Pitkästä aikaa päästiin melkein koko perhe viettämään viikonloppua mökille Syötteelle. Juusolla oli tietenkin säbäjuttuja koko viikonlopun ajan, joten hän jäi kotiin mummun ja papan luokse.
Heti perille päästyämme perjantaina teimme pienen kävelyretken myllylle ja totesimme, ettei metsässä ollut lainkaan ötököitä. Niinpä poljin ennen pimeän tuloa Nepulle jäljen mökkirinteeseen. Jäljelle pituutta nelisensataa metriä ja kolme keppiä, tunnin vanheneminen.
Neppu oli aivan tohkeissaan päästessään jäljestämään. Janalta nappasi takajäljen, mutta kääntyi itse ja lähti vauhdilla etenemään. Tuolla Syötteellä on metsien profiilit hieman erilaisia kuin täällä Lakeudella, joten vaikuttikohan melko jyrkkä ylämäki tuohon jäljen nostamiseen? Koko meno oli melkoista hurlumheita, mutta kulmiin se aina rauhoitti vauhtia ja teki ne huolella. Mentiin yksi isomman polku-uran ylityskin varsin mallikkaasti, siihen olin laittanut muutaman apunamin. Välillä pysähdyttiin haistelemaan jotain ihan muuta, mutta matka jatkui silti aina oikeaa jälkeä edeten. Ilmeisesti siinä mökin alarinteessä on aika paljon porojen hajuja, niitä näkyy silloin tällöin siellä makoilemassakin. Olin laittanut kepit vasta jäljen loppuosalle, ja ne nousivatkin kaikki. Edelleen tamppaan kepin paikan sekä jalalla että taputtelen kädellä. Kokonaisuutena perjantain jälki oli suurpiirteisen oloinen, mutta kaikki kulmat meni hienosti.
Lauantaina tehtiin pieni päivähaikki Lauttalampi-Riihitupa-Pytkynharju-Kellarilampi-Lauttalampi. Koirat pääsivät juoksemaan irti tuolla Lauttalammen ja Riihituvan välisellä osuudella ja uudelleen Kellarilammelta Lauttalammelle. Muuten metsässä oli muitakin patikoijia koirien kanssa ja ilman. Sää suosi ja koirat löysivät niiden mielestä ihania lällyköitä... Lopuksi paistettiin makkarat Lauttalammen laavulla.
Illasta Janne teki meille jäljen mökkirinteeseen. Jälki oli samantyyppinen kuin perjantainakin, mutta siinä oli myös kaksi "alkeispiikkiä". Janalta lähdettiin sellaista vauhtia jäljelle, että sain liinasta kivat haavat käsiini... Muutenkin tuntui, että koira mennä viipotti sinne tänne, painoi välillä kuononsa syvälle mättääseen ja haisteli ilmeisesti jotain poron papanoita? Oltiin jo muutamaankin otteeseen sitä mieltä, että nyt kadotettiin koko jälki, kun koiralla tuntui olevan ihan muuta mielessään kuin jäljestäminen. Haakuroitiin menemään mutta päätettiin aina luottaa koiraan, yritin lukea sitä, milloin jäljestää sitä mitä pitääkin. Kepeistä nousi yhtä vaille kaikki, joten siinä mielessä meni ihan kohtalaisen hyvin, mutta tuntemus jäljestä oli jotain ihan muuta. Janne oli kuitenkin pitänyt Sports Trackerin päällä sekä tehdessään jäljen että myös sitten, kun käveli meidän perässä kun ajettiin se. Lopuksi katsottiin piirtyneet käyrät ja todettiin, että ollaan kyllä melkein koko ajan oltu melko tarkasti jäljellä! Ainoastaan toinen piikki oli haettu aika kaukaa kaartaen, ja sieltä oli sitten ollut vaikeutta löytää oikea suunta.
Nyt voisi tähän syksyn loppuun ottaa vielä muutamia peltojälkiä ennen kuin jälkikelit loppuvat.
Sunnuntaina käytiin vielä pieni patikkaretki... Vaikka yritykseksi se kyllä jäi, sillä saimme Portinojan laavulla kimppuumme tutkapannallisen hirvikoiran. Laavulla oli jotain porukkaa, joka huuteli meille varoituksia kyseisestä koirasta, se oli syönyt retkeilijöiltä suurin piirtein kaiken repuista lähtien. Koira oli tainnut hieman eksyä metsästäjiltä, kun oli juoksennellut pitkin ulkoilureittiä Taivalkoskelta saakka milloin kenenkin perässä. Eipä siinä auttanut kuin tehdä nopeat uukkarit ja paeta takaisin lähtöpisteeseen, hirvikoira oli melko aggressiivisen oloinen eikä lähtenyt matkoihinsa, vaan seurasi meitä autolle saakka. Toivottavasti omistaja on koiransa löytänyt! Oli kyllä sellainen ei-niin-mukava lopetus leppoisalle viikonlopulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti