sanonut, että mun harrastaminen on aina semmoista, että joku päämäärä ja tavoite tulee olla, jota varten töitä tehdään, en osaa vain "huvikseen" tehdä oikein mitään. Tai ainakin se säännöllisyys sitten kyllä kärsii ja sitä kautta kehittyminen. Niinkuin nyt tuo tokokin, kun ei kokeita juuri ole, niin eipä juuri tule järkevästi edes treenattua. 

No, siihen paimennukseen. Ekalla kerralla koirat käyttäytyivät ihan tasan niinkuin etukäteen olin ajatellutkin: Neppu meni aivan kierroksille ja saaliille, se veti niin että liina soi ja olisi varmaan ajattanut lammasparat johonkin hiiteen asti, jos olisi vahingossa päässyt irti. Pyöröaitauksessa (ulkopuolella, lampaat sisällä) se osasi kuitenkin hakeutua "tasapainoon" ja fokus oli koko ajan lampaissa. 

Ilonan asenne lampaisiin puolestaan oli ihan täysi kymppi, se eteni rennosti ravaten, eikä ahdistanut lampaita ollenkaan vaan kohteli niitä nätisti.

Tokalla kerralla Neppu oli jotenkin aivan totaalisen erilainen kuin ekalla kerralla, tehtiin koko aika töitä pyöröaitauksella ja päästiin Nepun kanssa etenemään ohjauksiin ja lähettelin sitä vierestä lampaiden taakse tasapainoon. Se teki työtä tosi herkällä ja mukavalla otteella, siitä erityisesti tuossa koirassa tykkäänkin, että sitä ei tarvitse patistella vaan se tekee ihan itse omalla moottorilla. Jonkun verran se innostui haukkumaan, kun tehtiin ohjauksia peräjälkeen vasemmalle ja oikealle, mutta muuten oli oikein hyvä. Hakeutui tasapainossa maaten, ja Minna sanoikin, että sillä se viestii että "homma hallussa".

Ilona puolestaan tokalla kerralla söi enimmäkseen lampaankakkaa ja ruohoa. Mentiin sen kanssa isoon aitaukseen ja liinan kanssa käveltiin lampaiden perässä. Se tekee pätkiä oikein "paimenkoiramaisella" asenteella, ei koskaan ole ilkeä lampaille, mutta ei myöskään vielä riittävän varma ja keskittynyt lampaisiin. Karkaisi kyllä lauma tältä pikku-paimenelta ainakin vielä tässä vaiheessa ;).

Täytyy joku kerta kokeilla Inkerinkin kanssa, mitä se lampaista tuumaa. Mukavaa, kun tässä lähellä on tuommoinen paikka, missä tätä lajia voi harrastaa, niin saadaan treenikertoja mukavasti tällekin kesälle jo.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Voihan koronteeni

Tämä vallitseva tilanne maailmassa on kyllä hyvin erikoinen. Meidän ammattikunta on (taas kerran) isosti tapetilla, kun etä- ja lähiopetuksesta kirjoitellaan puolesta ja vastaan. Työpäivät venyvät pitkiksi ja taukoja ei juuri ehdi tai hoksaa pitää. Työn ja vapaa-ajan rajaaminen on haasteellista.

Paljon positiivistakin tässä tilanteessa on: mm. se, että oppilaiden kanssa etäopetus sujuu alkukankeuden jälkeen hienosti ja pienissä videopuheluporukoissa tunnelma on mukava. Moni oppilas on yllättänyt positiivisesti aktiivisuudellaan ja tehtäväpalautukset tulevat ajallaan. Apuakin pyytävät matalalla kynnyksellä sitä tarvitessaan. Myös opettajien kesken pidetään "Miitteejä", on mukava nähdä kollegoita edes näin etänä ja puhua paitsi asiaa, myös muuta. Sekä opettaja- että oppilaskunta on nyt ottanut valtavan "pakotetun" digiloikan, eri alustat ja etäyhteydet ovat nyt ihan arkipäivää meille.  Tätä todennäköisesti tullaan hyödyntämään kaiken tämän jälkeenkin!

Ettei asia liian yksitoikkoiseksi menisi, niin palaamme lähiopetukseen 14.5 "hallitusti ja turvallisesti", saa nähdä millaisiksi ne 10 lukuvuoden viimeistä työpäivää sitten muodostuvatkaan ja millaisia linjauksia asian suhteen tehdään. No, jaksaajaksaa, loma siellä kuitenkin jo häämöttelee kaikkien näiden käänteiden jälkeen. Eipä ole ainakaan tylsää!

Koska koiraharrastukset seisovat, ovat minun koirat saaneet pitää "lomaa" treeneistä (lue ohjaaja on vailla motivaatiota ja myös aika väsynyt työstään). Ihan muutamia kertoja ollaan käyty treenailemassa ja sitten kun treenataan, niin erityisesti Neppu on ihan liian innoissaan, se ei malta keskittyä vaan yliyrittää, ei kuuntele käskyjä ym. Sille ei todellakaan lomailu sovi! Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata takaisin kunnolliseen treeniarkeen viimeistään sitten, kun ulkokentät alkavat olla treenikunnossa. Sitä päivää saa ehkä odottaa, eräänä päivänä haravoin pihaa ja seuraavana aamuna kun heräsin, oli meille tullut uutta lunta noin 5cm ehkä... Toisaalta pieni loma saattaa tehdä lopulta ihan hyvääkin (jopa Nepulle). Tällä hetkellä lunta ei meillä ole kuin paikoitellen ihan vähän, mutta kentille ei kyllä Limingassa ainakaan vielä ole asiaa. Ollaan käyty ajelemassa ja tsekkaamassa niitä, märkää on... tosi märkää.

Ihmisillä on viime aikoina ollut menossa ulkoiluun liittyen kaikenlaisia "tonni" -juttuja (hiihdä, juokse, pyöräile). Me alettiin mittaamaan, kuinka kauan menee että koiria on lenkitetty 1000km. Keskimäärin päivässä on tähän mennessä tullut semmoiset 6km, kaikkia pikkupissatuksia ei tietenkään lasketa. Joinakin päivinä lenkkiä tulee yli 10km ja joskus ei jaksa eikä ehdi tehdä kuin lyhyemmän mutkan. Koirat liikuttavat kyllä ihmisiä ihan huomaamatta, eipä todennäköisesti ilman niitä tulisi minullakaan ulkoiltua ja liikuttua lähellekään tuollaisia tuntimääriä, kuin niitten kanssa on vähän pakkokin.




Pääsiäinen vietettiin koko perheen voimin Syötteen mökillä. Iso rasti seinään, kun kumpikin lapsi lähti mukaan ja viihtyi koko pitkän pyhän siellä meidän kanssa! Toki tällä kokoontumisten rajoittamisella oli varmasti osuutensa asiaan, eipä niillä muutakaan tekemistä olisi ollut.









Mitäs meille muuta... Inkeri teloi kyntensä vasemmasta takajalasta tuossa pari viikkoa sitten ja tähän mennessä sen vuoksi on tehty kaksi lääkärireissua ja saatu yksi resepti soittamalla. Ekalla lääkärikäynnillä se kynsiosa "kuorittiin" kokonaan pois ja sille määrättiin ainoastaan kipulääkkeeksi Rimadyl -kuuri. Se ehti saada kahtena päivänä sen lääkeen, eli yhteensä 2 tablettia, kun sillä alkoi aivan jäätävä veriripuli. Kaksi vuorokautta se sitten ripuloi noin tunnin välein, ekan ripuliyön jälkeen soitin taas eläinlääkärille, joka määräsi sille maha-antibiootin (todennäköisesti tuo Rimadyl siis laukaisi ripulin) ja kipulääke lopetettiin. Ripulia hoidellessa se kynsi sitten vaan "tuli mukana", sitä koiraahan täytyi joka ulkoilureissun jälkeen käydä pesemässä yötä päivää ja jalan kuivana pitäminen oli vaikeaa. 

Jottei liian helppoa olisi tuokaan homma ollut, niin kaulurista ei ollut Inkerille mitään hyötyä, vaan se sai aivan helposti ensinnäkin revittyä sen siteen jalasta pois, sen jonka olisi pitänyt pysyä paikallaan kaksi vuorokautta. Kynnen nuoleminen oli sille myös helppoa (tämä ei siis todellakaan olisi ollut sallittua touhua), notkeana tyttönä kauluri ei paljoa edes hidastanut sitä siinä touhussa. Otin käyttöön kuonokopan, sellaisen muovisen ritilän, ja se toimikin aikansa, kunnes yhtenä päivänä ne päättivät porukalla (Nepun ja Ilonan kanssa siis) laittaa koko kuonokopan palasiksi... Ulkoillessa jalassa pidettiin (ja pidetään edelleen) tossua, muuten se on ihan vaan paljaana, jotta saa ilmaa se uuden kynnen aihio.



Kynsi ei lähtenyt sitten kaikkien näiden kommellusten ohessa kunnolla paranemaan, ja niinpä kuskasin Inkerin uudestaan lääkäriin, jossa todettiin, että ei pahalta näytä, mutta ei aivan hyvältäkään. Se sai antibiootin ja ohjeeksi suihkuttelua ja Vetramiliä viikon loppuun saakka ja sen jälkeen toivottavasti tilanne olisi jo parempi. 

