Smile!

Nyt tuntuu siltä, että eniten ärsyttää kaikki. Ärsytys sai alkunsa Kaapon suusta (kauhean epäselvä kännyräpsy, mutta ehkä siitä olennainen välittyy): 

Ei paljon tällä hammasrivistöllä kandee naureskella...

Maanantaina töitten jälkeen kotosalla ihmettelin, että mikä pieni valkoinen on Nepulla suussaan. Onnistuin onkimaan sen suusta kulmahampaan puolikkaan... melkoiset sydämentykytyksethän se mokoma pikkukappale sai aikaiseksi: ihan ekana olin varma, että se hammas on Nepun omasta purukalustosta peräisin. Sehän ei tuon neitokaisen vauhdin huomioonottaen olis nimittäin mikään ihme. Haavi auki koiralta ja hampaita laskemaan! Piti oikein mieskin hätyyttää kaveriksi katsomaan, kun en millään voinut uskoa, että kaikki hampaat siellä suussa edelleen tallella on, ja vieläpä kokonaisina. Jäljelle jäi siis vain yksi vaihtoehto, ja seuraavana haavi auki oli Kaapo. Sieltähän se pala puuttui vasemmasta alakulmurista. Mitään käsitystä ei ole, mitä se on päivän aikana puuhannut, että näin on päässyt käymään. Enkä olisi asiaa edes huomannut, ellei tämä Neppu the kaikennäkevä ja maistava olisi tuonkin pahaisen hampaanpalan löytänyt. 

Soitin samantien Animagiin, siellä on meidän alueen (tietääkseni) ainoa hammasspesialisti, joka on tehnyt harvennushakkuuta tuonne Kaapon suuhun aiemminkin, kuten ylläolevasta kuvasta sokeakin näkee. Vajaa vuosi sitten Kaapolla halkesi yläkulmuri, ja sen poiston yhteydessä leikattiin yhteensä neljä muutakin hammasta suusta pois. Nuo muut hampaat olivat kovassa käytössä kuluneita, ja poisto olikin ns. ennaltaehkäisevä toimenpide, sillä jossain vaiheessa ne olisivat saattaneet alkaa vaivaamaan.

No, hammaslekuriin saatiin poistoaika vasta parin viikon päähän, joten nyt tarkkaillaan koiran vointia ja annetaan tarpeen vaatiessa kipulääkettä. Anestesia hieman hirvittää noinkin iäkkään koiran kyseessä ollessa, mutta ainakin viime vuonna se sujui hyvin, eikä sydämessä ollut sivuääntä (vanhoilla koirilla joskus kuulemma on). Tuo legorivistö alkaa olla jo melko katu-uskottava :).

Yksi asia johtaa yleensä toiseen, ja niin tämäkin hammasepisodi sai aikaan sen, että vaihdoin lennosta koiran fyssarikäynnille, enkä vienytkään tänään Kaisan hoitoon Kaapoa, koska en nyt ole varma, onko tuo suuvärkki kipeä, enkä ainkaan halua, että se alkaa yhdistää kipukokemuksen hierontaan. Käsittelyyn pääsikin sitten Neppu. Ja oli kyllä ihan paikallaan se käsittely.

Neppu oli nyt sitten ensimmäistä kertaa fyssarilla. Otin mukaani meidän juoksuvaljaat, koska käytön myötä olen tullut omalla mutu-taidollani siihen lopputulemaan, että nuo valjaat eivät istu kunnolla Nepulle. Meillä on käytössä olleet nämä:

Manmatin valjas

Aluksi soviteltiin valjaita, ja totta tosiaan: etu"renkula" eli se, jossa Y-valjaiden osat yhdistyvät koiran rintalastan pään tienoilla toisiinsa, painaa koiran vetäessä sen henkitorveen (ei pahasti, mutta kuitenkin). Lisäksi siitä renkulasta ylös sään tienoille nousevat remelit ottavat kiinni lapaan. Valjas on myös liian lyhyt, se ei tue kunnolla vedon aikana ja mitähän vielä... Kaisa totesi, että voipi olla haastavaa löytää tälle tirriäiselle kunnollisia vetovaljaita, ne vetokoirat kun yleensä ovat hieman toisenmallisia... Sain onneksi pari suositusta, mistä ja keneltä kannattaisi käydä katsomassa.

Sitten siirryttiin hierontaan. Neppu oli tasaisen jumissa molemmista kyljistään ja pakaroista. Ensin se jännitti käsittelyä, mutta rentoutui vähitellen ja alkoi vastaamaan toimenpiteeseen tosi hyvin! Se oikein hengitti käsittelyn tahtiin ja näin jo makuullaan venyyksissä, miten koko koira piteni ihan silmissä! Akupunktiota annettiin noille jumialueille, ja siihenkin Neppu reagoi aivan eri tavalla kuin Kaapo koskaan: aluksi se hieman "tärisi", mutta vähitellen rentoutui ja alkoi hengittää syvään. 

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin! Seuraava aika fyssarille on sitten kummallekin koiralle, siihen mennessä yritän saada tuon valjasasian kuntoon. Ja Kaapo yrittää saada suuvärkkinsä ei nyt kuntoon, mutta vähemmän haittaa aiheuttavaksi?