lauantai 30. marraskuuta 2019

Rotumestikset 24.11.

Josko pari sanaa laittaisi ylös näistä varsin mukavista kinkereistä. Rally-tokon rotumestaruudet siis ratkottiin tänä vuonna Seinäjoella, hienolla Hau Hau Champion -Areenalla.

Kuten jo aiemmasta postauksesta kävi ilmi, ilmoitin sinne jossain tilapäisessä mielenhäiriössä kaikki kolme koiraani; Ilonan alokasluokkaan, Inkerin avoimeen ja Nepun voittajaan. Kemin kisareissun jälkeen mun ainoa luokkaansa "valmis" koira oli Ilona, eikä sitäkään mm. nuoresta iästä (sehän täytti vuoden just samalla viikolla kun rotumestikset olivat) ja kokemattomudesta johtuen mitenkään voi oikeasti "kisavalmiiksi" tituleerata.

Treenattavaa sitten tosiaan riitti sen kuukauden verran, mitä ehdittiin valmistautua sen mun "ilmoitanpa kaikki koirat mukaan" -päähänpiston jälkeen: eniten hukassa olin Nepun kanssa, koska voittajassa tulee mukaan se oikealla seuraaminen kaikkine temppuineen. Yhtään ei oltu sitä aiemmin treenattu, kerran joskus jonain kesänä kokeilin ja unohdin koko ajatuksen siinä kohtaa toivottomana asiana oppia tai opettaa sille.

Mun strategia on tän rallyn suhteen muutenkin ollut aina tähän asti se, että laitetaan ilmo vetämään ja treenataan sitten sen mitä ehditään, nyt kyllä jatkossa ajattelin sitä treenata tokon ohella. Mestariluokkaan kun ei enää voi lähteä ihan päähänpistosta, vaan siellä ne >95 pisteet vaativat jo oikeasti teknistä osaamista (tää on semmoinen note to self -tekstikappale, että pidä mielessäs ja kyltit esillä :-D).

No, kisareissuun takaisin. Me lähdettiin liikenteeseen jo perjantaina asuntoautolla ja majoituttiin Tuurissa, käytiin lauantaina kyläkaupassa "säästämässä" ja jouluvalaistusta ihastelemassa. Karavaanialueella oli mukavan väljää ja pikkupakkanen piti koiratkin kohtuullisen puhtaina.







Sunnuntaina sitten kisapaikalle, jossa luokat olivat järjestyksessä MES VOI AVO ALO. Tuomarina kisoissa oli aina yhtä iloinen ja kiva Tytti Lintenhofer.

Mulla ekana tulilla siis Neppu. Sen kanssa radalla oli ihan kiva fiilis, se keskittyy aivan mukavasti myös vieraassa ympäristössä ja yrittää kyllä kovasti ja koko ajan. Mitään isoja virheitä se ei radalla tehnyt toisin kuin minä :(. Uusin peruutuskyltin, koska se oli hieman vino (jälkikäteen kuulin että olisi todennäköisesti ollut vaan -1), mutta uusiessa se meni vielä huonommin kuin ekalla kerralla.  Maalikyltille mentiin oikealla puolella seuraten, ja minä tyhmä käskytin nätisti seuraavaa koiraa turhaan liikaa, jolloin se kai ajatteli, että tässä kyltillä tulee joku tehtävä, ja kun ei muutakaan keksinyt, se vaihtoi tyylipuhtaasti puolta takana. Tietysti tästä -10. No, lopputulos kuitenkin meidän osaamistasoon nähden superhienosti 84 pistettä ja tällä päästiin rotumestaruushopealle! Tuomarin kommentti pöytäkirjassa: "Makee suoritus. Lennokas kaunis seuraaminen". Oli ihan voittajafiilis jo tässä vaiheessa, ja vielä kaksi suoritusta tekemättä :).



