torstai 30. joulukuuta 2021

Sehän valioitui! Ja vuosi pakettiin

Hupsista, niin siinä pääsi kuin pääsikin käymään, että Inkerikin ralleili itsensä valioksi  kolmen startin suoralla! Kaikkinensakin MES -startteja ehti Inkerille kertyä vain neljä, kun syyskuun alussa se korkkasi Iisalmessa mestariluokan vähän yllättäen, vaihdettuani sinne lennosta Inkerin korvaansa poteneen Ilonan tilalle. Silloin olin tyytyväinen tulokseen MES81, vaikkakin päätin siinä kohtaa, että sen pomppimiseen ja häiriöherkkyyteen täytyy vihdoin alkaa puuttua.

Eihän se tietenkään vielä tässä ajassa ole ehtinyt täysin luopua noista tavoistaan (tuskin luopuu koskaan kokonaan), edelleen se herkästi pomppii ja ihastelee ympäristöään sekä radalla että treeneissä. Edistymistä lienee kuitenkin tapahtunut, koska se on onnistunut esittämään kisoissa parasta osaamistaan jopa niin, että minullakin on ollut kivaa radalla sen kanssa.

Rovaniemen kisat käytiin hallissa, jossa olikin hulppeasti tilaa sekä kisakehälle että lämppäalueelle. Tuomarina toimi Heli Kelhälä, hänen radoillaan on aina mukava kisata. Verkkasin Inkerin kanssa aika kauan, tai oikeastaan annoin sen taas vaan hämmästellä kaikki hämmästelynsä ihan rauhassa oudossa ympäristössä. Tämä on osoittautunut toimivaksi jutuksi sen kanssa kisatessa: turha edes yrittää temputtaa sitä ennen rataa, kyllä ne kaikki liikkeet on jo kotona opeteltu. Kun se saa kaikessa rauhassa katsella kisaympäristön, se jossain kohtaa päättää jaksaa keskittyä tekemiseen. Ainakin osan aikaa siis :). 

Rata oli omaankin mieleen siisti suoritus, yksi kyltti uusittiin, kun lähestymisessä Inkeri yhtäkkiä pysähtyi rapsuttamaan itseään. Annoin rapsuttaa rauhassa, ettei toista samanlaista enää tulisi radan aikana. Eikä sitten tullutkaan, vaan kaikki meni "kuten elokuvissa" ja osasin maalissa jo odottaa valiokellon viimeistä kilahdusta. Uusimisen lisäksi muita virheitä radalla ei tullut, joten tuloksella MES97 Inkeri sijoittui luokassa toiseksi ja sai valioruusukkeen! Sehän valioitui yhtäccii :-o.

Treeniporukalle tarjottiin taas valiokakkua, siinä riittääkin hauskaa, kun kakkulaattaan oli lipsahtanut pieni kirjoitusvirhe. Meillä on nyt Aina Inkeri Ankeisen tilalla Ritva Inkeri :).






Nämä olivat vuoden 2021 viimeiset kisat meidän kohdalla ja onkin aika tehdä katsaus, mitä tuli tehtyä sekä laatia uudelle vuodelle uudet tavoitteet: 


Neppu

-Sai rally-tokon valiotulokset kasaan heinäkuussa kolmen startin suoralla. MES -startteja Nepulle ehti kertyä kaikkinensa 11kpl, joista kaikista tulos, suurimmaksi osaksi virheet aiheutti se koirakon kaksijalkainen osapuoli. Tämän jälkeen kisattiin vielä pari kertaa, mm:

-Osallistui lokakuussa rally-tokon SM-kisoihin. Sieltä tulosta ei saatu, ohjaajaa jännitti isot kisat, koira oli ihan oma itsensä ja tästä yhtälöstä seurasi se, että lapasestahan se lähti. Se ei edelleenkään anna piirunkaan vertaa anteeksi, jos mulla ajatus karkaa esimerkiksi radalla seuraaviin tehtäviin. Tunnustan, että SM -karsintaradalla ehdin pari kylttiä ennen maalia ajatella: "kohta tää loppuu", ja siinä samassa se otti ohjat omiin tassuihinsa, lipesi hanskasta, teki ylimääräisen puolenvaihdon edessä ja karkasi vielä viimeiselle tehtävälle (hyppy) vähän omia aikojaan. Mukava kokemus silti oli tuo arvokisareissu!

