maanantai 19. lokakuuta 2020

Mahdottoman iloinen koira ja pari koularia


RTK2 Ilona ja RTK4 Neppu

Nuo otsikon sanat tuomarin pöytäkirjassa Sievin rally-tokokisoissa kyllä lämmittivät taas mieltä. Semmoinenhan se Neppu on, antaa aina kaikkensa ja iloisesti, tehtiin sitten mitä tahansa. 

Käytiin tosiaan Ilonan ja Nepun kanssa 5.9. kisoissa koiraurheilukeskus Sievässä, tuomarina toimi Minna Hillebrand. Ilona meni avointa ja Nepun kanssa korkattiin mestariluokka.

Ilonan rata oli kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa, se oli jotenkin itselleen epätyypillisen villinä ja sooloili mitä sattuu. Nappasi mm. houkutuslelun suuhunsa ja oiken tapporavisteli sitä :). Täytyykin alkaa ihan oikeasti kouluttaa sitä, se on aina vaan ollut semmoinen kiltti, kuuliainen, söpö ja pieni tui tui -pentu, enkä varsinaisesti ole siltä vaatinut oikein mitään. Ja eihän se sitten ole välttämättä kuulolla tietenkään, kun on päässyt vaan hengailemaan messissä.

Aluksi meidän tulos seinällä oli 67p (eli 0-tulos), ja ajattelin, että ihan ansaitusti. Kilpailukirjoja ei (koronan vuoksi) jaettu, vaan ne piti itse käydä hakemassa hallista ja hainkin Ilonan kirjan vasta sitten jossain vaiheessa iltapäivällä. Ja kappas, ilokseni huomasin, että tuloksissa oli ollut virhe ja meidän pöytäkirjassa komeilikin 78p eli tulos saatiin kumminkin! Vein kirjan autoon sen kummempia pöytäkirjaa katsomatta. 

Kun Nepun luokka oli vasta ihan iltapäivällä, oli hyvin aikaa syödä, käyttää koiria ja rupatella niitä näitä. Ja jossain vaiheessa autolla käydessäni ajattelin katsoa kumminkin sen Ilonan pöytäkirjan. No kannatti: huomasin, että pisteet oli edelleen laskettu väärin ja meillä oli vähennyksiä "vain" 19 pistettä, joten mun matikalla meillä piti olla kasassa 81p. Menin toimistoon näyttämään lappua ja siellä se sitten korjattiinkin oikeaksi, eli kaikesta sooloilusta huolimatta Ilonan lopullinen tulos oli AVO81. Ja minä kun olin ollut valmis hyväksymään sen 67 pistettäkin, oli se niin surkeaa menoa!

Mestariluokan rata vaikutti aika haasteelliselta noin tuollaisen taskuraketti -koiran (lue Neppu) ohjaajan näkökulmasta. Oli merkille lähetystä, sarjahyppyä ym. Olin ihan varma, että viimeistään siinä oikealla puolella tehtävässä hyppysarjassa se lähtee lapasesta...

Koiralle täytyy tosta kisasta antaa kyllä täydet pointsit, se teki tasan niinkuin ohjasin, itse törttöilin sen verran, että pistemenetyksiä kertyi -9 (mm. ohjasin sen edessä puolenvaihdossa suoraan kylttiin). Supertyytyväinen silti meidän molempien ekaan MES -rataan, 91p! Pakkasin auton koirineen valmiiksi ennen luokan loppua ja sitten vaan odottelemaan kisakirjaa. Palkintopallille noilla pisteillä ei ollut mitään asiaa, joten rennosti vaan siinä odottelin (taso kisassa oli tosi kova ja lähtölistalla n. 25 koirakkoa). Tuomari jakoi kolmelle ekalle palkinnot ja sitten lajiin kuuluvasti tuomaripalkinnon. Hän kuvaili tuomaripalkintokoirakkoa jotenkin tyyliin: "koira, jolla näytti olevan ihan mahdottoman kivaa radalla, näytti siltä että sen mielestä rally on ihan parasta maailmassa." Ja se palkinto tuli meille! Ihan häkellyin tästä, enkä tiennyt mihin suuntaan sännätä. Koira vaadittiin podiumille, joten sitä sitten vielä autosta kaivelemaan. Eipä mikään palkinto ole pitkään aikaan tuntunut noin hienolta!


Sievin AVO -rata

Sievin MES -rata


Tuomaripalkintokoira ja tyhentävä kommentti


Seuraava kisa oli sitten Kokkolassa 3.10, tuomaroimassa Tytti Lintenhofer. Tässä kohtaa syksyä siirryttiin ulkokentiltä halliin. Kokkolaankin ilmoitin Nepun ja Ilonan. Päätin ottaa lomailun kannalta tämän reissun ja varasin hotellin kisaa edeltäväksi yöksi. Jotenkin ei tällä iällä enää huvita ajella yksikseen aamuyöllä :). 

Mestariluokka oli aamulla ensimmäisenä. Kyllä siinä heti aamutuimaan huomasin, että ei tolle Nepulle kyllä oikein sovi tuommoinen autossa+hotellissa kököttäminen, sehän oli ihan pullein purjein eikä tassut pysyneet maan pinnalla oikein ollenkaan. Sen pitäisi päästä kyllä purkamaan sitä energiaansa ennen kisapäivää. Rata mentiin läpi taistelumeiningillä, koira olisi halunnut tehdä paljon enemmän ja oli aivan liian "ohjausherkkä". Tällaisissa tilanteissa täytyisi itse osata olla tekemättä yhtään mitään ylimääräistä, se reagoi ihan kaikkeen. Ja nopea kun on, se ehtii monenlaista esittääkin. No, tulos kumminkin saatiin, MES86p. 

Ilonalla oli koulari katkolla avoimessa luokassa. Se oli oikein mukavan tuntuinen radalla. Sehän on muutenkin yleensä (siis yleensä! jos ei ota huomioon tuota Sievin tolloilua) paljon helpompi ohjattava kuin nämä mun kaksi vanhempaa sankaria, osaa keskittyä ja kuuntelee, tekee rauhallisesti. Radalla tuli heti kakkoskyltin jälkeen tilanne, jossa me molemmat säikähdettiin, kun kohtuullisen hiljaisessa hallissa yhtäkkiä joku koira haukahti. Ilona teki tässä kohtaa ylimääräisen ympyrän, ja siitä saatiin -10. Hienosti se kuitenkin kasasi itsensä (ja minäkin) ja jatkoi suoritusta tarkasti. Tällä kertaa houkutuksestakin päästiin ilman karkaamisia, mutta sen verran se jäi Ilonan mieltä kaivelemaan, että seuraavalla kyltillä se ei ollutkaan ihan  tarkkaavaisena, vaan katseli vielä taakseen niitä houkutuksia. Siltä kyltiltä saatiin kaksi ykköstä, eli yhteensä -2.  Ilonalle näistä kisoista siis AVO88p ja RTK2. 

Kokkolan MES -rata

Kokkolan AVO -rata


Tällä erää viimeisimmät kisat olivat sitten Oulussa 17.10. Sinne pääsin varasijalta ja ainoastaan Neppu lähti mukaan. Tuomarina Fiia-Maria Kivioja. Rata näytti tosi mukavalta, voisi kuvailla että oli semmoinen sopivan "virtaava". Omaa vuoroa odotellessa otin Nepun useamman kerran ulos häkistä ja tein jotain pientä juttua, halusin että se kuuntelee eikä ainakaan pompi. Rata menikin kohtalaisen hyvin aina toiseksi viimeiselle kyltille asti. Siinä oli merkille lähetys. Ehkä olin itse liian hätäinen enkä näyttänyt merkkiä tarpeeksi huolellisesti. Nepulle on tosi vaikeaa löytää se merkki sieltä etuvasemmalta, kun tokossa on aina hinkattu sitä, että lähdetään suoraan eteenpäin. Se lähti yllättäen liiankin vinoon ja laukkasi keskelle areenaa, kun minä ihmettelin, että mitäs nyt :-D. Meinasin ekana, että yritän ohjata sen sieltä kaukaa merkille, mutta huomasin, että ei onnistu. Niinpä kutsuin sen takaisin ja uusittiin koko kyltti. Uusiminen menikin mallikkaasti, paitsi että sillä viimeisellå tehtävällä, "liikkeessä kutsu koira", otin -1 kun olin kutsunut ilmeisesti liian myöhään! Hyvä minä! Lisäksi toinenkin suorituspaikkavirhe (-1) oli tullut niinkin yksinkertaiselta kyltiltä, kuin "istu-maahan-istu". Lopputulos meillä oli MES93, eli ilman noita typeriä omia mokia olisi ollut ensimmäinen valiotulos plakkarissa. No, ehkä tästä opin taas jotain... Suorita tehtävä hyvissä ajoin ennen kylttiä Satu. Nepulle kuitenkin koulari RTK4 ja nyt sitten vaan lisää kisoja, josko me joskus aletaan onnistumaan molemmat niin, että saataisiin niitä ysiviitosiakin.


Oulun MES -rata


Ensi viikoloppuna kisaillaan jälleen, mennään Nepun kanssa Kuusamoon tuplakisoihin. Ilonan kanssa olen nyt peräti kahdesti ottanut oikealla puolella seuraamista, katsotaan miten tuo homma edistyy ja milloin korkataan voittajaluokka. Rotumestiksiin houkuttelisi tietenkin saada kaikki koirat mukaan, mutta ne ovat marraskuun lopulla ja voi olla, että Ilona ei ole vielä siinä mallissa, että kannattaisi sitä sinne ilmota. Inkerillä on vielä yhtä tulosta vaille se avoin luokka, joten voi olla, että se pääsee rotumestiksiin, täytyyhän jonkun pitää huoli yleisön viihdyttämisestä...

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Tokotiimi ja ralleja

Elokuun ekana viikonloppuna oli pitkän koronatauon jälkeen  Pohjois-Suomen tokotiimin leiriviikonloppu Avarian Sport Dogs -areenalla. Kouluttajina meillä siis edelleen Krista Karhu ja Mika Jalonen. Oli tehokkaat kaksi päivää!

Treenattiin mm. kaukokäskyjä. Tähän meille ohjeeksi tehdä vaihtoja peilin edessä selin  siis niin, että koira on heti mun selän takana. Kuuntelua, ilman käsi- tai muitakaan merkkejä. 

Ruudussa eteenmeno oli ok, ruudun makuupaikka täytyy nyt saada keskemmäksi, tähän sain neuvoksi siirtyä itse lähemmäksi ruutua ennenkuin lähetän koiran, sinne. Toimikin kyllä hyvin!

Treenattiin hässäkkääkin. Meillä on usein siinä ongelmana a) että koira ei viitsi kuunnella pysäytyksen asentoa, vaan tekee itse päätöksen asennosta ja b) se tulee niin kovaa kapulalle, että ei saa sitä välttämättä noukittua mukaansa. Täytyy treenata sitä asennon kuuntelua kapulan takana ilman liikekokonaisuutta. Jännä, että se koomaa kapulalle mutta silti tosiaan on niin huolimaton sen noudon kanssa. Kokeiltiin niin, että kapula onkin laippa kohti koiraa, jolloin se joutuu oikeasti miettimään, miten tulee kapulalle. Hyppy ei sitten enää tämän jälkeen osunutkaan, mutta kaipa se sen pikkuhiljaa oppii.

Tehtiin myös tosi hyviä ryhmä -ja häiriötreenejä. Neppu teki peräti tunnarin niin, että kaikki tiimin koirat olivat kentällä ja se lähetettiin sinne niitten keskelle hakemaan. Yllättävän hyvin pystyi keskittymään! Paikkikset oli ok. 

Eniten hajallaan meillä on tällä hetkellä tokossa ohjattu nouto. Ollaan harjoiteltu niitten uusien sääntöjen mukaan sitä keskikapulaa ja se on sitten saanut koko liikkeen rikki. Toistoja, toistoja vaan tarttee. Haluan saada ne reunakapuloiden noutokaaret takaisin kunnollisiksi.


Nyt meillä kumminkin on ollut kaikkien koirien kanssa treenaaminen (sen mitä ollaan ehditty edes treenata) enemmän rallypainotteista, koska olen vihdoin ja viimein onnistunut saamaan siinä lajissa kisapaikkoja; aika moneen kisaan jäätiin varasijalle X.  Ekat rallyt tälle vuodelle oli Raahessa:


Rallykisat Raahe 15.8.

Sain kaikki kolme koiraa kuin ihmeen kaupalla mukaan Raahen tuplakisojen B -kisaan: Ilona alokasluokkaan, Inkeri avoimeen ja Neppu voittajaan. Tuomarina kisoissa oli tällä suunnalla harvemmin nähty Fiia-Maria Kivioja. 

Ilonan rata oli aivan yllättävän hyvä, vähän etukäteen mietin miten se suhtautuu, kun ollaan pitkästä aikaa "ihmisten ilmoilla", nämä koronarajoitteet kun eivät todellakaan ole nuoren koiran sosiaalistamisen ja häiriönsiedon valossa olleet mitenkään hyvä juttu. Eipä se kuitenkaan ollut moksiskaan vaan rallytteli 97 pistettä, ainoat -3 tuli kyltiltä 12 "askel oikealle" eriaikaisuudesta. Ton otan aivan omaksi syyksi, siinä on kyltti jota en vaan osaa tehdä edes ilman koiraa :). Tuomarin kommentti pöytäkirjassa: "iloinen ja sujuva suoritus. Selkeää ohjausta." Tästä radasta saatiin myös tuomaripalkinto. Ilonalle myös koulari RTK1.


Inkeri avoimessa luokassa teki ihan inkerimäisesti (eli tosi innokkaasti) hommia, mutta sen "hieman spontaani" luonteenlaatu sai siitä otteen houkutuksella, jossa se nappasi dinosaurus -lelun suuhunsa. Mä mietin, mitä mun pitäis oikein tehdä (ei edelleenkään haittaisi vaikka osaisi tämän lajin säännöt...) Ja kun en muutakaan keksinyt, niin jatkoin vaan matkaa seuraavalle kyltille. Se jättikin lelun (ONNEKSI se lelu ei vinkunut, ei meinaan olis todellakaan siinä tapauksessa jättänyt!) ja oli taas ihan hommissa loppuradan. Siitä houkutuksesta otettiin -10, muita virheitä ei radalla tullutkaan joten Inkerille 90 pistettä, joka riitti luokkavoittoon. Tuomarin kommentit: Iloista menoa. Hyvä takapään käyttö. Hyvät kierrot.


Voittajan radassa oli haasteita ihan riittävästi. Jotenkin tuntui tosi räpistelyltä se meidän meno, en tiedä miksi. Tähän nähden Nepun tulos 95 pistettä ja luokkavoitto tulikin ihan puskista! Ykkösiä oltiin otettu se 5kpl, joten siinä kai syykin siihen räpiköinnin tunteeseen. Ohjaajan on syytä ainakin lopettaa se huitominen radalla jatkossa... Tästä radasta tuomari kommentoi: Hienoa, sujuvaa yhteistyötä. Hyvät kierrot ja askelpituudet.


Koko rallytrio palkintopusseineen 


Rallykisat Kalajoki 21.8.

Seuraavat startit olivat sitten heti vajaan viikon kuluttua Kalajoella iltakisoissa, siellä tuomaroimassa oli Tytti Lintenhofer. Mulla taas kaikki koirat mukana, nyt sekä Ilona että Inkeri avoimessa luokassa, Neppu voittajassa. 

Kalajoen kenttä oli todella haasteellinen monille koirille, se oli joku hiihtomajan sora/nurmi/heinikkosekoituspohja. Tosi monet koirat jäivät kiinni kentän hajuihin ja pitkiin heiniin. 

Avoimessa luokassa mun koirista starttasi ensin Ilona. Sekin vähän oudoksui sitä kenttää eikä ihan itselleen tyypillisesti kulkenut. Virheitä ei kuitenkaan tullut kuin pari, ja yhden kyltin (nro 13) uusin (uusiminen on aina -3). Lopputulos 95 pistettä ylsi lopulta luokkavoittoon asti! Ulospäin se oudoksuminen ei kai näkynyt, koska tuomarin kommentti oli: Koiralla iloinen tekemisen asenne ja hienot eteentulot. Hieno seisomaan nouseminen (kyl 10). Miellyttävä ohjaus. Hyvänmielen suoritus!

Luokkanousija valtasi heti ekassa avoimen startissa ykköspallin:)


Inkeri oli taas niin inkeriä koko ajan siellä kisapaikalla, sanoinkin yhdelle toimitsijalle, että ottaa koirasta kopin, jos se päättää karata toimariteltalle kesken radan... No, teltalle se ei karannut, vaan sensijaan lähtökyltiltä ekalle tehtävälle ennenkuin ehdittiin saada lähtölupaa edes. Tässä kohtaa taas kun en osaa sääntöjä, en tiennyt että meidät hylättiin jo siinä vaiheessa... Tehtiin rata ja ilman tuota karkaamista pisteitä olisi tullut 94 tuomarin kommentilla "ihanan innokasta tekemisen meininkiä..." jepjep. Mahtava hattara-aivo se ainakin on, eikä se siitä yhtään ole järkiintynyt aikuistuessaan, paremminkin päinvastoin. 


Neppu oli omalla voittajaluokan radallaan ihan hyvän tuntuinen, sitä ei mitkään olosuhteet hetkauta vaan se keskittyy ja tekee niin hyvin kuin minä keskityn ja ohjaan. Tällä radalla onnistuinkin olemaan viimeiselle kyltille asti aika hyvin huitomatta, siitä otettiin -3 ohjaajavirhe ja suluissa luki "houkutteleva ohjaus". Jotain tosi järkevää siis sain aikaiseksi just ennen maalia, mitään muistikuvaa ei ole siitä, mitä tein. Muutoin virheitä oli vaan yksi ykkönen kyltiltä 8. Lopputulos Nepulle 96 pistettä, RTK3 ja luokassa toiseksi. Tuomarin pöytäkirjakommentti: hienot I-S-M asennonvaihdot. Sujuvaa täsmällistä yhteistyötä. Koiralla tekemisen asenne. Hyvä ohjaus. 


Menolippu mestariluokkaan taskussa :)



Tyytyväisenä sitten yötä myöten kotiin, ja seuraavat rallykisat meillä onkin jo parin viikon kuluttua, Neppu (ja minä) pääsee korkkaamaan tässäkin lajissa sen "kuninkuusluokan" eli mestarin. Ilona on myös ilmoitettu, tällä kertaa jätän Inkerin kotiin harjoittelemaan olemaan pelleilemättä. Ehtii paremmin keskittyä suorituksiinkin kahden koiran kanssa.

On ollut pakko todeta, että kolmen koiran kanssa ei kahta lajia mun taidoilla (eikä käytettävissä olevalla ajalla) ainakaan pysty treenaamaan ja kisaamaan samanaikaisesti. Alemmat luokat ehkä vielä menisikin, mutta kyllä nuo ylemmät luokat sekä tokossa että rallyssa vaativat keskittymisen ja treeniä. Niinpä me nyt rallytellaan ja pidetään se laji kisakunnossa, siirrytään tokoon sitten taas jossain vaiheessa. Ainakin RTK4 Nepulle pitäisi saada plakkariin, mielellään tietysti valioksi asti. Sen jälkeen viimeistään olisi jo ihan pakko alkaa tahkoamaan se tokon EVL, tokoa ollaan nyt tehty vähemmän vaikka kyllä se silti meidän päälaji kuitenkin on. Toiset koirat sitten treenaa ja kisaa samaa lajia kuin Neppukin, ainakin toistaiseksi.

Seuraava tokotiimikin häämöttää jo muutaman viikon kuluttua, toivottavasti nyt ei sitä ennen tule taas jotain lisärajoituksia koronan vuoksi näihin kokoontumisiin.

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Lampailla





Viime syksyn Kuttukuun paimennustaipparin jälkeen mulla virisi ajatus, että tässähän on varsin mukava harrastus, jota voisi mahdollisesti jatkaa pitemmällekin. Taipparissahan meidän porukasta oli mukana Nepun neljä pentua; Ilona, Jekku, Eppu ja Armi. Kaikki läpäisivät testin ja osoittivat, että vielä se paimenen veri virtaa schapeissakin. Taippareita onkin käynyt useampi schappari suorittamassa, mutta siitä eteenpäin esikokeeseen ja paimennuskokeisiin asti ei monikaan ole edennyt. 