Seuraavana oli vuorossa Inkeri ja avoin luokka. Sehän on koira, joka osaa tehdä superhienosti, mutta saattaa silmänräpäyksessä lähteä täysin lapasesta, kun keskittyminen herpaantuu. Tällä kertaa se pysyi jopa yllättävän hyvin kuulolla eikä ottanut kuin yhden kontrollivirheen, minä otin kolme virhettä ottamalla apuaskeleen yhdellä "eteen istu..."-kyltillä. Hyvä minä, saa taas  taputtaa itseään oikein molemmille olkapäille. Inkerin tulos oli kuitenkin AVO96 ja rotumestaruus! Tuomari kommentoi suoritusta: "Lennokas, iloinen ratasuoritus. Oikea hyvän mielen rata."





Viimeisenä luokkana kisattiin alokasluokka. Ilona lähti ihan mukavalla draivilla liikkeelle, ja suoritteli tehtäviä ikäänsä ja kokemustasoonsa nähden oikein kelvollisesti. Takimmaisella suoralla se vähän jäi hämmästelemään hallin toisen pään näkymiä ja ääniä, mutta teki silti tehtäviä aika kivasti, miinus-ykkösiä tuli muutamalla kyltillä. Lopputulemana sille ALO96 (sama pistemäärä kuin sen ekassa kisassa Kemissä muuten) ja rotumestaruushopeaa! Tuomarin kommentti: "Iloinen persoonallinen suoritus. Ystävällinen ohjaus. Kivat maahanmenot."





Oli kyllä mukava nähdä muita schapekoirakoita, jutustella ja seurata suorituksia pitkästä aikaa! Kaikki schapet tekivät hienoja tuloksia energisillä esityksillä, saadaan kyllä taas olla rodustamme tosi ylpeitä! Otetaan ensi vuonna uusiksi!

perjantai 8. marraskuuta 2019

Vaihteeksi rallatellen

Sitä kun ihminen on kilpailuhenkinen ja innostuu yhtäkkiä kaikenlaisesta, niin löytää itsensä (koirineen) erilaisista tilanteista. Tällä kertaa keksin syyskuun lopulla, että lähden kaikkien tyttöjen kanssa marraskuun lopussa pidettäviin rally-tokon rotumestiksiin Seinäjoelle.

Ajatus hyvä, mutta toteutuksen kanssa oli/on hieman haasteita: ainoastaan Inkeri oli kisavalmis luokkaansa (alokasluokkaan), Ilonan kanssa en ollut koskaan edes kokeillut rallya ja Neppu pitäisi laittaa voittajaluokkaan, oikealla seuraamista noin esimerkiksi ei oltu tietenkään treenattu aiemmin yhtään.

No,  tuumasta toimeen ja rallykyltit esiin. Samaan syssyyn keksin ilmoittaa Ilonan ja Inkerin marraskuun alun Kemin rallykisoihin,että ainakaan ei ole liikaa treeniaikaa tarjolla :).  Ennen 2.11. kisoja ehdittiin treenailla muutamia kertoja I&I:n kanssa alokasluokkaa ja Nepun kanssa aloitin sen voittajan viilaamisen samoihin aikoihin.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa ne Kemin kisat on takana ja kumpikin sinne ilmoitettu koira sai hienot  tulokset alokasluokasta: Inkerille 94p ja RTK1 ja alle vuoden ikäiselle Ilonalle 96p! Ilonan osalta odotukset olivat lähinnä siinä, miten se toimii oudossa ympäristössä ja miten kestää palkatta koko radan läpi. Hienosti kyllä meni, en olisi noin hyvästä tuloksesta osannut edes uneksia sen kanssa!

Kaverukset I&I


Schappareiden etu on kyllä se, että ne palkkautuvat hyvin helposti sosiaalisella palkalla ja rallyssahan koiraa saa suorituksen aikanakin kehua. Tosin esimerkiksi Inkeriä ei juuri voi kehua ollenkaan, koska silloin se innostuu aivan liikaa ja koko pakka leviää alta aikayksikön...