-tulevana vuonna treenataan Nepun kanssa tokoa (EVL). Ne säännöthän muuttuvat vuoden vaihtuessa ja uusia juttuja saa taas harjoitella. Sitä, päästäänkö kokeisiin asti, en osaa sanoa, tää koira vaan on yksinkertaisesti niin vilkas ja kropastaan eloisa, että tuottaa suuria vaikeuksia saada erityisesti tiettyjä liikkeitä koekuntoon. Mutta treenataan ainakin omaksi iloksi, ilman paineita ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Ollaan edelleen mukana myös Koirakoutsin Pohjois-Suomen tokotiimissä. Useamman schapen kokemuksella Nepusta voi kyllä sanoa, että ei ole se helpoin ohjattava missään lajissa... Silti sen kanssa tekeminen on vaan parasta!

-tavoitteena on päästä Ruotsin puolelle kisaamaan sikäläistä rallya ja sieltä mahdollisesti SE RTVA (ei nyt edes mietitä tässä, mitä korona tälle tavoitteelle mahdollisesti aiheuttaa). Ruotsin säännöt ja tehtävät eroavat suomalaisista jonkin verran, erityisesti ohjaajan osalta, koiran ei tarvitse hallita kovinkaan montaa uutta juttua. Tätä on hauska treenata, on taas vähän uutta opeteltavaa sinänsä tutussa lajissa.

-tulee veteraani-ikään elokuussa (oikeasti! Mihin tämä aika kuluu!). Ehkä käydään joku vetskukehä näyttelyissä, jos siltä tuntuu.





Inkeri

-korkkasi rally-tokon voittajaluokan toukokuussa ja juhli rally-tokovaliona marraskuun alussa! Saatiin siis putkeen ensin tulokset RTK3 -koulariin ja sitten RTK4 -koulariin. Ja lisäksi tarvittiin enää yksi startti, jolla viimeisteltiin Inkeristä Suomen Rally-tokovalio. 

-kävi kerran näyttelyissä (Oulu KV), jossa oli rotunsa paras saaden Cacibin. Ryhmäkehiä ei Oulussa koronatilanteen vuoksi edes ollut, joten ei tarvinnut jäädä notkumaan. 

-ensi vuonna Inkerikin treenaa Ruotsin rallya samoilla tavoitteilla Nepun kanssa. Lisäksi se palaa vanhaan harrastukseensa noseworkiin, sain sille paikan koirakoulu Kisman ryhmässä. Katsotaan rauhassa, mennäänkö vielä ensi vuonna kokeisiin tässä lajissa.




Ilona

-jäi vähän paitsioon, kun aika ei yksinkertaisesti riitä kolmen koiran kunnolliseen treenaamiseen. Kisasi kuitenkin rallyn voittajaluokasta yhden tuloksen.  Nyt se on mun ainoa Suomen rally-koira ja jatkaa muiden jalanjäljillä "kultapossukerhossa" (meidän rallyryhmä Kismalla) :). Tavoitteena RTK3 ja RTK4. 

-ainakin yksi näyttelykäynti täytyisi koittaa järjestää, jotta saadaan mahdollista myöhempää rallyvalioitumista varten tarvittava näyttelytulos. 



Siinäpä sitä on taas tekemistä ensi vuodelle. Nyt on kuitenkin tarkoitus pitää hetki paussia kisoista ja treenata liikkeiden osia sekä tekniikkaa eri lajeissa sen verran kuin hyvältä tuntuu.

Toivottelemme kaikille mukavaa ensi vuotta, pysykää terveinä ja törmäillään harrastuksissa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sehän valioitui! Ja vuosi pakettiin

Hupsista, niin siinä pääsi kuin pääsikin käymään, että Inkerikin ralleili itsensä valioksi  kolmen startin suoralla! Kaikkinensakin MES -sta...