Hiljalleen se kynsi on nyt paranemaan päin, kipeä tuo koira ei ole oikein ollut missään vaiheessa, eikä siis todellakaan varo sitä jalkaansa ollenkaan. Välillä tossu lentääkin kaaressa, kun se ottaa startteja takapihalla...  Lenkille sitä ei ole otettu mukaan, käytetty vaan pikkulenkkejä ja takapihalla ulkoilua se on harrastanut. Toivottoman hitaasti se kynsi kasvaa takaisin! Biotiinia ja Nutrolinia olen antanut siinä toivossa, että kynnen kasvu nopeutuisi.



Nepun kanssa päästään nyt tulevalla viikolla jatkamaan rallytokovalmennusta, siinä koulutushallin päässä on onneksi jo niin kuivaa nurmea, että Katja sai siihen tehtyä kentän. Näin pystytään pitämään turvavälit kunnossa. Josko tuon ohjatun treenin ohella saisin itseni taas ruotuun muutenkin ja treenaamaan säännöllisemmin kaikkien koirien kanssa edes vaikka kotioloissa. 

Tokotiimin leirit siirtyivät syksyn puolelle, onneksi siellä tiimin faceryhmässä on kaikkia kivoja haasteita ja treenivinkkejä, niitä täytyykin alkaa sitten viimeistään lomalla ajan kanssa hiomaan.

Kesä näyttää menojen suhteen "aika" köyhältä, kun kaikki kissanristiäisetkin on peruttu. Ihan outoa kyllä, kun ei ole kenelläkään mitään menoa mihinkään suuntaan! Ja nyt kyllä tuntuu jo tosi tylsältäkin, vaikka kyllä täytyy myöntää, että tällainen pakko-stoppi on tehnyt ihan hyvääkin. Vain töitä ja ulkoilua, eipä olisi ilman koronaa tullut tällaistakaan varmasti koettua.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kyynärsoppaa

Mistä tämän stoorin edes aloittaisin... Viimeksi, kun kirjoittelin, niin tosiaan odoteltiin niitä Jekun (S Patrick) kyynärtuloksia, jotka lopulta seikkailivat jossain Kennelliiton kierroksella peräti pari viikkoa (muutkin sen tulokset seikkailivat, mutta eivät aivan yhtä kauan). Siinä jo ehdittiin lähipiirissä maalailemaan kaikenlaisia kauhukuvia seinille, mutta kuitenkin kohtalaisen rauhassa tuloksia odoteltiin, kun lähtökohtaisesti ne kuvat olivat Kennelliittoon lähteneet ihan ok:na. Tuija ei ollut saanut kuvia itselleen sieltä kuvauspaikasta, joten samaa "onkohan noissa jotain" spekulointia niiden kuvien suhteen emme tehneet, kuin mitä Ilonan kuvien (ja myönnän tehneeni muidenkin koirieni) kanssa. Tuijan luvalla kirjoitan tänne koko tarinan.

Pikku-Jekku...



...ja iso-Jekku


Jekkuhan ontui viime kevättalvena pariinkin otteeseen. Tuija käytti sitä muutaman kerran eläinlääkärilläkin (toinen näistä ortopedi). Nämä ontumiset menivät liukastelun ja lihasjumien piikkiin (viime keväthän oli tosi hankala keleiltään, jäätä ja liukasta riitti), myös panosteiitistä (tarkoittaa osimoilleen kasvukipuja) puhuttiin. Mitään kyynärnivelten kipuun viittaavaa sillä ei todettu missään vaiheessa ja koska koira oli vielä niin pieni pentukin, sitä ei lähdetty siinä vaiheessa kuvaamaan. Ontuminen oli semmoista "tuli ja meni" -tyyppistä.  Ehkä siinä aina oli myös selvä ajatus siitä mikä ontumisen sai aikaan: hyppäsi lumivallin päältä, juoksi pää viidentenä jalkana jäällä ja liukastui yms.

Jekku koki samaisena keväänä myös vähemmän mukavan tapauksen, kun sen päälle karkasi koira, joka puri sen oikeaan pakaraan niin syvät vekit, että ne jouduttiin ompelemaan.  Lumen ja jään sulaessa kuitenkin liukastelu loppui ja sitä myötä ontuminen, pakarahaavakin parani (eikä jättänyt Jekun päänuppiin onneksi mitään mörköjä). Sen jälkeen Jekku on ollut koko ajan ihan terveen oloinen, iloinen oma itsensä, itsekin olen sen useamman kerran nähnyt ja aina se on liikkunut kauniisti. (Mä olen aikamoinen liikenatsi, sen verran monta vuotta tuli muinoin katseltua enemmän tai vähemmän ontuvia hevosia...)