Nyt ehditään vielä muutama viikko treenata rotumestiksiä varten. Inkeri meneekin siellä sitten avoimeen luokkaan tuon koularin myötä, eli mun koirat ovat kaikki eri luokissa (Ilona ALO, Inkeri AVO, Neppu VOI). Saa nähdä mitä siitäkin sitten tulee ;). Lähinnä taas lähdetään hakemaan kokemusta ja tapaamaan tuttuja :-D.

torstai 31. lokakuuta 2019

Kaapon muistolle


Trasseli Hui Hai "Kaapo" 14.4.07-29.10.19




Minut ympäröin tyhjyydellä

jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin

Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse
jotta toinen voi loppuun löytää
Tätä hetkeä kartoin

Tätä väistin
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan

Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
Pahat enteet hiljaisuuden

kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä
joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät

kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo
vaan tuijottaa tuijottamistaan
Tämä tie meidät kaataa

Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan

Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

-Apulanta-

torstai 24. lokakuuta 2019

Reissussa taas

Kaikkeen sitä ryhtyykin, lokakuun alkupuolella löysin itseni näyttelyreissusta Liettuasta. En ole aiemmin Baltiassa koiranäyttelyissä käynytkään, jotenkin en ole koskaan viitsinyt vaivautua edes suunnittelemaan lähtemistä sille suunnalle. Täältä käsin matka on pitkä, enkä ihan hirveästi ole kokenut hinkua lähteä sinne saakka pitämään suomalaisten keskinäisiä näytelmiä (siellä ei yleensä koskaan ole schapeja muualta kuin Suomesta, ja niitäkin yleensä tosi vähän). Mun mielestä ulkomaan näyttelyissä parasta on aina se, kun näkee schapeja muista maista; tuolla niitä ei näe, enkä minä niin perso ole niiden Baltian näyttelytitteleiden peräänkään.

No, nyt siis lähdin kuitenkin parin kaverin kanssa matkaan kohti Liettuaa; tiedossa hauska reissu! Ja "joku" on ilmeisesti vähän yllytyshullu! Mun täytyi lähteä kotoa jo torstaina iltapäivällä, jolloin hyppäsin Inkerin ja Ilonan kanssa Tampereen junaan. Tuija oli illalla vastassa Tampereen asemalla ja majotuin koirineni heillä torstaista perjantaihin. Perjantaiaamuna pakkasimme koirat (Tuijalta lähti mukaan Jekku) ja kamat autoon ja otimme suunnaksi Helsingin, jossa koppasimme kyytiin vielä Eevan ja Kitkan.

Tässä voi sanoa jopa meidän vinkkelistä, että on "riittävästi" matkaa...


Eka etappi junalla

Vas. Kitka, Inkeri, Jekku ja Ilona


Tallinkilla yli Viron puolelle, koirat matkustivat autossa häkeissään ja me käytiin syömässä ja kahvilla aikaa kuluttaaksemme. Perillä satamassa meitä odotti autossa neljä kappaletta unisia koiria, hyvin oli matka niilläkin mennyt. Tallinnasta ajelimme sitten perjantain aikana Liettuan  Siauliaihin, mistä Tuija oli varannut meille huoneiston välille perjantai-sunnuntai. 

Lauantaina aamusta ajelimme paikallisen "keskustan" läpi koiranäyttelypaikalle Siauliai -areenalle. Mulle oli iso yllätys, että noinkin pieni tapahtuma (koiranäyttelyssä ei koiria ollut lähellekään siinä määrin mitä Suomen kaikkien rotujen näyttelyissä on) järjestettiin kohtuullisen hulppeissa tiloissa!