Keväälle järkkäilin paimennuspäivää meidän rodulle, mutta sitten tuli korona ja vesitti senkin tapahtuman. Nyt alkukesästä olen itse käynyt Nepun ja Ilonan kanssa paimennustreeneissä Minnan Koirakoulussa, tähän mennessä vasta kaksi kertaa, mutta jatkoa kyllä seuraa! Josko suhteellisen säännöllisesti tämä kesä paimennetaan ja katsotaan syksyllä, olisiko meistä esikokeeseen :). Jos ei tämän vuoden syksyllä, niin sitten vuoden päästä. Olen varmaan aiemminkin sanonut, että mun harrastaminen on aina semmoista, että joku päämäärä ja tavoite tulee olla, jota varten töitä tehdään, en osaa vain "huvikseen" tehdä oikein mitään. Tai ainakin se säännöllisyys sitten kyllä kärsii ja sitä kautta kehittyminen. Niinkuin nyt tuo tokokin, kun ei kokeita juuri ole, niin eipä juuri tule järkevästi edes treenattua. 

No, siihen paimennukseen. Ekalla kerralla koirat käyttäytyivät ihan tasan niinkuin etukäteen olin ajatellutkin: Neppu meni aivan kierroksille ja saaliille, se veti niin että liina soi ja olisi varmaan ajattanut lammasparat johonkin hiiteen asti, jos olisi vahingossa päässyt irti. Pyöröaitauksessa (ulkopuolella, lampaat sisällä) se osasi kuitenkin hakeutua "tasapainoon" ja fokus oli koko ajan lampaissa. 

Ilonan asenne lampaisiin puolestaan oli ihan täysi kymppi, se eteni rennosti ravaten, eikä ahdistanut lampaita ollenkaan vaan kohteli niitä nätisti.

Tokalla kerralla Neppu oli jotenkin aivan totaalisen erilainen kuin ekalla kerralla, tehtiin koko aika töitä pyöröaitauksella ja päästiin Nepun kanssa etenemään ohjauksiin ja lähettelin sitä vierestä lampaiden taakse tasapainoon. Se teki työtä tosi herkällä ja mukavalla otteella, siitä erityisesti tuossa koirassa tykkäänkin, että sitä ei tarvitse patistella vaan se tekee ihan itse omalla moottorilla. Jonkun verran se innostui haukkumaan, kun tehtiin ohjauksia peräjälkeen vasemmalle ja oikealle, mutta muuten oli oikein hyvä. Hakeutui tasapainossa maaten, ja Minna sanoikin, että sillä se viestii että "homma hallussa".

Ilona puolestaan tokalla kerralla söi enimmäkseen lampaankakkaa ja ruohoa. Mentiin sen kanssa isoon aitaukseen ja liinan kanssa käveltiin lampaiden perässä. Se tekee pätkiä oikein "paimenkoiramaisella" asenteella, ei koskaan ole ilkeä lampaille, mutta ei myöskään vielä riittävän varma ja keskittynyt lampaisiin. Karkaisi kyllä lauma tältä pikku-paimenelta ainakin vielä tässä vaiheessa ;).

Täytyy joku kerta kokeilla Inkerinkin kanssa, mitä se lampaista tuumaa. Mukavaa, kun tässä lähellä on tuommoinen paikka, missä tätä lajia voi harrastaa, niin saadaan treenikertoja mukavasti tällekin kesälle jo.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Voihan koronteeni

Tämä vallitseva tilanne maailmassa on kyllä hyvin erikoinen. Meidän ammattikunta on (taas kerran) isosti tapetilla, kun etä- ja lähiopetuksesta kirjoitellaan puolesta ja vastaan. Työpäivät venyvät pitkiksi ja taukoja ei juuri ehdi tai hoksaa pitää. Työn ja vapaa-ajan rajaaminen on haasteellista.

Paljon positiivistakin tässä tilanteessa on: mm. se, että oppilaiden kanssa etäopetus sujuu alkukankeuden jälkeen hienosti ja pienissä videopuheluporukoissa tunnelma on mukava. Moni oppilas on yllättänyt positiivisesti aktiivisuudellaan ja tehtäväpalautukset tulevat ajallaan. Apuakin pyytävät matalalla kynnyksellä sitä tarvitessaan. Myös opettajien kesken pidetään "Miitteejä", on mukava nähdä kollegoita edes näin etänä ja puhua paitsi asiaa, myös muuta. Sekä opettaja- että oppilaskunta on nyt ottanut valtavan "pakotetun" digiloikan, eri alustat ja etäyhteydet ovat nyt ihan arkipäivää meille.  Tätä todennäköisesti tullaan hyödyntämään kaiken tämän jälkeenkin!

Ettei asia liian yksitoikkoiseksi menisi, niin palaamme lähiopetukseen 14.5 "hallitusti ja turvallisesti", saa nähdä millaisiksi ne 10 lukuvuoden viimeistä työpäivää sitten muodostuvatkaan ja millaisia linjauksia asian suhteen tehdään. No, jaksaajaksaa, loma siellä kuitenkin jo häämöttelee kaikkien näiden käänteiden jälkeen. Eipä ole ainakaan tylsää!

Koska koiraharrastukset seisovat, ovat minun koirat saaneet pitää "lomaa" treeneistä (lue ohjaaja on vailla motivaatiota ja myös aika väsynyt työstään). Ihan muutamia kertoja ollaan käyty treenailemassa ja sitten kun treenataan, niin erityisesti Neppu on ihan liian innoissaan, se ei malta keskittyä vaan yliyrittää, ei kuuntele käskyjä ym. Sille ei todellakaan lomailu sovi! Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata takaisin kunnolliseen treeniarkeen viimeistään sitten, kun ulkokentät alkavat olla treenikunnossa. Sitä päivää saa ehkä odottaa, eräänä päivänä haravoin pihaa ja seuraavana aamuna kun heräsin, oli meille tullut uutta lunta noin 5cm ehkä... Toisaalta pieni loma saattaa tehdä lopulta ihan hyvääkin (jopa Nepulle). Tällä hetkellä lunta ei meillä ole kuin paikoitellen ihan vähän, mutta kentille ei kyllä Limingassa ainakaan vielä ole asiaa. Ollaan käyty ajelemassa ja tsekkaamassa niitä, märkää on... tosi märkää.

Ihmisillä on viime aikoina ollut menossa ulkoiluun liittyen kaikenlaisia "tonni" -juttuja (hiihdä, juokse, pyöräile). Me alettiin mittaamaan, kuinka kauan menee että koiria on lenkitetty 1000km. Keskimäärin päivässä on tähän mennessä tullut semmoiset 6km, kaikkia pikkupissatuksia ei tietenkään lasketa. Joinakin päivinä lenkkiä tulee yli 10km ja joskus ei jaksa eikä ehdi tehdä kuin lyhyemmän mutkan. Koirat liikuttavat kyllä ihmisiä ihan huomaamatta, eipä todennäköisesti ilman niitä tulisi minullakaan ulkoiltua ja liikuttua lähellekään tuollaisia tuntimääriä, kuin niitten kanssa on vähän pakkokin.




