tiistai 22. toukokuuta 2018

Oulainen rn 19.5.

Junnujen näyttelytys jatkui viime lauantaina Oulaisissa. Ilma oli taas kerrassaan loistava ja Oulaisten urheilukentän nurmella oli mukava pyörähdellä, aina se nurmi hakkaa soran (saati asfaltin) ihan 6-0.

Schapeja oli ilmoitettu 7 (1u + 6n,mutta yksi narttu oli jäänyt pois), tuomarina mulle uusi suomalainen tuttavuus Helin Tenson.

Ensin esiintyi uroksissa ylhäisessä yksinäisyydessään Pablo, jonka vein taas kehään. Hienosti nuori poika esiintyikin, vaikka nurmessa olisi ollut kovasti mielenkiintoisia tuoksuja. Nokka pysyi kuitenkin ylhäällä ja Pablo nappasikin elämänsä toisessa näyttelyssä toisen sertinsä! Tavoitteet uudelleen tarkasteluun sen kohdalla :)?!

Koirien vaihto lennossa ja Inkeri kehään ainoana junnunarttuna. ERI1 SA plakkariin ja kohta kilpailtiinkin parhaan nartun paikasta. Me pysyttiin loppuun saakka jonon keulilla, joten Inkerille PN1 ja kolmas peräkkäinen serti.

Inkeri ja Pablo kisasivat ROPista, voitto Inkulle ja Pablo uusi edellisen viikon VSP:nsä.

Inkerin arvostelu: 

"Erinomaiset mittasuhteet, sopiva luusto.
Kaunis pää ja hyvät korvat.
Hyvä ylä-ja alalinja.
Tasapainoiset kulmaukset.
Erinomainen turkki.
Erinomaiset liikkeet, upea häntä."
JUN ERI1 SA PN1 SERT ROP

Ilme, kun sun koira saa eri SA:n koiranäyttelyssä :-D
Kuva Marjo Tiinanen

Nyt on vähäksi aikaa näyttelyt meidän osalta näytelty. Siirrytään muiden harrastusten pariin.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Oulu NORD 13.5. + tavoite -CHECK!

Viime viikonloppuna pyörähdeltiin Inkerin kanssa kehässä Oulu NORD -näyttelyssä. Schappareita sinne oli ilmoitettu 10kpl (1pen, 5u + 4n) ja tuomarina toimi suomalainen Hilkka Salohalla. 

Inkeri esiintyi iloisena omana itsenään ja saikin eri SA:n. Toinen SA:lla palkittu narttu oli myös Kaapon tyttöjä, meidän Nepun sisko Scabbers Ambrosia, joka esiintyi valioluokassa. Siskopuolet juoksivat näin ollen kahdestaan paras narttu -kilpailussa, ja Rose vei voiton pokaten NORD SERTin, Inkerille PN2, SERT ja NORD VARASERT. 

Uroksissa esitin myös komean junnun, Trasseli Tervaporvari "Pablon", jolle myös eri SA ja juoksipa näyttelyn ensikertalainen itsensä vielä valioiden edessä parhaaksi urokseksi!

ROPista kilpailivat Rose ja Pablo, Roselle punakeltaista ja lippu isoon kehään. Tässä näyttelyssä valittiin myös Royal Canin ROP -juniori, siitä kilpailivat Pablo ja Inkeri. Inkeri pokkasi itselleen tämän epävirallisen kilpailun voiton. Hieno päivä, ilma suosi kerrankin Oulun koiranäyttelyä ja kaikki saatiin mitä lähdettiin hakemaan  -voidaan olla tyytyväisiä!

Ensi viikonloppuna sitten näytellään junioriosaston kanssa Oulaisten ryhmiksessä.

Tässä vielä Inkerin arvostelu:

"Koolta ja mittasuhteilta erinomainen.
Ikäisekseen hyvin kehittynyt narttu,
jolla erinomainen kallo ja kuono.
Hyvä purenta, silmät ja korvat.
Erinomainen kaula ja ylälinja.
Oikein kulmautunut. Hyvä runko.
Luusto voisi olla kevyempi.
Erinomainen karvapeite.
Liikkuu hieman ahtaasti takaa,
muuten erinomaisesti."
JUN ERI/1 SA PN2 SERT NORD VARASERT ROP-JUN



Inkerin yhtenä tavoitteenahan oli tämän vuoden aikana kalastella näyttelyistä se toinen serti. No, se tulikin heti ekalla yrittämällä joten ruksi sen tavoitteen päälle :). Toinen tavoite oli se hajutesti, joka tuli jo suoritettua aiemmin. Kolmas ja viimeinen -se kaikista haastavin- on ALO1 tokosta. Vähän kyllä tuli jo Virkkua pyöritettyä Inkerinkin asialla, ehkä se osallistuu kesän aikana kokeeseen tai pariin... Katsotaan josko saisin ne Nepun kanssa johonkin samaan kokeeseen.

Nepullekaan en ole laittanut ilmoja vetämään mihinkään suuntaan, kun aina on kaikkea muuta kiirettä. Jokunen sopiva koepäivä osui kuitenkin silmään, joten jos onnistutaan pääsemään mukaan kokeeseen niin se luultavasti menee vielä voittajaa. EVL tuntuu tällä hetkellä jo kyllä ihan hyvältä, mutta huomennahan se saattaa tuntua ihan toisenlaiselta taas... :) Hiljaa hyvä tulee vaimitensenymeni.

Rally-tokon tavoitteet (RTK2 Kaapolle ja Nepulle) meillä on myös jo saavutettuna ja tässä kohtaa Kaapon tavoitteeksi on tarkistettu voittajaluokan korkkaus. Neppu taas jää tän harrastuksen osalta tauolle, ihan on riittävästi tekemistä näissä tavoitteissa muutenkin. Mutta onneksi pian on kesä ja loma, silloin on aikaa treenata mielin määrin!

FI RTVA Neppu ja pari kisaraporttia

Jippii, sieltä ne loputkin "yli-ysivitoset" napsahtelivat tuloslistoille ja vieläpä peräkkäisistä kisoista! Sievin kisan jälkeen s...