Meidän kehä ja tuomari oli vaihtuneet siitä mitä aikataulukirjeessä sanottiin, lauantaina schapet lopulta tuomaroi Ligita Zake. Hän vaikutti jopa ihan ymmärtävän rodun päälle, ts. tutki "oikeita asioita" koirista. Schapeja oli mukana vain meidän neljä ja jokainen voitti luokkansa ja pääsi jatkoon. Meille olikin aikamoinen yllätys, kun kaikki koirat käskettiin sitten yhtä aikaa ROP-kehään, mitään paras uros- tai paras narttu -kehiä ei ollut. Tuli pieni hässäkkä, kun meitä esittäjiä oli kolme ja koiria neljä :-D. Siinä kehän reunalla seisoi joku suomalainen mies (joka myöhemmin esittäytyi Ariksi), jolle Ilona annettiin lennosta käteen saatesanoin "esitä tuo". Kitka oli ROP, Inkeri VSP (ja tuli Liettuan valioksi), Ilona ROP -juniori (kiitos vaan Arille, hyvin esitetty!) ja Jekkukin sai junnusertinsä, joten lauantain osalta kaikki meni niinkuin piti. Jos siis ei lasketa sitä, että meidän auto oli saarrettu parkkialueella niin huolella, että ei ollut toiveitakaan päästä sillä käymään päivällä ruokaostoksilla... Iltapäivällä Ilona ja Kitka kävivät vielä isoissa kehissä ilman menestystä, niissä olikin semmoinen kaaos että enpä moista ole aiemmin nähnyt. Tässä ehkä liettualaisilla olisi hieman opittavaa... tämän shown jälkee parkkialue oli onneksi sen verran tyhjentynyt, että päästiin mekin lähtemään.

Reissun ensimmäinen valio

Lauantaina teimme vielä ennen pimeän tuloa pienen retken paikalliselle nähtävyydelle,  Ristikukkulalle. Kannatti kyllä käydä, aikamoinen paikka! Ristejä oli varmaan satojatuhansia, kooltaan monimetrisistä ihan pienenpieniin. Koiratkin pääsivät vähän kirmailemaan eräällä pellolla ja päästelemään pahimpia häkissä kököttämishöyryjä pihalle.








Paikallisessa ostoskeskuksessa kävimme pitsalla naureskelemassa Google-kääntäjän antamille täytevaihtoehdoille. Hyvää pitsaa silti saatiin, tai sitten oltiin vaan niin nälkäisiä, että pitsat upposivat kyllä kaikilla viimeistä murua myöten. Illalla kilistettiin uudelle valiolle ja muutenkin mukavalle lomalle.



Sunnuntaina aamusta taas näyttelypaikalle, vahingosta viisastuneena jätimme auton  kauas etuovelta :). Tällä kertaa tuomarina schapeilla oli Olena Khimenko. Inkeri jäi pois kehästä, koska se oli jo lauantaina valioitunut ja näin säästyimme mahdolliselta "kuka esittää yhtä koiraa" -ongelmalta (vaikka Ari oli kyllä jo lupautunut apuun tarvittaessa, kiitos vielä kerran!).

Kitka oli taas ROP, Ilonasta tuli VSP ja Jekku puolestaan oli sunnuntain ROP-juniori. Näin meidän junnuista tuli Liettuan  juniorimuotovalioita ja Kitka valioituu sitten aikanaan roikkuvalla sertillä myös Liettuaan, kunhan valioituu Suomeen.

Liettuan junnuvalio-sisarukset

Kitka, molempien päivien ROP-koira


Sunnuntaina emme jääneet odottelemaan isoja kehiä, ja kun autokin mahtui pois parkkialueelta, lähdimme kotimatkalle. Latviassa pysähdyimme jalottelemaan Riianlahden rannalla, olipa kyllä hieno paikka!





Olimme päättäneet, että tätä reissua ei tehdä "kello kaulassa" ja stressiä pukaten, joten olimme varanneet vielä Tallinnasta huoneiston sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi (mä en olisi kuitenkaan päässyt kotimatkalle enää sunnuntain puolella Helsigistä). Se olikin hyvä ratkaisu, käytiin taas pitsalla ja nukuttiin hyvin, ja aamupäivän laivalla sitten Suomeen vasta. Ja mullahan oli tietysti tässä kohtaa vielä yli puolet kotimatkasta jäljellä, kun jätettiin Eeva ja Kitka Helsinkiin :).

