Korvat lähinnä koristeena...

Viimeiset pari viikkoa on tällä kaksijalkaisella tokoilijalla pitänyt niin kiirettä, ettei olla Neppiksen kanssa ehditty treenata muuten kuin keskiviikkoisin valmennusryhmässä. Ja sen kyllä huomaa :/.

Tänään treenien "pohjalle" käytiin 1,5 tunnin metsälenkki upottavassa hangessa. Ajattelin, että koira saattais jopa olla treeneissä vähän vähemmän irti varrestaan, mutta turhaksi osoittautui tuo luulo. Se mennä sohaa kuuntelematta, ajattelematta, malttamatta lainkaan. Riemupalkkoja ei voi pienistä onnistumisen hetkistä suoda, koska siitä se saa tuhat volttia lisää virtaa. Onneksi tuota nyt voi komentaa ihan kunnollakin ilman, että se ottaa siitä itseensä. No, ei se myöskään välttämättä auta asiaa, vaan sooloiluksi meni tänään koko treenit.

En edes lähde erittelemään, mitä tehtiin, toteanpahan vaan että treenitauot ei oo Neppua varten. Sitä ei saa väsytettyä lenkkeilemällä, ja silloin kun siihen on kerääntynyt ylimääräistä virtaa, se on kotonakin melkoisen rasittava touhake. Se tuntuu oikein kerjäävän hankaluuksia pöllimällä hanskoja, sukkia, kyniä, tulitikkurasioita, kaikkea mahdollista. Sitten se kuljettaa ne pihalle, kun lapset avaavat sille oven eivätkä muista tehdä ovella kitatarkastusta. Meillä taitaakin keväällä löytyä takapihalta "ihan muutamat" talven aikana kadonneet tavarat...

Mutta onhan se silti kuitenkin niin rakastettava ja hupaisa tyyppi! Ja ainakin se tykkää treenata :). 

Mitäs muuta meille kuuluukaan...

Kaapon verikoetulokset tulivat jo joku aika sitten. Niitä olikin monta sivullista. Kaikkinensa tulokset olivat ok, mutta kokonaisproteiini ja albumiini olivat hieman alhaalla. Lääkäri suositteli jossain vaiheessa ottamaan virtsanäytteen, jotta nähdään päästävätkö munuaiset proteiinia läpi. Pitänee kevään aikana hoitaa asia kuntoon. Muuten vanhus on ihan teräskunnossa, kunto hyvä ja painokin kohdallaan. Olen antanut sen vähän ottaa lihaa luittensa päälle nyt veteraanina, pysyy paremmin lämpimänä.

Tässä ne tärkeimmät tulokset

Viikonloppuna tein pienen etelän reissun, kun kuskasin Juusoa Eerikkilän urheiluopistolle säbäleirille. Ehdin kyläillä koiratutuilla ja näin Kaapon ja Nepun sukua: Kaapon Penni-äidin (joka on vielä yksitoistavuotiaana hienossa kunnossa!), ja siskon Hipun, sekä lapsukaiset Hipsun ja Huiskun. Varsinaisia kaunottaria on niistäkin siskoksista kasvanut! Lisäksi menossa mukana oli Hipsun ja Huiskun enomies Herra Hakkarainen. Harmitti, kun en sattuneista syistä pystynyt ottamaan matkalle mukaan omia koiriani, Neppiksellä olis ollut niin hauskaa siskopuolien kanssa! Olipahan kyllä kuitenkin mukavaa kylästellä ja kerrankin ehtiä turinoida rauhassa! Suurkiitos vielä Anita ja Rantasen perhe!

Terveydenhuoltoa

Kaapon lohjennut kulmuri poistettiin eilen. Jo etukäteen sovittiin lääkärin kanssa, että mikäli suussa on muuta kenties myöhemmin ongelmia aiheuttavaa, operoidaan nämäkin samalla humautuksella. Koska koira on jo pian yhdeksänvuotias, on narkoosi sen elimistölle melko rankka juttu, joten kertalaakilla kannattaa hoidella se, mitä hoidettavissa on. 

