torstai 29. lokakuuta 2015

Kuppitunnaria, osat 2 ja 3

Meidän sairastupa laajeni, kun Juusolla nousi eilen lämpöä kurkkukivun kylkiäisenä. Niinpä meitä oli tänään kotona kaksi joutilasta tunnaritreenaria. Juuso tuli apulaiseksi käsittelemään purkkeja ja vääriä kapuloita. 

Aamutreenit aloitettiin juustopalan kätkemisellä. Jarrujuustot toimivat kipporivin edessä hyvin ja Neppu merkkasi oikean purkin varmasti. Vaihdettiin juusto "omaan" kapulaan, toimi. Lisättiin purkkeihin "väärät" kapulat, neljä purkkia, neljä kapulaa joista yksi oma. Jarrujustot kuppirivin eteen. Edelleen toimi! Tehtiin tätä jonkin aikaa ja lopetettiin harjoitus numero 2.

Illemmalla otettiin vielä yksi treeni. Taas aloitettiin juustopalalla, vaihdettiin yhteen kapulaan, lisättiin "väärät", edelleen jarrujuustojen avulla toimi. Uskaltauduttiin sitten kokeilemaan ilman purkkeja, aluksi kahdella kapulalla: oikea nousi joka kerta. Lisättiin kolmas kapula, edelleen nosti oikean! Neljäskin kapula laitettiin, ja oikea nousi. Se, mitä se muutaman kerran teki, oli että se vähän kolautteli "vääriä", mutta ei kertaakaan nostanut niitä. Jarrujuustot toimivat hyvin vauhdin hillitsijöinä, tosin kaukaa sitä ei varmaan vielä aikoihin voi lähettää kapuloille, ettei vauhti vie järkeä tuosta touhusta. 

Huomenna jatketaan harjoituksia, toivottavasti tää edelleen toimii... :)

Tukkatalkoita

Schapendoesin turkinhoidosta on olemassa monenlaisia mielipiteitä. Turkkirotuna kuitenkin (toivottavasti) kaikki omistajat ovat yhtä mieltä siitä, että hoitoa se vaatii. Eri yksilöiden turkeissa on melko paljonkin eroja, ja erot syntyvät mm. turkin laadun, pituuden, värin ja pohjavillan määrän perusteella. Nämä edellä mainitut ovat koiraan itseensä liittyviä ominaisuuksia. Muita turkkiin vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi se, mitä koira syö sekä missä ja kuinka paljon se ulkoilee. Ja sitten on tietenkin vielä itse turkin hoitoon liittyvä asiat, eli peseminen ja harjaaminen sekä mahdollinen trimmaaminen. Monta muuttujaa on tässä yhtälössä, jonka lopputulos on koiran turkin ulkonäkö ja kunto.

Ajankuluksi täältä sairastuvalta ajattelin kirjoittaa siitä, miten itse hoidan koirieni turkkeja. Korostan, että tämä todellakin on vain oma mielipiteeni, näin minä toimin.

Ensimmäinen ja tärkein asia mielestäni turkinhoidossa on säännöllisyys. Minulle säännöllisyyttä on se, että kun turkki alkaa tuntua käteen "paksulta" tai pohjavillaiselta, on harjauksen aika. Turkin pitää mielestäni olla aina ilmava ja ihon täytyy olla helposti tunnusteltavissa. Etenkin rinta ja kaula, korvien taukset, hännän ympärys ja kahden värin rajakohdat ovat mainioita mittareita harjauksen tarpeellisuudesta. En koskaan päästä turkkia takkuun saakka, koska haluan suojella omien hermojeni lisäksi koirien turkkeja. Ajassa ajateltuna esim. Kaapon turkki pysyy takuttomana ja liikavillattomana noin kerran kuussa tehtävällä perusteellisella harjauksella, Nepun vielä osittainen pentukarva vaatii harjaa ja kampaa vähintään joka toinen viikko. Yleensä kuitenkin harjaan koiran useammin, minusta se on ihan mukavaa ja terapeuttista puuhaa. Ulkona vallitsevat sääolosuhteet vaikuttavat myös paljon siihen, minkä verran takkuja muodostuu. Ja kyllä, minun mielestäni puhdas, pesty turkki pysyy paremmin takuttomana kuin likainen. Se on myös helpompi kammata auki nätisti ja repimättä. Minulla harjaamiseen menee aikaa maksimissaan 45min per koira, ja silloin voidaan puhua jo perusteellisesta nysväämisestä kamman kanssa.

Seuraava tärkeä asia on se, että koira opetetaan jo pennusta lähtien makaamaan kyljellään, sietämään kääntelyä ja vähän vääntelyäkin sekä muutenkin "tekemään yhteistyötä" harjauksen aikana.   Toimenpiteiden täytyy onnistua niin trimmauspöydällä kuin lattiallakin. Kunnollinen, tukeva pöytä on myös ergonominen hankinta, se säästää kummasti omaa selkää. Lisäksi koirat oppivat pöydällä olemiseen, eikä se sitten eläinlääkärissä tai näyttelyssä ole niille uutta ja outoa.

Ihan pelittävä peruspöytä. Myönnettäköön, että liian harvoin tulee käytettyä... Usein sitä huomaa istuvansa olkkarin lattialla harjaamassa. Ehkä tän pitäis kuulua olohuoneen peruskalustukseen. Kauhean vaivalloista hakea se viereisestä takkahuoneesta.

Leikkaan myös kynnet aina kampauksen yhteydessä koiran maatessa kyljellään ja tarkistan korvat, tarvittaessa nypin niistä karvat ja puhdistan ne. Kaikkien operaatioiden pitää sujua helposti ja ilman ylimääräisiä apukäsiä. Näin sitä ensimmäistä asiaa, säännöllisyyttä, on helpompi ja todella paljon miellyttävämpi toteuttaa. Koirat kyllä hoksaavat hyvin pian, että periksi ei anneta ja yhteistyötä on tehtävä, kun itse pysyy määrätietoisena eikä päästä koiraa livistämään silloin, kun se itse haluaa.

Turkinhoitovälineistä käydään säännöllisin väliajoin keskustelua esim. Facebookin foorumilla. Tässäkin asiassa on hyvä ottaa huomioon turkin laatu ja harjauksen sekä pesun säännöllisyys. Kun turkki on suht puhdas ja takuton, pärjää hellävaraisemmilla välineillä kuin silloin, kun koira muistuttaa enemmän takkuista lammasta kuin schapendoesia. Itselläni on enimmäkseen käytössä ihan perusharja sekä melko lyhyt- ja harvapiikkinen kampa, jonka piikit pyörivät. Muitakin välineitä toki löytyy, mutta suurta merkitystä niillä ei minun tukkatalkoissani ole. Hyvät kynsisakset ovat myös tärkeät.

Vasemmalla omaan käteen loistava pyöriväpiikkinen kampa. Erinomainen varsi, käytän paljon. Seuraavana vähän pitempipiikkinen, tämä oli hätäostos kun tuo ensimmäinen meni välillä hukkaan. Ei läheskään yhtä hyvä, käytän harvoin. Kolmantena perusharja, näitä kuluu paljon. Nyt on M&M:stä ostettu, usein ostan näyttelyistä Madanin harjoja. Oikealla paljon puhuttu ja kehuttu takkuhara, minusta se repii liikaa turkkia, mutta paksuun pohjavillaan pelittää. En käytä kovin paljon.

Aivan loistavat kynsisakset! Vanhat ja joku on näitä vähän maistellutkin, mutta muita en kynsien leikkaamiseen suostu käyttämään.