Pääsiäinen vietettiin koko perheen voimin Syötteen mökillä. Iso rasti seinään, kun kumpikin lapsi lähti mukaan ja viihtyi koko pitkän pyhän siellä meidän kanssa! Toki tällä kokoontumisten rajoittamisella oli varmasti osuutensa asiaan, eipä niillä muutakaan tekemistä olisi ollut.









Mitäs meille muuta... Inkeri teloi kyntensä vasemmasta takajalasta tuossa pari viikkoa sitten ja tähän mennessä sen vuoksi on tehty kaksi lääkärireissua ja saatu yksi resepti soittamalla. Ekalla lääkärikäynnillä se kynsiosa "kuorittiin" kokonaan pois ja sille määrättiin ainoastaan kipulääkkeeksi Rimadyl -kuuri. Se ehti saada kahtena päivänä sen lääkeen, eli yhteensä 2 tablettia, kun sillä alkoi aivan jäätävä veriripuli. Kaksi vuorokautta se sitten ripuloi noin tunnin välein, ekan ripuliyön jälkeen soitin taas eläinlääkärille, joka määräsi sille maha-antibiootin (todennäköisesti tuo Rimadyl siis laukaisi ripulin) ja kipulääke lopetettiin. Ripulia hoidellessa se kynsi sitten vaan "tuli mukana", sitä koiraahan täytyi joka ulkoilureissun jälkeen käydä pesemässä yötä päivää ja jalan kuivana pitäminen oli vaikeaa. 

Jottei liian helppoa olisi tuokaan homma ollut, niin kaulurista ei ollut Inkerille mitään hyötyä, vaan se sai aivan helposti ensinnäkin revittyä sen siteen jalasta pois, sen jonka olisi pitänyt pysyä paikallaan kaksi vuorokautta. Kynnen nuoleminen oli sille myös helppoa (tämä ei siis todellakaan olisi ollut sallittua touhua), notkeana tyttönä kauluri ei paljoa edes hidastanut sitä siinä touhussa. Otin käyttöön kuonokopan, sellaisen muovisen ritilän, ja se toimikin aikansa, kunnes yhtenä päivänä ne päättivät porukalla (Nepun ja Ilonan kanssa siis) laittaa koko kuonokopan palasiksi... Ulkoillessa jalassa pidettiin (ja pidetään edelleen) tossua, muuten se on ihan vaan paljaana, jotta saa ilmaa se uuden kynnen aihio.



Kynsi ei lähtenyt sitten kaikkien näiden kommellusten ohessa kunnolla paranemaan, ja niinpä kuskasin Inkerin uudestaan lääkäriin, jossa todettiin, että ei pahalta näytä, mutta ei aivan hyvältäkään. Se sai antibiootin ja ohjeeksi suihkuttelua ja Vetramiliä viikon loppuun saakka ja sen jälkeen toivottavasti tilanne olisi jo parempi. 

Hiljalleen se kynsi on nyt paranemaan päin, kipeä tuo koira ei ole oikein ollut missään vaiheessa, eikä siis todellakaan varo sitä jalkaansa ollenkaan. Välillä tossu lentääkin kaaressa, kun se ottaa startteja takapihalla...  Lenkille sitä ei ole otettu mukaan, käytetty vaan pikkulenkkejä ja takapihalla ulkoilua se on harrastanut. Toivottoman hitaasti se kynsi kasvaa takaisin! Biotiinia ja Nutrolinia olen antanut siinä toivossa, että kynnen kasvu nopeutuisi.



Nepun kanssa päästään nyt tulevalla viikolla jatkamaan rallytokovalmennusta, siinä koulutushallin päässä on onneksi jo niin kuivaa nurmea, että Katja sai siihen tehtyä kentän. Näin pystytään pitämään turvavälit kunnossa. Josko tuon ohjatun treenin ohella saisin itseni taas ruotuun muutenkin ja treenaamaan säännöllisemmin kaikkien koirien kanssa edes vaikka kotioloissa. 

Tokotiimin leirit siirtyivät syksyn puolelle, onneksi siellä tiimin faceryhmässä on kaikkia kivoja haasteita ja treenivinkkejä, niitä täytyykin alkaa sitten viimeistään lomalla ajan kanssa hiomaan.

Kesä näyttää menojen suhteen "aika" köyhältä, kun kaikki kissanristiäisetkin on peruttu. Ihan outoa kyllä, kun ei ole kenelläkään mitään menoa mihinkään suuntaan! Ja nyt kyllä tuntuu jo tosi tylsältäkin, vaikka kyllä täytyy myöntää, että tällainen pakko-stoppi on tehnyt ihan hyvääkin. Vain töitä ja ulkoilua, eipä olisi ilman koronaa tullut tällaistakaan varmasti koettua.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kyynärsoppaa

Mistä tämän stoorin edes aloittaisin... Viimeksi, kun kirjoittelin, niin tosiaan odoteltiin niitä Jekun (S Patrick) kyynärtuloksia, jotka lopulta seikkailivat jossain Kennelliiton kierroksella peräti pari viikkoa (muutkin sen tulokset seikkailivat, mutta eivät aivan yhtä kauan). Siinä jo ehdittiin lähipiirissä maalailemaan kaikenlaisia kauhukuvia seinille, mutta kuitenkin kohtalaisen rauhassa tuloksia odoteltiin, kun lähtökohtaisesti ne kuvat olivat Kennelliittoon lähteneet ihan ok:na. Tuija ei ollut saanut kuvia itselleen sieltä kuvauspaikasta, joten samaa "onkohan noissa jotain" spekulointia niiden kuvien suhteen emme tehneet, kuin mitä Ilonan kuvien (ja myönnän tehneeni muidenkin koirieni) kanssa. Tuijan luvalla kirjoitan tänne koko tarinan.

Pikku-Jekku...



...ja iso-Jekku


Jekkuhan ontui viime kevättalvena pariinkin otteeseen. Tuija käytti sitä muutaman kerran eläinlääkärilläkin (toinen näistä ortopedi). Nämä ontumiset menivät liukastelun ja lihasjumien piikkiin (viime keväthän oli tosi hankala keleiltään, jäätä ja liukasta riitti), myös panosteiitistä (tarkoittaa osimoilleen kasvukipuja) puhuttiin. Mitään kyynärnivelten kipuun viittaavaa sillä ei todettu missään vaiheessa ja koska koira oli vielä niin pieni pentukin, sitä ei lähdetty siinä vaiheessa kuvaamaan. Ontuminen oli semmoista "tuli ja meni" -tyyppistä.  Ehkä siinä aina oli myös selvä ajatus siitä mikä ontumisen sai aikaan: hyppäsi lumivallin päältä, juoksi pää viidentenä jalkana jäällä ja liukastui yms.