Parin viikon odottelun jälkeen Jekun kyynärtulokset sitten lävähtivät eetteriin sunnuntai-iltana klo 20 jälkeen, ja tulos oli kaikkea muuta kuin toivottu ja odotettu: 2/2. Alla olevassa kuvassa näkyy Suomessa kyynärien arvostelussa käytettävä kansainvälinen kyynärniveldysplasian arvosteluasteikko. Tämä on kuvakaappaus Kennelliiton sivulta , jossa kerrotaan kyynärnivelen kasvuhäiriöistä.


Jekulle lausuttiin siis sekä oikea että vasen kyynärpää kakkoseksi ja Kennelliiton saatekirjeessä oli maininta: "sisemmän varislisäkkeen sairauteen (medial coronoid disease) viittaavat muutokset, lisätietoa nivelen tilasta saa tarvittaessa tietokonetomografiatutkimuksella".

Ortopedia Tuija lähti sitten metsästelemään ja suosituksia kyselemään. Jekku kun "sijaitsee" Tampereen kupeessa, niin siellä on valinnanvarat vähän toiset, kuin täällä meillä. Ajatuksena oli, että Tuija saa Jekulle (tai sen kyynärille) asiantuntija-arvion, mitä hoitolinjaa kannattaa lähteä etenemään: onko sairaus sitä laatua, että mennään konservatiivisella hoidolla, vai tähystetäänkö kyynärpäät. Toiveissa kuitenkin olisi mahdollisimman pitkään terveenä puksuttava harrastus- ja perhemoppe.

Lausunnosta oli kulunut viikon päivät, kun Tuija kiidätti Jekun+ ne viralliset kuvat ortopedille Helsinkiin, kiireellä tietysti ennenkuin kyynäriin ehtisi kovin paljon tulla lisävaurioita.  Kliinisessä tutkimuksessa Jekku ei aristanut kyynäriä ollenkaan. Uudet kuvat otettiin, ja nämä kuvat kyseinen ortopedi lausui joko selkeästi 0/0 tai enimmillään kuvaa riittävän paljon suurennettaessa rajatapaus 0/1. Ja sekin pienen pieni poikkeama toisessa kyynärpäässä ei edes ollut varislisäkkeessä. Eikä tarvinnut olla kovin taitava röntgenkuvien katsoja huomatakseen selkeän laatueron niissä ekoissa ja näissä toisissa kuvissa.



Tuija oli heti samantien soittanut Kennelliittoon, että mitäs nyt sitten. Ohjeiden mukaanhan uusintakuvauksen voi tehdä aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, mutta jos kerran on oletus, että tulos johtui huonoista kuvista, niin kai uudet kuvat pitäisi ottaa heti käsittelyyn? Keskiviikkona vasta olisi soittotunti lääkärille, joten pari päivää täytyi odotella asian selkiintymistä.

Kun vihdoin Kennelliiton eläinlääkäri saatiin langan päähän oli vastaus tilanteeseen se, että "vie se koira tietokonetomografiaan tai odota puoli vuotta ja kuvaa uudestaan. Nämä kuvat voivat tosiaan olla huonolaatuiset tai voivat olla olematta." Niitä uusia, ortopedin ottamia kuvia he eivät Kennelliittoon halunneet ottaa, koska ekan ja toisen kuvauskerran välillä ei ollut sitä puolta vuotta tietenkään. Eivät myöskään ilmeisesti olleet katsoneet tarpeelliseksi pyytää lisäkuvia lausuntoaan varten, vaikka ohjeen mukaan näin voidaan menetellä (tuolla ylempänä linkittämälläni sivulla kerrotaan myös tästä).

Kennelliiton hyväksymillä ell-asemilla tietokonetomografia maksaa noin 1200 eurosta ylöspäin, joten ei ehkä tässä tilanteessa ole järkeä maksaa moista summaa, kun koira on toisissa röntgenkuvissa ja ortopedin kliinisessä tutkimuksessa todettu terveeksi. Näin ollen ei auta muu, kuin odottaa loppukesään ja kuvata Jekun kyynärpäät vielä kertaalleen. Varsinainen soppa tästä saatiin tosiaan aikaiseksi, mutta pääasia kuitenkin on, että Jekku on terve!

Huh hellettä!

Lämmintä on tänä kesänä todellakin riittänyt. Olen ollut lomalla nyt reilun kuukauden, ja yhden käden sormilla taitaa olla laskettavissa sem...