Muuta oheissälää: vesipullo, jossa joko pelkkää vettä tai hoitoainevettä (erityisesti talvella hoitoainevesi hillitsee turkin sähköistymistä), korvanpuhdistusliuosta ja pumpulia samaan tarkoitukseen, tukkapompuloita. Hevosilta on jäänyt noita pieniä kumilenkkejä, mutta tykkään enemmän käyttää koirille ihmispompuloita, mielellään pieniä ja ilman sitä metalliosaa. Silikonilenkit mielestäni "väsähtävät" nopeasti ja katkeavat itsekseen.

Aloitan koiran harjaamisen aina niin, että se makaa jommalla kummalla kyljellään. Etenen takaa eteenpäin ja alhaalta ylös. Toisen puolen jalkojen sisäpuolet saa parhaiten harjattua juuri kylkiasennossa. Aluksi teen jakauksen, jonka harjaan auki harjalla (huom, ihoon saakka!), tarvittaessa vielä kampaan jakauksen läpi, mikäli pelkkä harja ei irrota ylimääräistä pohjavillaa ja irtokarvaa riittävästi. Usein pelkkä harjaus riittää.
 Teen ohuita jakauksia tällä tavalla edeten, kunnes koko koira on kyseisen kyljen osalta käyty läpi. Yleensä korvien, kaulan ja poskien seutu kaipaa tarkempaa kampaamista. Kun kylki on kammattu, leikkaan vielä sen puolen kynnet, tarvittaessa puhdistan korvan ja pyöräytän koiran ympäri. Toistan saman kaavan myös toiselle kyljelle. Tämän jälkeen koira ylös seisomaan ja päällimmäisten selkä- ja takapuolikarvojen läpi käyminen. Lopuksi koira istumaan kasvokkain itseni kanssa ja naama-, leuka- sekä päälakikarvojen harjaus ja kampaus. Meidän koirien päälakikarvat pompuloin oikeastaan aina, koska haluan nähdä niitten silmät ja muutenkin yleisolemus on mielestäni siistimpi.

Minä pesen koiriani ihan shampoolla suht säännöllisesti, mutta tässä kohtaa säännöllisyys tarkoittaa sitä, että koko koira pestään noin 4-5 kertaa vuodessa. Schapendoesilla väitetään olevan itsestään puhdistuva turkki, mutta itse en kyllä tuota ajatusta usko. Harjalla saa puhdistettua jonkin verran, mutta samalla kyllä katkotaan ja kulutetaan turkkia, jos se on rasvainen ja likainen (=nihkeä). Pesun katson tarpeelliseksi silloin, kun koiran kampaamisen jäljiltä omat kädet ovat likaisen/rasvaisen tuntuiset. Silloin kampakaan ei kulje turkissa niin hyvin kuin omasta mielestäni pitäisi. Shampoopesua tähtäilen kuitenkin pitkin vuotta sopiviin väleihin niin, että noin lähimpään kuukauteen ei ole näyttelyitä tulossa. Näin turkki ehtii "schapeistua" sopivasti, eikä ole liian ilmava ja villaton kehään mentäessä. Shampoona olen jo vuosia käyttänyt Requal -merkkistä karkealle turkille tarkoitettua ainetta. Sitä laimennan melko reilusti vanhaan juomapulloon. Aluksi suihkutan koko koiran hyvin. Paksu turkki ei kastu läpimäräksi kovin helposti, joten vettä saa käyttää runsaasti. Seuraavaksi ruutailen juomapullosta shampoovettä koiraan ja puristelen (en hankaa!) turkkia. Käyn koko koiran läpi, myös pään, korvat ja kuonon. Ensimmäisen vaahdotuksen jälkeen teen nopean kastelusuihkutuksen ja puristelen turkkia vielä lisää. Lopuksi suihkutan koiran hyvin.

Vuosittainen Messarihankinta on tuo shampoo. Litralla pärjää hyvin vuoden, kun laimentaa. Muuta shampoota en oikeastaan käytä. Lasten vanhaan juomapulloon on kätevä tehdä laimennos ja ruutata sitä suoraan turkkiin.

