Voihan koronteeni

Tämä vallitseva tilanne maailmassa on kyllä hyvin erikoinen. Meidän ammattikunta on (taas kerran) isosti tapetilla, kun etä- ja lähiopetuksesta kirjoitellaan puolesta ja vastaan. Työpäivät venyvät pitkiksi ja taukoja ei juuri ehdi tai hoksaa pitää. Työn ja vapaa-ajan rajaaminen on haasteellista.

Paljon positiivistakin tässä tilanteessa on: mm. se, että oppilaiden kanssa etäopetus sujuu alkukankeuden jälkeen hienosti ja pienissä videopuheluporukoissa tunnelma on mukava. Moni oppilas on yllättänyt positiivisesti aktiivisuudellaan ja tehtäväpalautukset tulevat ajallaan. Apuakin pyytävät matalalla kynnyksellä sitä tarvitessaan. Myös opettajien kesken pidetään "Miitteejä", on mukava nähdä kollegoita edes näin etänä ja puhua paitsi asiaa, myös muuta. Sekä opettaja- että oppilaskunta on nyt ottanut valtavan "pakotetun" digiloikan, eri alustat ja etäyhteydet ovat nyt ihan arkipäivää meille.  Tätä todennäköisesti tullaan hyödyntämään kaiken tämän jälkeenkin!

Ettei asia liian yksitoikkoiseksi menisi, niin palaamme lähiopetukseen 14.5 "hallitusti ja turvallisesti", saa nähdä millaisiksi ne 10 lukuvuoden viimeistä työpäivää sitten muodostuvatkaan ja millaisia linjauksia asian suhteen tehdään. No, jaksaajaksaa, loma siellä kuitenkin jo häämöttelee kaikkien näiden käänteiden jälkeen. Eipä ole ainakaan tylsää!

Koska koiraharrastukset seisovat, ovat minun koirat saaneet pitää "lomaa" treeneistä (lue ohjaaja on vailla motivaatiota ja myös aika väsynyt työstään). Ihan muutamia kertoja ollaan käyty treenailemassa ja sitten kun treenataan, niin erityisesti Neppu on ihan liian innoissaan, se ei malta keskittyä vaan yliyrittää, ei kuuntele käskyjä ym. Sille ei todellakaan lomailu sovi! Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata takaisin kunnolliseen treeniarkeen viimeistään sitten, kun ulkokentät alkavat olla treenikunnossa. Sitä päivää saa ehkä odottaa, eräänä päivänä haravoin pihaa ja seuraavana aamuna kun heräsin, oli meille tullut uutta lunta noin 5cm ehkä... Toisaalta pieni loma saattaa tehdä lopulta ihan hyvääkin (jopa Nepulle). Tällä hetkellä lunta ei meillä ole kuin paikoitellen ihan vähän, mutta kentille ei kyllä Limingassa ainakaan vielä ole asiaa. Ollaan käyty ajelemassa ja tsekkaamassa niitä, märkää on... tosi märkää.

Ihmisillä on viime aikoina ollut menossa ulkoiluun liittyen kaikenlaisia "tonni" -juttuja (hiihdä, juokse, pyöräile). Me alettiin mittaamaan, kuinka kauan menee että koiria on lenkitetty 1000km. Keskimäärin päivässä on tähän mennessä tullut semmoiset 6km, kaikkia pikkupissatuksia ei tietenkään lasketa. Joinakin päivinä lenkkiä tulee yli 10km ja joskus ei jaksa eikä ehdi tehdä kuin lyhyemmän mutkan. Koirat liikuttavat kyllä ihmisiä ihan huomaamatta, eipä todennäköisesti ilman niitä tulisi minullakaan ulkoiltua ja liikuttua lähellekään tuollaisia tuntimääriä, kuin niitten kanssa on vähän pakkokin.

Pääsiäinen vietettiin koko perheen voimin Syötteen mökillä. Iso rasti seinään, kun kumpikin lapsi lähti mukaan ja viihtyi koko pitkän pyhän siellä meidän kanssa! Toki tällä kokoontumisten rajoittamisella oli varmasti osuutensa asiaan, eipä niillä muutakaan tekemistä olisi ollut.

Mitäs meille muuta... Inkeri teloi kyntensä vasemmasta takajalasta tuossa pari viikkoa sitten ja tähän mennessä sen vuoksi on tehty kaksi lääkärireissua ja saatu yksi resepti soittamalla. Ekalla lääkärikäynnillä se kynsiosa "kuorittiin" kokonaan pois ja sille määrättiin ainoastaan kipulääkkeeksi Rimadyl -kuuri. Se ehti saada kahtena päivänä sen lääkeen, eli yhteensä 2 tablettia, kun sillä alkoi aivan jäätävä veriripuli. Kaksi vuorokautta se sitten ripuloi noin tunnin välein, ekan ripuliyön jälkeen soitin taas eläinlääkärille, joka määräsi sille maha-antibiootin (todennäköisesti tuo Rimadyl siis laukaisi ripulin) ja kipulääke lopetettiin. Ripulia hoidellessa se kynsi sitten vaan "tuli mukana", sitä koiraahan täytyi joka ulkoilureissun jälkeen käydä pesemässä yötä päivää ja jalan kuivana pitäminen oli vaikeaa. 