Jekku koki samaisena keväänä myös vähemmän mukavan tapauksen, kun sen päälle karkasi koira, joka puri sen oikeaan pakaraan niin syvät vekit, että ne jouduttiin ompelemaan.  Lumen ja jään sulaessa kuitenkin liukastelu loppui ja sitä myötä ontuminen, pakarahaavakin parani (eikä jättänyt Jekun päänuppiin onneksi mitään mörköjä). Sen jälkeen Jekku on ollut koko ajan ihan terveen oloinen, iloinen oma itsensä, itsekin olen sen useamman kerran nähnyt ja aina se on liikkunut kauniisti. (Mä olen aikamoinen liikenatsi, sen verran monta vuotta tuli muinoin katseltua enemmän tai vähemmän ontuvia hevosia...)

Parin viikon odottelun jälkeen Jekun kyynärtulokset sitten lävähtivät eetteriin sunnuntai-iltana klo 20 jälkeen, ja tulos oli kaikkea muuta kuin toivottu ja odotettu: 2/2. Alla olevassa kuvassa näkyy Suomessa kyynärien arvostelussa käytettävä kansainvälinen kyynärniveldysplasian arvosteluasteikko. Tämä on kuvakaappaus Kennelliiton sivulta , jossa kerrotaan kyynärnivelen kasvuhäiriöistä.


Jekulle lausuttiin siis sekä oikea että vasen kyynärpää kakkoseksi ja Kennelliiton saatekirjeessä oli maininta: "sisemmän varislisäkkeen sairauteen (medial coronoid disease) viittaavat muutokset, lisätietoa nivelen tilasta saa tarvittaessa tietokonetomografiatutkimuksella".

Ortopedia Tuija lähti sitten metsästelemään ja suosituksia kyselemään. Jekku kun "sijaitsee" Tampereen kupeessa, niin siellä on valinnanvarat vähän toiset, kuin täällä meillä. Ajatuksena oli, että Tuija saa Jekulle (tai sen kyynärille) asiantuntija-arvion, mitä hoitolinjaa kannattaa lähteä etenemään: onko sairaus sitä laatua, että mennään konservatiivisella hoidolla, vai tähystetäänkö kyynärpäät. Toiveissa kuitenkin olisi mahdollisimman pitkään terveenä puksuttava harrastus- ja perhemoppe.

Lausunnosta oli kulunut viikon päivät, kun Tuija kiidätti Jekun+ ne viralliset kuvat ortopedille Helsinkiin, kiireellä tietysti ennenkuin kyynäriin ehtisi kovin paljon tulla lisävaurioita.  Kliinisessä tutkimuksessa Jekku ei aristanut kyynäriä ollenkaan. Uudet kuvat otettiin, ja nämä kuvat kyseinen ortopedi lausui joko selkeästi 0/0 tai enimmillään kuvaa riittävän paljon suurennettaessa rajatapaus 0/1. Ja sekin pienen pieni poikkeama toisessa kyynärpäässä ei edes ollut varislisäkkeessä. Eikä tarvinnut olla kovin taitava röntgenkuvien katsoja huomatakseen selkeän laatueron niissä ekoissa ja näissä toisissa kuvissa.



Tuija oli heti samantien soittanut Kennelliittoon, että mitäs nyt sitten. Ohjeiden mukaanhan uusintakuvauksen voi tehdä aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, mutta jos kerran on oletus, että tulos johtui huonoista kuvista, niin kai uudet kuvat pitäisi ottaa heti käsittelyyn? Keskiviikkona vasta olisi soittotunti lääkärille, joten pari päivää täytyi odotella asian selkiintymistä.

Kun vihdoin Kennelliiton eläinlääkäri saatiin langan päähän oli vastaus tilanteeseen se, että "vie se koira tietokonetomografiaan tai odota puoli vuotta ja kuvaa uudestaan. Nämä kuvat voivat tosiaan olla huonolaatuiset tai voivat olla olematta." Niitä uusia, ortopedin ottamia kuvia he eivät Kennelliittoon halunneet ottaa, koska ekan ja toisen kuvauskerran välillä ei ollut sitä puolta vuotta tietenkään. Eivät myöskään ilmeisesti olleet katsoneet tarpeelliseksi pyytää lisäkuvia lausuntoaan varten, vaikka ohjeen mukaan näin voidaan menetellä (tuolla ylempänä linkittämälläni sivulla kerrotaan myös tästä).

Kennelliiton hyväksymillä ell-asemilla tietokonetomografia maksaa noin 1200 eurosta ylöspäin, joten ei ehkä tässä tilanteessa ole järkeä maksaa moista summaa, kun koira on toisissa röntgenkuvissa ja ortopedin kliinisessä tutkimuksessa todettu terveeksi. Näin ollen ei auta muu, kuin odottaa loppukesään ja kuvata Jekun kyynärpäät vielä kertaalleen. Varsinainen soppa tästä saatiin tosiaan aikaiseksi, mutta pääasia kuitenkin on, että Jekku on terve!

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Kolmen Teen päivitys

Turku, terveystarkit ja tokotiimi. Siinäpä sitä taas asiaa riittämiin ylös kirjattavaksi.

Turku KV 25.1.

Ajatus Turun näyttelyyn lähtemisestä tuli varmaan joskus syksyllä, kun huomattiin, että siellä on erikoistuomari rodun kotimaasta Hollannista. Eikä edes mikä tahansa erikoistuomari, vaan John Wauben, joka tuomaroi erkkarimme vuonna 2015 ja silloin toimme Kaapon kanssa "kaiken mahdollisen" kotiin (täällä lisää juttua siitä ).

Alunperin meitä oli lähdössä Turkuun enemmänkin, mutta matkan varrella porukkaa karsiutui ja lopulta menin sinne kahdestaan Tuijan kanssa. No oli meillä tietysti koirat mukana, mulla "arpaonni" suosi Inkeriä ja Tuijalla oli mukana Jekku.





Otin vain yhden koiran mukaan tällä kertaa, kun ajattelin, että tämä reissu vedetään lomatunnelmissa rennosti, ja matkan tein junalla. Aivan superloistava reissu se kyllä olikin, majoituin rautatieaseman lähellä aivan idyllisessä Park Hotel Turku -hotellissa, ulkoiltiin Inkerin kanssa läheisessä puistossa ja otettiin rennosti. Aamulla söin loistavan aamupalan ja Inkerikin sai aamulenkin päälle kinkkua tarjoiltuna suoraan hotellin keittiöstä :).







Lauantaiaamuna ennen näyttelyä tavattiin Nepun poika Sampo ja Kaapon poika Sisu, kiitos Kaisa kun tulitte meitä tapaamaan, oli aivan huippua! Ja aina luotettava Tuija haki mut ja Inkerin sitten sinne näyttelyyn, sekä palautti näyttelyn jälkeen rautatieasemalle, kiitos taas kerran Tuija!

Itse näyttelyssä Jekku veti uroksissa itseään vanhempien nenän edestä koko potin ja oli lopulta VSP Sertin kera, Cacibiin ei ihan vielä ikä riittänyt, hieno nuori mies se kyllä onkin, kelpaa käytä näytillä vastakin :). Inkeri oli nartuissa toinen, eli PN2 ja sai Vara-Cacibin.