Kuivaamisen hoidan joko pelkillä pyyhkeillä (niitä tarvitaan useampi per koira) ja itsenäisellä kuivattelulla, tai saatan joskus ottaa föönin ja puhaltaa koiran kuivaksi samalla harjaten. Jälkimmäistä ei kannata kovin lähellä näyttelyitä tehdä, mutta jos koiran haluaa villattomaksi, niin suosittelen! Uusi villa muodostuu sitten ajallaan, mutta hetken aikaa föönikäsittelyn jälkeen koira on kuin paraskin puudeli. Usein kuivatan koiran pelkillä pyyhkeillä ja pyrin siihen, että jos en samana iltana niin viimeistään pesua seuraavana harjaan sen. Märkää koiraa en koskaan harjaa ilman föönikäsittelyä.

Pienempiä pesuja koirille joutuu tekemään useinkin ulkoilun jälkeen, yleensä käytän "alustan" pesuun myös shampoovettä, jos ajatukseni on harjata koira heti kohta sen kuivuttua. Kunnolla puhdas turkki on todella paljon helpompi harjata kuin vesivirutettu, varsinkin, jos koira ulkoilee pääasiassa kaupunkiympäristössä (katupöly jämähtää turkkiin tehden siitä todella nihkeän). Myös näyttelyä edeltävänä iltana teen alustan ja kuono-osan kunnollisen pesun. Metsälenkeiltä koirat kantavat turkeissaan kotiin "tuliaisia", niitä varten meillä on aina ulko-oven lähellä yksi harja, jonka avulla enimmät risut ja kävyt lakaistaan jo pihalla. Silti meidän lattiat ovat usein täynnä kaikenlaista risua ja jäkälää...

Näyttelyitä edeltävällä viikolla harjaan koirat yleensä pelkkää harjaa käyttäen, mikäli jossain kohtaa on liikaa pohjavillaa tai "paksuuntumaa" (esim. kahden värin raja on usein kriittinen kohta), otan ne kammalla. Kaapon pitkän ja paksun turkin pyrin harjaamaan vähintään 3 päivää ennen näyttelyä (mieluummin 5, mutta aina ei jaksa/ehdi), jotta se ehtii laskeutua kauniisti, Nepulla on tällä hetkellä vielä melko lyhyt ja ohut turkki joten se laskeutuu nopeammin. Harjaamisen jälkeisinä päivinä saatan suihkutella turkkia vedellä täytetyllä suihkupullolla ja käyttää "viisipiikkistä", jotta turkki laskeutuisi kauniimmin (tai jos harjaus on jäänyt liian viime tippaan). Edellisenä iltana avaan koirien päälakiponnarit ja veden avulla suin naamakarvoja oikeaan suuntaan.

Kaapo pestynä ja kammattuna. Tuolla kerralla koira sai kuivatella itsekseen.



Tässä joku vanha kuva, sama koira pestynä ja föönättynä.

Näyttelyissä se näyttää suurin piirtein tältä, eli turkki ei ole ihan just laitettu.

Näyttelypaikalla suorin turkkia vielä käsin tarvittaessa veden avulla niin, että karvat laskeutuvat suunnilleen suoraan alaspäin. Kuonon ja parran kuivaan pyyhkeellä ja kampaan, lisäksi tapanani on harjata tassukarvat. Minä en pyöristele tassuja saksilla, enkä muutenkaan käytä kynsisaksien lisäksi muita teräaseita koiraan. Koska yleisolemus schapella on hieman sanoisinko "homssuinen", eikä niitä kuulu trimmata, niin omaan silmään pistää ikävästi saksien jäljet koirissa.


Tukka aukikammattuna. Koska pompuloin koirieni otsatukat, niin ne eivät kulu oikealla tavalla töyhtömäisiksi, tiedetään :). Silti taitaa olla Kaapollakin vain yksi huomautus näyttelyarvosteluissa liiasta päälakikarvoituksesta. Ja tärkeintä kai on se, että ollaan arjessa tyytyväisiä.