Menin vielä Tuijan luokse Lempäälään ja ehdimme siinä muutaman tunnin jalotella, kun lähdin vasta alkuillan junalla kohti Oulua. Ilona jäikin Tuijalle, koska olin ilmoittanut sen seuraavalle viikonlopulle Latvian Valmieraan, jossa se kävi Tuijan ja Jekun seurueineen kanssa. Lopulta olin Inkerin kanssa kotona maanantai-iltana puoli kymmenen aikaan. Kauas on pitkä matka :).

Yksi väsynyt matkustaja... ja toinen katsoo tansseja :)


Latvian reissusta en osaa muuta sanoa, kuin että pääsinpä itse helpolla ja Jekusta ja Ilonasta tuli sillä reissulla myös Latvian junnuvalioita. Eli meni silleen ku oltiin suunniteltu :). Ilonan kävin hakemassa kotiin seuraavana tiistaina junalla Seinäjoelta, johon Tuija sen toi mulle asemalle, vaihtoaikaa meno-ja paluujunilla oli vaan jotain 15 minuuttia, hyvin ehdittiin eikä VR myöhästellyt ollenkaan.

Taas junassa

Latvian tuliaisia



Iso kiitos Tuijalle perheineen ja Eevalle kaikesta, olipa kyllä hauska retki ja tän jälkeen musta tuntuu, että voisin toistekin lähteä Baltiaan näytelmiin :-D.

lauantai 21. syyskuuta 2019

Taipuuko ne? No kyllähän ne taipuu!



Tiedättekö semmoisen tunteen, kun joku keksii jotain uutta ja outoa, ja saa heti monta samanhenkistä kamua mukaan juttuun?! Meillä kävi esimerkiksi tämän paimennustaipparin kanssa vähän sillä tavalla : Puolet P-pennuista osallistui lauantaina 14.9. Vehmersalmen Kuttukuussa paimennustaipumustestiin. Mukana olivat  Armi (S. Petunia), Eppu (S. Presley), Ilona (S. Peggie) ja Jekku (S. Patrick). Tuomarina testissä toimi Maija-Liisa Pasanen.


Meidän paimennusosasto :). Vasemmalta Tuija ja Jekku, minä ja Ilona, Sanna ja Armi sekä Eija ja Eppu.
Ihan vähän kastuttiinkin :-D

Paimennus on minulle aivan täysin vieras laji, joten koko juttu oli vähän semmoinen hyppy tuntemattomaan :). Paikkana Kuttukuu oli varsin mukava "Huvikumpu" kaikkine eläimineen, ja tilan omistaja oli mukana katsomassa osan suorituksia valaisten meille ummikoille mahtavasti paimennuksen saloja. Olipa aivan huippua! Koiratkin suhtautuivat pihalla irti tallusteleviin eläimiin ihmeen lunkisti.








Koiria oli kaikkinensa SSKY:n taipparissa mukana 13, joista mun laskujen mukaan peräti 8 schapea. Porukka jaettiin kahteen kuuden koiran ryhmään ja minä olin Ilonan kanssa "omassa ryhmässä" numerolla 13, sillä kun oli ensimmäisten juoksujen jälkihöyryt vielä päällä, niin välteltiin sekoittamasta urosten ajatuksia pysymällä pois alueelta ennen omaa suoritusta.

Paimennustaipumustesti koostuu kahdesta osiosta, sosiaalisuudesta sekä itse paimennusosuudesta. Sosiaalistumisosuudessa meidän porukan Eppu, Jekku ja Armi olivat kaikki samassa ryhmässä, ja minä käytin Ilonan viimeisenä siinä osuudessa niin, että pelkästään nartut jäivät meille häiriökoiriksi. Siinä siis katsotaan koiran suhtautumista toisiin koiriin, ihmisryhmään ja sitten sitä kuljetellaan erilaisilla alustoilla sekä katsotaan luoksetulo (tai paremminkin, miten se antaa kiinni; mitään tokoluoksaria siellä ei tarvitse esittää). Kaikki koirat läpäisivät tämän osuuden ja pääsivät lampaille pyöröaitaukseen.

Ensimmäisenä meidän jengistä varsinaiseen lammasosuuteen pyöröaitaukseen pääsi pomppukone Eppu. Siinä jätkässä on kyllä niin paljon äitikoiraa, energiaa on kuin pienessä pitäjässä! Eppu oli lampailla aika innoissaan, ja tuomari joutui välillä vähän hillitsemään sen intoa. Hirveän hyvin se totteli kyllä tuomaria ja rauhoittui paimentamaan määrätietoisesti. Eppu läpäisi testin arvosanalla hyvä. Tuomarin kommenteissa Eppu oli "innostunut" ja "miettivä" (mitä ikinä tuo miettiväisyys schapen kohdalla sitten tarkoittaakaan, nämähän ainakin mun kokemuksen mukaan tekevät kaiken sen enempiä asioita pohtimatta :-D).

Scabbers Presley, Eppu. Aikamoisen komeaksi nuoreksi mieheksi on tämäkin varttunut!

Seuraavana vuorossa oli Jekku. Se osoittautui tässä lajissa aivan luonnonlahjakkuudeksi ja teki koko homman tosi nopeasti pois päiväjärjestyksestä, Tuijakin oli ollut ihmeissään, että näinkö äkkiä tämä on ohi, menikö läpi? Tuomari oli sanonut, että mitä kuvittelet, koirassa on lahjoja vaikka kuinka! Jekulle koulari plakkariin erinomaisella arvosanalla.

Ihan vähän märkä pikku-Jekku


Armi oli toinen luonnonlahjakkuus, harmillisesti vaan pyöröaitaus oli sateisen päivän ja useamman koiran jäljiltä jo aivan vellillä ja liukas, joten tuomari ei lampaiden liukastumisvaaran vuoksi voinut ottaa ihan kaikkea potentiaalia Armista irti (jotain vähän vaikeampia juttuja olisi kuulemma voinut kokeilla), mutta taipparin määräämän verran se paimensi kirkkaasti. Armille PAIM-T arvosanalla erinomainen.

Mitähän tässäkin tapahtuu :)


Ilonan vuorolla, päivän viimeisenä, se aitaus oli sitten tietenkin myös tosi kurainen, ja tuomari oli sitä mieltä, että mennään ensin hihnassa. Ilona otti tilanteen hyvin rauhallisesti ja niinpä se päästettiin kuitenkin irti, eikä se ollenkaan ryntäillyt tai ajattanut lampaita, vaan nätisti ravaten teki jotain paimennusta muistuttavaa. Ainakin se osasi paimentaa lauman pois kaikista herkullisimmalta kakkakasalta :). Suorituksesta palkittiin koularilla ja arvosanalla erinomainen.

Päivän saldona oli 4* PAIM T -koulari, ja porukalla siinä mietittiin, että kuka ostais lampaita että päästään jatkamaan harrastusta :). Iloisia oltiin esimerkiksi siitä, että kaikki meidän koirat olivat "lempeitä" lampaille ja aika kuuliaisia tuomarin komennoille.





Pidettiin myös pienet kekkerit edellisviikon huikean erkkarimenestyksen kunniaksi, kun kerran taas koolla oltiin. Kakkua, suolaista ja muuta herkkua oli pöytä notkollaan ja päivän päätteeksi vähän kuohuvaakin! Tästä voisi tulla vaikka tapa ;).





Kippis meidän joukkueelle!