Esitutkimuksessa ei onneksi ollut mitään, mikä toimenpidettä saattaisi hankaloittaa. Sydänäänet olivat hyvät, verikokeissa katsottiin nyt verihiutaleet ja jotain muuta, en nyt muista mitä... Samalla otettiin kuitenkin pieni verenkuva, josta tulokset saadaan ensi viikolla. Sitten nähdään tarkemmin, millaiset veret seniorissa virtaavat. 

Operaatiossa oli kulmurin lisäksi poistettu yksi alaetuhammas, jossa oli lohkeama. Melkoinen harvennushakkuu on tuolla suussa käynyt :). Muitakin jokseenkin kuluneita hampaita siellä on, mutta lääkärin mukaan nyt kannattaa mennä näillä poistoilla toistaiseksi. Näkyy olevan purukalusto tuon koiran heikko lenkki, ihan miehen kanssa mietittiin että minkä verran se on elämänsä aikana sairastellut ja mieleen tuli vain yksi varvaspaise, yksi hotspot, yksi korvatulehdus, yksi ripuli... kerran noin vuosi sitten se liikkui vähän epäpuhtaasti ja syyksi selvisi iliopsoas-lihaskipu. Tuolloin kuvattiin varulta selkä, harmittaa näin jälkikäteen, etten tajunnut otattaa virallisia selkäkuvia, samallahan nuo olisivat siinä tulleet. Selkä oli siisti, siellä ei mitään epämääräistä ollut.

Muuten kaikki raha, mitä Kaapon osalta on eläinlääkäriin kannettu, on liittynyt terveystutkimuksiin ja rokotuksiin. Lonkat ja kyynärät on kuvattu, silmät peilattu monen monta kertaa, viimeisin peilaus tehtiin viime joulukuussa. PRA-geenitesti on myös tehty. 

Meidän rotuyhdistys on ottanut teemakseen terveysasiat. Mielestäni hienoa, sillä kyllähän koiran terveys on todella tärkeä asia sen elämässä! Olen kyllä myös  sitä mieltä, että koirien omistajien, ja varsinkin kasvattajien, tulisi ihan aidosti olla kiinnostuneita koiriensa terveydestä koko sen elinkaaren ajan! Esimerkiksi silmäasioissa meillä on kataraktan osalta melko tiukat kriteerit kasvatusohjeissa. Hirveän kiva olisi kuitenkin tietää, miten koirien silmäterveyden laita olisi, kun näitä jo seniori-ikään ehtineitä jalostukseen käytettyjä koiria silmäpeilattaisiin enemmänkin. Monesti koiria peilataan vain silloin, kun jalostusasiat ovat ajankohtaisia, eli kohtalaisen nuoria koiria tutkitaan paljon. Tällöin jää täysin havaitsematta muutokset, jotka yleensä kehittyvät koiran ikääntyessä. Silmien osalta PRA olisi myös helposti kitkettävissä pois, mikäli enemmän koiria tutkittaisiin näiltä osin ja jalostusvalinnoissa oltaisiin tietoisia ko. asiassa.

Lonkat ja kyynärät sisältyvät kasvatusohjeisiin, joten niitä kuvataan jo melko rutiinisti. Viime aikoin myös polvia on alettu enenevissä määrin tutkia. Itse olen herännyt selkäasioihin yleisesti eri rotuisten koirien terveystuloksia ja aiheesta kirjoitettuja artikkeleita seuraamalla. Esimerkiksi LTV-muutoksia  (http://www.kennelliitto.fi/perinnolliset-selkamuutokset) rodussamme esiintyy jonkin verran, vaikka tutkittuja koiria on suhteessa populaatioon melko vähän. 

Koirahan katsotaan terveeksi niin kauan, kuin toisin todistetaan (ja senpä takia ne seropit onkin maailman terveimpiä koiria...). Koira ei kerro kivustaan tai vaivoistaan, joten omistajan tulisi osata lukea koiraansa ja tehdä johtopäätöksiä, mikäli koiralla jotain vaivaa on. Etenkin nämä seniori-ikäiset koirat saavat helposti jos jonkinlaista kremppaa sinne ja tänne. Kun ne usein muutenkin ovat jo hieman loivempiliikkeisiä kuin nuoruusvuosinaan, on niiden kunnon puntarointi joskus vaikeaa. Minä olen jo vuosia käyttänyt Kaapoa säännöllisesti hierojalla ja nyt viimeisen vuoden aikana fysioterapiassa -säännöllisyys tarkoittaa sitä, että riippuen "löydöksistä" sovitaan seuraava käyntiaika aina samantien kun hoidossa ollaan. Käyntiväli voi olla jotain 3 viikon ja 3 kuukauden välillä. Kaikki epäsymmetrisyydet ym. saadaan kiinni heti eivätkä ne pääse pahenemaan. Hoidon tehon myös huomaa yleensä ihan välittömästi koiran yleisolemuksesta. Vanhuskin vertyy vallan notkeaksi!

Tämä kirjoitus lähti nyt näköjään "vähän" paisumaan tuosta alkuperäisestä hammasasiasta... Koirien tekohampaita siis tarvittaisiin, onko suosituksia mistä niitä saa ☺? Tänään Kaapolla on selvästi leuka kipeänä, ruoka ei maistunut aamulla ja se nuolee tassujaan sijaistoimintona. Josko se tästä taas iloksi muuttuisi, kipulääkkeen ja antibiootin voimalla.

Neppis 1,5vee ja tokoa

Aloitetaanpa kuvapläjäyksellä: Neppu puoli- ja puolitoistavuotiaana. Koipeliinijäniksestä on kuoriutunut kaunotar :). Itse ehkä katselen sitä hieman vaaleapunaisten lasien läpi, mutta ei se nyt p**kempi ole? (Tää ilmaus on niin jäänyt mieleen, kun kerran Tromssassa yksi ruotsalaistuomari totesi mulle selvällä suomenkielellä Kaaposta, että ei p**kempi koira. Kaapo oli ROP enkä muistanut hakea arvostelua mukaani, kai tuokin arvostelusta käy :-D).

Pitkät päällä...

Synttäreitä vietettiin metsä(uinti)lenkillä ja tokotreeneissä. Tässä pikainen kertaus, mitä tehtiin:

Merkinkierto. Tää on hyvä. Osaa etsiä merkin. Täytyy erikseen ottaa tiiviitä kiertoja, muuten alkaa kaarre levitä.

Paikkamakuu. JES!JES!JES! Onnistui kokonaisuutena käskytyksineen kaikkineen! Tätä ollaan nyt kyllä treenattukin, Janne on toiminut liikkurina ja on käskytelty...

Kaukokäskyjen vaihtoja. Kokeiltiin niin, että laitetaan koiran molemmin puolin namit maahan. Se saikin aikaan Nepussa sellaisen Liisa Ihmemaassa- mielentilan, ja vaihdot pysyy paremmin paikallaan. Namilla edelleen avitan I-S ja M-S siirtymissä. Käskyt UP (maahan-seiso) ja YLÖS (istu-seiso). Treeniä, paljon.

Koiran kierto. Tätä oon ottanut vain pari kertaa, mutta etupalkka toimii kaikissa asennoissa hienosti. Pikkuhiljaa matkaa lisää taakse.

Itsekseni otin vähän kapulan pitoa, nyt jo tuntuu että se juuttikapulalla taistelu oikeasti on auttanut tuohon pitämiseen.

Eipä tässä kai muuta tällä erää. Perjantaina mennään sinne hammaslekurille tuon papparaisen olemattomia hampaita näyttämään...

Smile!

Nyt tuntuu siltä, että eniten ärsyttää kaikki. Ärsytys sai alkunsa Kaapon suusta (kauhean epäselvä kännyräpsy, mutta ehkä siitä olennainen välittyy): 

Ei paljon tällä hammasrivistöllä kandee naureskella...

Maanantaina töitten jälkeen kotosalla ihmettelin, että mikä pieni valkoinen on Nepulla suussaan. Onnistuin onkimaan sen suusta kulmahampaan puolikkaan... melkoiset sydämentykytyksethän se mokoma pikkukappale sai aikaiseksi: ihan ekana olin varma, että se hammas on Nepun omasta purukalustosta peräisin. Sehän ei tuon neitokaisen vauhdin huomioonottaen olis nimittäin mikään ihme. Haavi auki koiralta ja hampaita laskemaan! Piti oikein mieskin hätyyttää kaveriksi katsomaan, kun en millään voinut uskoa, että kaikki hampaat siellä suussa edelleen tallella on, ja vieläpä kokonaisina. Jäljelle jäi siis vain yksi vaihtoehto, ja seuraavana haavi auki oli Kaapo. Sieltähän se pala puuttui vasemmasta alakulmurista. Mitään käsitystä ei ole, mitä se on päivän aikana puuhannut, että näin on päässyt käymään. Enkä olisi asiaa edes huomannut, ellei tämä Neppu the kaikennäkevä ja maistava olisi tuonkin pahaisen hampaanpalan löytänyt. 