Tämä on meillä se normaalilook, tukka takana ja elämä edessä ;).

Sitten on vielä turkkiin liittyen se trimmausasia. Toisten mielestä kun on turkkikoira hankittu, niin ei auta itkut markkinoilla, turkki koirassa pysyköön. Meillä on Manni -papparainen, vanha kastroitu uros, leikattu lyhyeen turkkiin jo joitakin vuosia sitten. Sen turkki on aina ollut aivan valtava, ja kastraation jälkeen pohjavilla oikein räjähti kukoistukseensa. Niinpä ostin trimmerin ja ajelin koiran tukattomaksi. Se piristyi toimenpiteen vaikutuksesta kovasti ja vaikuttaa ihan tyytyväiseltä turkittomaan olotilaansa. Työtähän tuonkin siistinä pitäminen vaatii, trimmaan Mannin noin 4 kertaa vuodessa ja ennen trimmausta pesen sen. Kylmillä ilmoilla se tarvii takin ulkoillessa ettei tule vilu.

Manni turkkeineen...

...ja ilman turkkia.



keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Tunnaria taas...


Jostain syystä tunnistusnouto ei ota edistyäkseen. Liekö syynä se, ettei olla harjoiteltu vai mikä ;). Olen itse liikkumiskiellossa saatuani kipeytettyä kantapääni, joten koirille (lähinnä Nepulle) täytyy koittaa keksiä muuta järkevää puuhaa liikunnan sijaan. Muuten se kehittää sitä ihan omatoimisesti, mikä ei välttämättä ole kauhean toivottavaa...

Se, mitä ollaan tunnaria tehty, on tyssähtänyt aika alkutekijöihin, kun Neppu ei millään malta jarruttaa vauhtiaan ja keskittyä haistelemaan sitä oikeaa "omaa". Niinpä kapulat saavat kyytiä ja monesti suuhun osuu juuri se väärä. Nenäähän se kyllä osaa käyttää, joten sen ei pitäisi olla ongelma.

Aloitin tällä kertaa tunnarin pohjatyön vähän eri tavalla: tein pakasterasioiden pohjaan reikiä, ja alettiin treenaamaan hajuerottelua. Yhden rasian alle kätkin juustopalan, ja Nepun tehtävänä oli nätisti haistelemalla merkata oikea purkki, josta palkka eli juusto löytyi.


Missä, missä se juusto on?

Homma oli muuten helppo, mutta kun paino on sanalla nätisti, niin se muuttuukin ainakin tämän elohiiren kanssa heti aika monta kertaa haastavammaksi... Laitoin purkkien eteen aluksi "jarrunameja" ja pikkuhiljaa homma alkoikin sujua. 

Jatketaan tätä nätisti -harjoittelua vielä jonkin aikaa, jonka jälkeen alan kätkeä tunnarikapulaa purkin alle. Ehkä pyydän avustajan mukaan käsittelemään purkkeja, jolloin varmistetaan se, että omaa hajuani on ainoastaan kapulassa. Toiveissa olisi, että Neppu oppisi yhdistämään käskyn "oma" siihen, että edetään nätisti. Saas nähä, miten tässä käy :). Tätä treeniä on joka tapauksessa näin "jalattomana" helppo tehdä, ehkä tämä kantapäätulehdus tuli näiltä osin ihan hyvään kohtaan.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Seinäjoki KV 24.10.


Syysloman päätteeksi ajelimme lauantaina päiväseltään Seinäjoen kansainväliseen koiranäyttelyyn. Mitään emme sieltä periaatteessa "tarvineet", koska Nepulla ei vielä ikä riitä Cacibien metsästykseen ja tarvittavat sertit ovat kasassa. Ja Kaapo taas... No, se nyt ei ylipäätään tarvi enää mistään mitään, mutta mukavahan sitä on tuolla vetskuissa vielä pyörittää kun se selvästi hommasta tykkää. Lisäksi Seinäjoella oli tuomari rodun kotimaasta Hollannista, näitä olen tykännyt kannattaa ja ilmoitellut koiria (Kaapoa siis aiemmin ja nyt Neppuakin) heille mielellään. Paikkana tuo Seinäjoki-areena on noin suuren näyttelyn järjestämiseen hirveän ahdas, mutta sopu sijaa antaa :).