Illalla olin kotonakin jo siinä kympin jälkeen, 6h suuntaansa junalla yhdellä vaihdolla meni aivan rattoisasti. Tulipahan taas käytyä ja uusia juttuja on jo buukattuna :).


Toinen Tee, eli terveystarkit

Ilona "pääsi" luustokuviin helmikuun alussa, mulla on tapana kuvata koirat heti kohta, kun ne on täyttäneet sen vuoden ja luustokuvia voidaan virallisesti lausua. Vaikka kaikki koirat eivät välttämättä jalostuskoiria olekaan, niin silti mun mielestä on tärkeää tutkia, millaisista palikoista se koira koostuu ja jos jotain vikaa sattuu olemaan, ennaltaehkäisevä ruokinta ja liikunta voidaan suunnitella ja toteuttaa ennenkuin on liian myöhäistä. Ilonalta kuvattiin kyynärät, lonkat ja selkä (selästä ei vielä vuosikkaana spondyloosia lausuta, mutta välimuotoinen lanne-ristinikama kyllä sekä nikamien epämuotoisuus).


Aina se on yhtä kamalaa odotella niitä Kennelliiton lausuntoja, kuvia tulee tuijoteltua moneen otteeseen ja yrittää etsiä niistä jotain, mitä ei edes haluaisi löytää :-D. Ilonan kaikki tulokset tulivat ihan priimana takaisin, joten siltä osin se on terve koira. Ei sillä kyllä koskaan mitään sellaisia oireita ole edes ollut, että olisin epäillyt jotain olevan pielessä, mutta pessimisti ei pety.



Seuraavaksi oli sitten vuorossa rokotusten yhteydessä lihasmaksasairausarvot. Nehän ne vasta jännät ovatkin, huolimatta siitä että Ilonankin sukutaulussa on kohtalaisen laajasti koirilta arvoja otettu ja kaikilla on kaikki olleet täysin viitteissä, ei edes pieniä arvojen ylityksiä ole mun tiedossa kellään. Varasin ajan Oulun Eläinklinikalle ja paikan päällä vasta kuulin, että ne kaikki haluamani arvot (AFOS, ALAT, ASAT, CK) voidaan tutkia heidän omalla koneellaan heti siinä odotellessa! Tämä on kyllä aika harvinaista, yleensä veret joudutaan lähettämään joko Movettiin tai IDEXX-labraan tuon CK:n vuoksi. No siinähän sitten odoteltiin jotain 20 minuuttia, ja saatiin Ilonallekin tulokset, tältä ne näyttivät:



Helpotuksen huokaus, koira on kaikilta tutkituilta osa-alueilta aivan terve! Edelleen suosittelen kaikkia schappareiden omistajia nuo ylläolevat arvot koiristaan ottamaan, sillä se toivottavasti auttaa tämän sairauden syyn ja perinnöllisyyden selvittämisessä. Ja antaa omistajille mielenrauhan, vaikka onhan niitä kohonneita arvoja tullut ilmeisesti aika paljonkin aivan "puun takaa". Toivotaan, että Lohen tutkimusryhmä tämänkin sairauden geenipaikan ja periytymismallin ratkaisee ja siihen jonain kauniina päivänä on geenitesti olemassa. Siihen saakka ei auta muu, kuin tutkia niitä veriä ja tehdä jalostuspäätöksiä niiden mukaan sitten (toki nuo arvot ovat vain yksi osa kokonaisuutta, mutta tärkeä sellainen mun mielestä).

Myös Ilonan veli Jekku on käynyt vastaavissa terveystarkeissa, ja lihasmaksa-arvot silläkin olivat aivan nätisti viitteissä kaikki, mahtavaa! Kennelliitto  alkoi nyt sitten vaan oikein heruttelemalla heruttelemaan niitä luustolausuntoja, ja tätä kirjoittaessa tuloksissa näkyy lonkat (terveet) ja selkä (terve sekin), kyynäriä vielä odotellaan ja jännätään. Odottavan aika on muuten aika pitkä! Kiitos Tuijalle tästäkin, on hienoa nähdä ja kuulla, mitä Nepun pennut "sisältävät" myös terveyden osalta!


Tokotiimi 8.-9.2.



Tokotiimin ensimmäinen virallinen treeniviikonloppu oli kyllä varsin antoisa! Yhteensä 16 tavoitteellista koirakkoa kokoontui Avarian Sport Dogs -areenalle Krista Karhun ja Mika Jalosen oppiin. Lauantaipäivä aloitettiin klo 9 ja lopetettiin klo 18, sunnuntaina treenattiin klo 9-16.30 noin. Kahdella kentällä oli kumpanakin päivänä jatkuva säpinä päällä, kun treenejä tehtiin sekä yksi koira kerrallaan, että pienryhmissä. Myös yläkerran treenitilassa treenattiin ahkerasti oman pienryhmän tuella sekä yksikseen. Viikonloppu aloitettiin kuitenkin Mikan pitämällä parin tunnin luento-osuudella.

Me otettiin lauantaina Kristan treenissä seuruun peruutuksia. Tätä täytyy lähteä rakentamaan ihan vaan painonsiirroista pikkuhiljaa askel kerrallaan, ja yrittää saada pakittaminenkin nimenomaan seuraamiseksi, eikä alta pois juoksemiseksi. Naksuttelua kehiin tässä!

Mikan kentällä tehtiin palkkasanojen erottelua, otan nyt käyttöön lelun ja makupalan sanojen lisäksi myös makupalakipolle oman sanan. Jännä, että erottelutehtävässä makupala oli Nepulle vahvempi palkka kuin pallo, vaikka olen sitä mieltä, että pallo silti on sille se mieluisin juttu.

Yläkerrassa treenasin sitten näitä kahta asiaa itsekseni, makupalakipon palkkasanan Neppu hoksasi aika nopeasti ja tein vähän myös sanojen erottelua. Peruutusta täytyy työstää vielä "hetken aikaa" :).

Tehtiin paikkikset päivän lopuksi. Neppu tapansa mukaan tassutteli istumisessa, joten siihen sain läksyksi opettaa sille etutassutargetilla rauhallista istumista... Saa nähdä, tämä voi olla vaikeaa, kun koiran intiaaninimi on "Levottomat jalat" ;).

Sunnuntaina me oltiin taas ensin Kristan treenissä. Treenin aiheena oli noudot, ja kerroin että meidän ongelma oikeastaan kaikissa noudoissa on se, että lopun perusasentoon kääntyessään Neppu mälvää kapulaa. Tehtiin yksi ohjattu nouto ja todettiin, että muuten se tosiaan on ihan kunnossa. Harjoiteltiin ensin ohjatun kapulan pitoa ja sitten vielä tunnarin pitoa. Tätä täytyy työstää, tehdä kestoa ja sitä, että se pitää kapulasta kunnolla kiinni, vaikka vedän päistä sivusuunnassa puolelta toiselle. Täytyy hankkia tähän semmoinen kapulan keskiö naruilla.

Mikan kehässä tehtiin luoksaria, ja keskityttiin siihen, että koira kerää takajalkansa kunnolla alleen pysähdyksessä. Saatiinkin aika makeita seisomisia aikaan, sitä maahanmenoa täytyy vielä miettiä, miten lähteä työstämään nopeaksi.

Pienryhmissä tehtiin ekana kaukokäskyjä, meillähän ongelmana on se, että mun siirtymisellä koiran luota käskytyspaikalle ei ole Nepulle mitään merkitystä ja se ehtii ajatella siinä odotellessa ties mitä. Näin ollen ensimmäinen vaihto menee usein väärin, kun se ei ole hereillä, kun aloitan. Kokeiltiin, että käskytän sitä matkalla niin, että pysähdyn ja annan käskyn kääntymättä koiraan päin. Ei onnistunut ollenkaan, tätä täytyy alkaa tekemään! Kaukojen schapendoes-stylestä puhuttiin ja oltiin yhtä mieltä siitä, että kun se sillä tyylillään saa kuitenkin ihan ok pisteet kokeessa, niin jatkan edelleen tyylille uskollisesti.

Toisessa pienryhmässä tehtiin jääviä, näissä täytyy vahvistaa edelleen sitä, että voin kierrellä siellä täällä eikä Neppu saa hievauttaa jalkojaan ollenkaan. Tää on meillä kuitenkin aika hyvä liike ollut aina, joten pientä hienosäätöä vaan vaatii.

Tulipa taas todettua, että tarkkuutta täytyy itselleen korostaa erityisesti, palkkasanan käyttöä, sitä että koira oikeasti kuuntelee ja keskittyy sekä malttaa (kolme sanaa, jotka schapparin kanssa tokoilevalle kuulostaa melkein kirosanoilta;-D). Innolla teemme läksyjä ja odotamme seuraavaa tiimiviikonloppua!


UGH, olikohan tässä edes suunnilleen kaikki tältä erää. No, pari muuta juttua tässä on ollut ja tulossa, mutta niistä taas toisella kertaa.

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Katsaus menneeseen ja kohti uutta

Joulu ja loma olivat ja menivät, uusi lukukausi pyörähti käyntiin ja koirarintamallakin olisi aika suunnata kuonot kohti uusia tavoitteita.


Vuosi 2019 ei tuloksellisesti mun koirilla kovin kummoinen ollut, mutta jotain sentään saatiin aikaan:

Ilona
-suoritti paimennustaipumustestin tuloksella PAIM-T ERI
-kävi kahdesti rallytokokisoissa, molemmista tulos ALO96 ja rotumestaruuksista hopeaa
-näyttelyistä se tienasi tittelit LT LV EE BALT JMVA, (näistä on kiittäminen Tuijaa <3)

Inkeri
-tokossa korkkasi voittajaluokan, tuloksia ei vielä saatu, mutta tästä on hyvä jatkaa
-rallytteli RTK1 ja kävi rotumestiksissä kisaamassa ekan avoimen radan, tulos AVO96, jolla voitti rotumestaruuden
-näyttelyissä kävi muutaman kerran, valioitui Suomeen, Norjaan ja Liettuaan ja sijoittui kerran ryhmässä (RYP2)

Neppu
-saatteli vuoden ensimmäisinä viikkoina ekan pentueensa maailmalle
-kisasi muutaman EVL-kokeen, paras tulos EVL3, matka jatkuu... :)
-rallyssa kävi kerran kisaamassa voittajaluokassa, tulos VOI84 ja rotumestaruushopeaa
-näyttelyissä pari pyörähdystä, oli erikoisnäyttelyn ROP-koira ja kirsikkana kakun päällä koko päivän BIS2

Itse asiassa ihan kohtuullinen vuosihan tuo loppujen lopuksi oli kuitenkin, nyt kun kaiken listasi ylös :).

Vuoteen mahtui myös surua ja murhetta, Kaapo jouduttiin lähettämään pilven reunalle lokakuun lopussa 12,5 vuoden iässä. Vanhuuden vaivat olivat sen verran kovia, että päätös ei lopulta ollut vaikea, enkä halunnut odottaa sitä viimeistä kunnon romahtamista.



Tällä hihnanjatkeella oli töissä aika hektinen ja raskas lukukausi, joten joululoma menikin melko pitkälle vaan rentoutuessa ja käsitöitä tehden. 

Koirien kanssa ollaan ulkoiltu ja treenattu, ja se perusarkihan sitä tärkeintä näitten nelijalkaisten ystävien kanssa onkin, kisat ja näyttelyt ovat sitten vaan mukavaa ekstraa ja vaihtelua. Nähtiin vuoden mittaan Nepun pentuja siellä täällä, onkin ollut aivan huippua seurata niitten kasvua!

Tälle vuodelle Ilona käy ainakin terveystarkeissa ja tavoitteena on myös aloittaa tokossa kisaura. Rallyssa yritetään saada se viimeinen tulos RTK1-koulariin ja sitä myöten avoimeen luokkaan. Myös paimennusta lähdetään kokeilemaan, uutta ja mielenkiintoista sekä Ilonalle että minulle!

Inkerin tavoitteena on saada tokon voittajaluokasta ykköstulos ja kilpailuoikeus erikoisvoittajaan. Rallyssa ainakin RTK2, ehkä myös voittajaan siinäkin, sikäli kun "joku" jaksaa ottaa työn alle sen oikealla puolella seuraamisen Inkerin kanssa... Koirasta se ei kiinni ole, mutta ohjaaja saattaa olla liian laiska ;).

Neppu on mukana Pohjois-Suomen tokotiimissä, ensimmäiset treenit olivat jo viime vuoden lopussa, läksyjä on tehty ja muutaman viikon kuluttua tokotiimi kokoontuu jälleen. Tavoitteena on saada se erikoisvoittajaluokka (koe)varmalle tasolle. Rallyssa otin itseäni niskasta kiinni ja ollaan Nepun kanssa nyt mukana koirakoulu Kisman rallyvalmennuksessa, tavoitteena ensin RTK3 ja tästä sitten mestariluokkaan.

Inkeriltä ja Nepulta peilattiin silmätarkit ajantasalle, molemmilla oli edelleen terveet silmät ja Inkerille tehtiin samalla kertaa myös polvitarkki, terveet polvet (0/0). Pentusuunnitelmia on kyselty,  ja kyllä meillä tälle vuodelle niitäkin on, pennuista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä, niin kerron lisää ;). Yhteystiedot löytyvät "minä" -välilehdeltä.

FI RTVA Neppu ja pari kisaraporttia

Jippii, sieltä ne loputkin "yli-ysivitoset" napsahtelivat tuloslistoille ja vieläpä peräkkäisistä kisoista! Sievin kisan jälkeen s...