Soitin samantien Animagiin, siellä on meidän alueen (tietääkseni) ainoa hammasspesialisti, joka on tehnyt harvennushakkuuta tuonne Kaapon suuhun aiemminkin, kuten ylläolevasta kuvasta sokeakin näkee. Vajaa vuosi sitten Kaapolla halkesi yläkulmuri, ja sen poiston yhteydessä leikattiin yhteensä neljä muutakin hammasta suusta pois. Nuo muut hampaat olivat kovassa käytössä kuluneita, ja poisto olikin ns. ennaltaehkäisevä toimenpide, sillä jossain vaiheessa ne olisivat saattaneet alkaa vaivaamaan.

No, hammaslekuriin saatiin poistoaika vasta parin viikon päähän, joten nyt tarkkaillaan koiran vointia ja annetaan tarpeen vaatiessa kipulääkettä. Anestesia hieman hirvittää noinkin iäkkään koiran kyseessä ollessa, mutta ainakin viime vuonna se sujui hyvin, eikä sydämessä ollut sivuääntä (vanhoilla koirilla joskus kuulemma on). Tuo legorivistö alkaa olla jo melko katu-uskottava :).

Yksi asia johtaa yleensä toiseen, ja niin tämäkin hammasepisodi sai aikaan sen, että vaihdoin lennosta koiran fyssarikäynnille, enkä vienytkään tänään Kaisan hoitoon Kaapoa, koska en nyt ole varma, onko tuo suuvärkki kipeä, enkä ainkaan halua, että se alkaa yhdistää kipukokemuksen hierontaan. Käsittelyyn pääsikin sitten Neppu. Ja oli kyllä ihan paikallaan se käsittely.

Neppu oli nyt sitten ensimmäistä kertaa fyssarilla. Otin mukaani meidän juoksuvaljaat, koska käytön myötä olen tullut omalla mutu-taidollani siihen lopputulemaan, että nuo valjaat eivät istu kunnolla Nepulle. Meillä on käytössä olleet nämä:

Manmatin valjas

Aluksi soviteltiin valjaita, ja totta tosiaan: etu"renkula" eli se, jossa Y-valjaiden osat yhdistyvät koiran rintalastan pään tienoilla toisiinsa, painaa koiran vetäessä sen henkitorveen (ei pahasti, mutta kuitenkin). Lisäksi siitä renkulasta ylös sään tienoille nousevat remelit ottavat kiinni lapaan. Valjas on myös liian lyhyt, se ei tue kunnolla vedon aikana ja mitähän vielä... Kaisa totesi, että voipi olla haastavaa löytää tälle tirriäiselle kunnollisia vetovaljaita, ne vetokoirat kun yleensä ovat hieman toisenmallisia... Sain onneksi pari suositusta, mistä ja keneltä kannattaisi käydä katsomassa.

Sitten siirryttiin hierontaan. Neppu oli tasaisen jumissa molemmista kyljistään ja pakaroista. Ensin se jännitti käsittelyä, mutta rentoutui vähitellen ja alkoi vastaamaan toimenpiteeseen tosi hyvin! Se oikein hengitti käsittelyn tahtiin ja näin jo makuullaan venyyksissä, miten koko koira piteni ihan silmissä! Akupunktiota annettiin noille jumialueille, ja siihenkin Neppu reagoi aivan eri tavalla kuin Kaapo koskaan: aluksi se hieman "tärisi", mutta vähitellen rentoutui ja alkoi hengittää syvään. 

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin! Seuraava aika fyssarille on sitten kummallekin koiralle, siihen mennessä yritän saada tuon valjasasian kuntoon. Ja Kaapo yrittää saada suuvärkkinsä ei nyt kuntoon, mutta vähemmän haittaa aiheuttavaksi?