Kaikkiaan schapeja oli ilmoitettu näyttelyyn mukavat 22kpl, joista yksi pentu, 13 urosta ja 8 narttua. Tuomarina toimi siis hollantilainen Gerard Jipping. Hän pitikin arvostelussaan tiukkaa linjaa, eri:t ja sa:t olivat harvassa. 

Kaapo esiintyi yksin veteraaneissa, sille luokkavoitto erillä ja sa:lla, ROP-vet plakkariin ja menolippu paras uros -kehään. Siellä se esiintyi tapansa mukaan iloisesti ottaen tilan haltuunsa ja voittikin urokset!

Trasseli Hui Hai vauhdissa. Kuva Vappu Tauriainen.

Kaapon arvostelu:
"8 1/2 years very nice type. Correct proportions,
typical topline. Lovely head,
Excellent earset. Correct eyes,
correct skull, correct bones.
Typical feet, correct low hocks.
Excellent coat.
Shows excellent & typical movement." 

Koirien vaihto lennosta ja Neppis junnunarttuihin. Tuomari tykkäsi kaikista kolmesta junnutytöstä, kaikki saivat erin ja kilpailuluokassa Neppu viitottiin kärkeen, sille luokkavoitto ja sa. Tässä välissä ehdittiin vähän vetää happea ja odotella paras narttu -kehää. 

Junnunartut. Pöydällä Lumikuono Victoria (eri/2 sa, PN-3), keskellä Riehakan Elektra (eri/3) ja oikealla Scabbers Afrodita (eri/1 sa, PN-1, Sert, VSP). Kuva Vappu Tauriainen.

Neppu pysyi kuin pysyikin lattian tasalla, vaikka tiukkaa teki... Kuva Vappu Tauriainen.

Kuva Vappu Tauriainen

Erinomaiset junnunartut. Kuva Vappu Tauriainen.

Nartuista vain kolme sai sa:n, joten kolmisin juostiin paras narttu -kisassa, kaksi junnua ja yksi nuorten luokan koira. Tuomari laittoi Nepun keulille ja se paikka pidettiinkin loppuun saakka, joten Neppu pääsi Kaapon kaveriksi ROP-kehään ja tienasi Sertin numero3! 

Nepun arvostelu:
"14 months. Lovely type.
Typical attitude, correct proportions in body & head.
Excellent shape of head, correct eyes.
Typical earset, parallel front.
Typical feet, very good angulations.
Low hocks, typical coat.
Shows typical & correct movement."

Sertivoittaja & paras narttu Neppis :)

Sitten oltiinkin ongelman edessä, kuka esittämään toista koiraa? Jannehan se lopulta joutui (=pääsi :D) Kaapon ohjaksiin. Se menikin ihan kohtalaisen hyvin, Kaaposta leivottiin ROP ja Nepusta tuli VSP. Tuomari oli aika suorasanainen tyyppi ja hymyillen hän sanoi Jannelle, että ymmärräthän olevasi onnekas, kun koirasi osaa esiintyä ihan itse. ROP- ruusuketta ojentaessaan hän lisäsi vielä, että tämä ei sitten ole sinulle (Jannelle siis), sinä et sitä ansainnut, vaan koira hoiti homman kotiin. Tuomari sanoi pitävänsä Nepusta kovasti, mutta isoon kehään hän halusi Kaapon, koska se on varmempi esiintyjä. No todellakin, olin samaa mieltä ja sanoin, että vien koirani sinne isoon kehään sitten ihan itse :).