Kiitos kaikille, oli kiva päivä! Paimennuksen salatkin ehkä ainakin pikkuriikkisen avautuivat meille kaikille :). Aivan mahtavaa, kun meidän porukkaa innostuu lähtemään näihin kaikenlaisiin "kinkereihin"; niissä on aina niin kiva nähdä, vaihtaa kuulumisia ja tietysti harrastaa koiria! Ootte huippuja! Suunnitteilla on jo paimennuspäivä jossain kohtaa... terveisin nimimerkki "ei tästä ainakaan meille uutta lajia tule, ei mitenkään ehdi vielä tätäkin treenata"... nyt jo myönnän, että kiinnostus lajiin heräsi :).


Tokokoe Muhos 15.9.

Ja sitten paluu maan pinnalle... sunnuntaina Muhoksella oli aivan kammottavan huonot suoritukset tokokokeessa sekä Inkerillä että Nepulla. Tuomarina kokeessa oli Henna Hautakoski, tykkäsin kovasti hänen tuomaroinnistaan, mutta kyllähän mun molemmat koirat esittivät taas kaikki mahdolliset virhevariaatiot, mitä kuvitella saattaa.

Me ei oltu sinänsä juuri ehditty edes treenaamaan pariin viikkoon, ja edeltävä parin päivän asuntoautoilu saattoi osaltaan olla luomassa niihin lisää pöljäilyenergiaa... tässä lajissa se meidän motto "lahjattomat harjoittelee" on kyllä täysin paikkansapitävä; ei kannattais lahjattomien lähteä sooloilemaan treenaamatta ;).

Inkerin suorituksessa (voittajaluokka) oli tosi paljon hyvää, mutta jotenkin se aina lähti lapasesta jossain kohtaa. Tuomarikin sanoi, että hän näkee, että tässä olisi semmoinen 300 pisteen koira, JOS... Siinä on se iso JOS.. sen sais pysymään lapasessa ja keskittyneenä suorituksiin. Taisin jo joskus aiemminkin mainita sen 0% harkintakyvystä, ja sen kun yhdistää sen pääkopan tuulitunneliin, niin aika  monta asiaa ehtii pienen koiran  mielessä käydä yhdenkin liikesuorituksen aikana. Ja kun jotain tulee mieleen, niin sehän täytyy sitten laittaa tuumasta toimeen ;). Näin ollen liikkeiden loput ovat se iso miinus meillä kehässä. Huoh. Tässä kohtaa huomaan miettiväni, että onko se Inkeri JO 2,5 -vuotias, vai VASTA 2,5 -vuotias... Aikuistuukohan se(kään) koskaan?



Neppu puolestaan  oli jotenkin ihmeellisessä moodissa, se ennakoi tehtäviä, ja jarruja ei taas kerran ollut ollenkaan. Ruudussa esimerkiksi se oli tekemässä ihan kympin liikettä, mutta lähti ennen kutsua seuraamiskaavioon, josta sitten tietysti 0. Tämmöistä virhettä en ole treeneissä saanut koskaan esille.

Olenkin tällä kuluneella viikolla keskittynyt treeneissä (ollaan jopa kahdesti ehditty kentälle asti!) rikkomaan liikkeiden kaavoja ja teettänyt sillä erinäisiä yhdistelmiä eri liikkeenpalasista. Täytyy saada se kuulolle, koska kaikki liikkeet se kyllä osaa, omasta mielestään ilmeisesti jopa niin hyvin taas kerran, että liikkurointi ja mun käskyt on sen mielestä ihan turhia.





Koiraharrastus on kyllä niin tätä, yksi askel eteen ja kaksi taakse. Mutta suomalaisella sisulla jatkan, enkä anna periksi. En ole tainnutkaan täällä muuten vielä mainita, että haettiin ja päästiin Nepun kanssa Pohjois-Suomen tokotiimiin, jota vetävät Mika Jalonen ja Krista Karhu! Tiimin treenit starttaavat ensi vuoden puolella, ja sinne olen innolla menossa ongelminemme.

Mitä ihmettä Inkeri?!

Pallottelin pitkän aikaa ajatuksella Kuusamon rally-tokon tuplakisoihin ilmoittautumisesta. Myönnetään, että hieman oli jo tässä vaiheessa s...