sunnuntai 2. elokuuta 2015

Rantakylä-Iisalmi 6-0

Tänään meidän oli alunperin tarkoitus olla Iisalmessa koiranäyttelyssä. Päätettiin kuitenkin jäädä kotiin, koska Nepullakin ne tarpeelliset sertit on jo kasassa, eikä tuomari ollut sellainen, että olisi sen vuoksi kannattanut lähteä. Niinpä kävimme metsässä lenkkeilemässä ja treenaamassa.

Nepulla oli taas vaihteeksi aivan totaalisesti sokka irti jo aamusta saakka. Vajaan tunnin rypemislenkki jäljen vanhetessa ei ollut alkuunkaan riittävä, jotta se olisi rauhoittunut työskentelemään tarkasti. Se mennä höntyili jäljellä, kuunteli lintuja eikä keskittynyt hommaan kunnolla. Tällä kertaa ongelmat olivat enemmänkin suorilla osuuksilla, kulmat meni "voltaten" ja ihan mukavasti. En ollut tuohon tyytyväinen ja mietinkin, olisiko pieni tauko paikallaan tässä jälkihommassa? No, tiistaina on taas kurssipäivä, täytyy kysyä viisaampien mielipidettä siellä.

Tehtiin myös esine-etsintää. Janne piteli Neppua tiellä, joten se näki, mitä oli tulossa. Minä tallasin alueen (ehkä joku 30m•30m) ja pudottelin samalla 4 esinettä sinne. Tästä hommasta se tykkää, ja hakikin kaikki esineet suorastaan loistavasti! Se hoksaa jo käyttää nenäänsä tuossakin hommassa, jolloin esineet tietenkin löytyvät paljon helpommin. Tätä tehtiin kaksi kertaa, ainoastaan ihan viimeisen esineen kohdalla minun piti astella pari askelta metsään, jotta se irtosi etsimään. Palautukset alkavat parantua, se vaihtaa esineen makupalaan eikä jätä enää niitä tielle (ainakaan joka kerta).

Lopuksi vielä keppijälki, hääräilyksi meni sekin suurimmaksi osaksi, kaksi keppiä se nosti ihan itse, lopuille kepeille pysäytin. Tämän homman kohdalla edetään näköjään askel eteen, kaksi taakse -tyylisesti. Höh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...