Oiskohan nuo voinut esittää parivaljakkona?

Voittajien on helppo hymyillä

Koska rotumme oli viimeisenä kehässä, ei kauaa tarvinutkaan odotella ison kehän alkua. Ehdittiin kuitenkin käydä ostoksilla Findogsin kojulla, saimme pyttyjen lisäksi palkinnoksi lahjakortteja sinne. 

Ykkösryhmän tuomaroi samainen Gerard Jipping, johon oltiin tutustuttu jo rotukehässä. Kaapo syttyi taas oikein lennokkaaseen menoon isossa kehässä. Sillä on varsinainen kilpailupää, se tietää milloin pitää oikeasti laittaa parastaan ja jään usein itsekin ihastelemaan sitä lentävää ylvästä askellusta  jota se isossa kehässä esittää! Tuomari nosti meidät kahdeksan parhaan joukkoon. Yksilöliikutukset menivät hyvin ja niinpä oltiinkin kohta Kaapon kanssa neljän sijoittujan  joukossa! Kolmosruusuke ojennettiin meille, huippuhieno lopetus mahtavalle näyttelypäivälle!


RYP-3 Trasseli Hui Hai. Kuva Katja Sulkala

Kaapo on kyllä nyt veteraaniluokassa yltynyt sellaiseen menoon, että oksat pois! Veteraanikehiin vaadittava ikä tuli täyteen huhtikuussa, ja sen jälkeen ollaan käyty 9 kertaa näyttelyissä, tulokset ovat olleet aivan huikeita:
9* ROP-vet
5*ROP
3*VSP
1*PU-2
1*RYP-1 (Nastola rn)
1*RYP-2 (Outokumpu rn)
1*RYP-3 (Seinäjoki KV)
1*BIS-1 (Nastola rn)
1*BIS-2 (Nastola SSKY er)
1*BIS-1 vet (Nastola rn) 
Näyttelyvuosi jatkuu meillä vielä Jyväskylässä ja Messarissa, sen jälkeen mietitään, mitä tehdään, jätetäänkö papparainen eläkkeelle vai jatketaanko vielä toisten kiusaamista kehissä :).

Kotimatka tuntuu taas vähän lyhemmältä kun kyydissä on ryhmäsijoittuja :). 


P.S: BIS-Vetskuissa ei selvitty jatkoon, mutta ei kyllä jäänyt harmittamaan, paljon hienoja veteraaneja siellä olikin!



lauantai 10. lokakuuta 2015

Haakurointia metsässä

Pikainen päivitys jälkitreenien menosta. Metsään uskaltaa taas mennä, muutama kipakka pakkaspäivä taisi olla hirvikärpäsille liikaa. Janne teki tänään melko pitkän jäljen metsään, ei mitattu mutta oli varmaan pisin mitä koskaan on ajettu. Vanhenemisaika reilu tunti.

Jäljestys oli ihan kammottavaa, koira kulkee kyllä koko ajan oikeaan suuntaan, mutta mulla on nyt noussut epäilys, että se luottaa itseensä jopa niin, että tohtii katsella helpommat kulkureitit? Eli menee usein jäljen vieressä, hakee uomaa, mutkittelee, välillä tarkistaa ja taas mennään. Vauhdilla. Kulmat se menee myös jotenkin "heittämällä". Ihan kauheaa menoa ainakin näinkin pedantille ohjaajalle kuin minä olen. MUTTA: kepit se nostaa, tänään huomasin, miten se sai hajun jo kaukaa ja viitsi etsiä niitä pikkukeppejä, kunnes löysi. Kaikki kepit se nosti itse. Myös loppupurkin se malttoi etsiä, taisi olla kerrankin jo vähän väsynyt pitkän jäljen lopussa.

En tiedä, mitä tuon jäljestyksen kanssa pitäisi tehdä, täytyy ainakin ensi keväänä tehdä nurmea ennen metsään siirtymistä. Ja kysyä neuvoa viisaammilta :). 

maanantai 5. lokakuuta 2015

Tokokauden korkkaus

Niin se vaan syksy saa ja ilmat viilenevät. Tänään alkoi "virallisesti" tokon hallikausi. Neppiksen kanssa ilmoittauduin tokovalmennukseen ja tänään sitten valmennus alkoi Dogantti -areenalla (http://www.dogantti.fi/dogantti-areena).

Ryhmässä on kaikkiaan kuusi koiraa, kaikki nuoria ja innokkaita :). Olin varautunut ihan järkyttävään surraamiseen ja pörräämiseen Nepun kanssa, se kun ei meinaa housuissaan pysyä, kun ympärillä on muita koiria ja häppeninkiä. Se oli kuitenkin aivan ihmeen cool, keskittyi jopa hommiin eikä haukkua röyskyttänyt ollenkaan. Irti en sitä vielä uskalla toisten seassa treenatessa ihan kokonaan laskea, sillä se saattaa "unohtaa" mitä oltiin tekemässä ja ottaa jalat alleen, jolloin härdelli on valmis. Sen kanssa pystyy kuitenkin jo tekemään toisten läsnä ollessa esim. merkin kiertoa ja muitakin irtoavia liikkeitä. enemmän ongelmakohtia ovat ne liikkeiden välit, kun koira ei ole käskyn alla ja töissä. Sehän (Neppu siis) keksii kaikkea pientä kivaa heti, ettei käy tylsäksi tuo homma. Odottaminen ei kuulu suoranaisesti sen vahvuuksiin, joskaan ei välttis ole tämän koko rodunkaan bravuuri...

Tänään suuremmassa syynissä treeneissä oli seuraaminen. Näytettiin jokainen vuorollamme koutsi-Katjalle (http://www.koirakoulukisma.fi), missä mallissa liike on. Tein Nepun kanssa suoraa ja kulmia, ne meni ihan jees, jatkossa täytyy vähän hillitä koiraa, jos se alkaa keulimaan. Muuten seuraaminen on sopivan innokasta, se yritetään pitää. Täykkäreitä pitää treenata erikseen, se putoaa väljäksi siinä käännöksen viimeisellä puoliskolla.

Odotellessa ehdin itsekseni puuhailla kaikkea pientä, tehtiin peruutustakin. Sen liikkeen opetti meidän Arttu Nepulle tuossa viikonloppuna. Neppu osaakin pyynnöstä pakittaa, vielä en liittänyt sitä seuraamiseen. Kerrattiin vähän myös kosketusalustaa, koska Neppu on alkanut ruutuun lähetyksessä kaartamaan alustan päältä nurkkamerkin taakse, otetaan tässä askel taaksepäin ja muistellaan alustalle pysähtyminen. Tehtiin kakeja ja aloitinpa jumppaamaan sille lihasmuistiin maahan-uppiakin.

Lopussa otettiin vielä paikkamakuuta. En mennyt vielä kovin kauas koirasta, vaikka se yksin hallissa jo pysyykin maassa, niin porukassa keskittyminen on vielä hieman hatarassa... Tähänkään kun ei varmuutta saa muuten kuin porukassa makaamalla :). Nyt Nepun pää pyöri puolelta toiselle kuin pöllöllä, tuntui että se keskittyi ihan  kaikkeen muuhun kuin minuun. Pysyi kuitenkin maassa, kävin välillä palkkaamassa siitä. Ensi kerralla voisin kokeilla namipurkin avulla, josko keskittyis paremmin.

Olihan se mukavaa pitkästä aikaa olla silmän alla ja porukassa tekemässä, saa taas potkua omiin treeneihin!

FI RTVA Neppu ja pari kisaraporttia

Jippii, sieltä ne loputkin "yli-ysivitoset" napsahtelivat tuloslistoille ja vieläpä peräkkäisistä kisoista! Sievin kisan jälkeen s...