Jottei liian helppoa olisi tuokaan homma ollut, niin kaulurista ei ollut Inkerille mitään hyötyä, vaan se sai aivan helposti ensinnäkin revittyä sen siteen jalasta pois, sen jonka olisi pitänyt pysyä paikallaan kaksi vuorokautta. Kynnen nuoleminen oli sille myös helppoa (tämä ei siis todellakaan olisi ollut sallittua touhua), notkeana tyttönä kauluri ei paljoa edes hidastanut sitä siinä touhussa. Otin käyttöön kuonokopan, sellaisen muovisen ritilän, ja se toimikin aikansa, kunnes yhtenä päivänä ne päättivät porukalla (Nepun ja Ilonan kanssa siis) laittaa koko kuonokopan palasiksi... Ulkoillessa jalassa pidettiin (ja pidetään edelleen) tossua, muuten se on ihan vaan paljaana, jotta saa ilmaa se uuden kynnen aihio.

Kynsi ei lähtenyt sitten kaikkien näiden kommellusten ohessa kunnolla paranemaan, ja niinpä kuskasin Inkerin uudestaan lääkäriin, jossa todettiin, että ei pahalta näytä, mutta ei aivan hyvältäkään. Se sai antibiootin ja ohjeeksi suihkuttelua ja Vetramiliä viikon loppuun saakka ja sen jälkeen toivottavasti tilanne olisi jo parempi. 

Hiljalleen se kynsi on nyt paranemaan päin, kipeä tuo koira ei ole oikein ollut missään vaiheessa, eikä siis todellakaan varo sitä jalkaansa ollenkaan. Välillä tossu lentääkin kaaressa, kun se ottaa startteja takapihalla...  Lenkille sitä ei ole otettu mukaan, käytetty vaan pikkulenkkejä ja takapihalla ulkoilua se on harrastanut. Toivottoman hitaasti se kynsi kasvaa takaisin! Biotiinia ja Nutrolinia olen antanut siinä toivossa, että kynnen kasvu nopeutuisi.

Nepun kanssa päästään nyt tulevalla viikolla jatkamaan rallytokovalmennusta, siinä koulutushallin päässä on onneksi jo niin kuivaa nurmea, että Katja sai siihen tehtyä kentän. Näin pystytään pitämään turvavälit kunnossa. Josko tuon ohjatun treenin ohella saisin itseni taas ruotuun muutenkin ja treenaamaan säännöllisemmin kaikkien koirien kanssa edes vaikka kotioloissa. 

Tokotiimin leirit siirtyivät syksyn puolelle, onneksi siellä tiimin faceryhmässä on kaikkia kivoja haasteita ja treenivinkkejä, niitä täytyykin alkaa sitten viimeistään lomalla ajan kanssa hiomaan.

Kesä näyttää menojen suhteen "aika" köyhältä, kun kaikki kissanristiäisetkin on peruttu. Ihan outoa kyllä, kun ei ole kenelläkään mitään menoa mihinkään suuntaan! Ja nyt kyllä tuntuu jo tosi tylsältäkin, vaikka kyllä täytyy myöntää, että tällainen pakko-stoppi on tehnyt ihan hyvääkin. Vain töitä ja ulkoilua, eipä olisi ilman koronaa tullut tällaistakaan varmasti koettua.

Kyynärsoppaa

Mistä tämän stoorin edes aloittaisin... Viimeksi, kun kirjoittelin, niin tosiaan odoteltiin niitä Jekun (S Patrick) kyynärtuloksia, jotka lopulta seikkailivat jossain Kennelliiton kierroksella peräti pari viikkoa (muutkin sen tulokset seikkailivat, mutta eivät aivan yhtä kauan). Siinä jo ehdittiin lähipiirissä maalailemaan kaikenlaisia kauhukuvia seinille, mutta kuitenkin kohtalaisen rauhassa tuloksia odoteltiin, kun lähtökohtaisesti ne kuvat olivat Kennelliittoon lähteneet ihan ok:na. Tuija ei ollut saanut kuvia itselleen sieltä kuvauspaikasta, joten samaa "onkohan noissa jotain" spekulointia niiden kuvien suhteen emme tehneet, kuin mitä Ilonan kuvien (ja myönnän tehneeni muidenkin koirieni) kanssa. Tuijan luvalla kirjoitan tänne koko tarinan.

Pikku-Jekku...

...ja iso-Jekku

Jekkuhan ontui viime kevättalvena pariinkin otteeseen. Tuija käytti sitä muutaman kerran eläinlääkärilläkin (toinen näistä ortopedi). Nämä ontumiset menivät liukastelun ja lihasjumien piikkiin (viime keväthän oli tosi hankala keleiltään, jäätä ja liukasta riitti), myös panosteiitistä (tarkoittaa osimoilleen kasvukipuja) puhuttiin. Mitään kyynärnivelten kipuun viittaavaa sillä ei todettu missään vaiheessa ja koska koira oli vielä niin pieni pentukin, sitä ei lähdetty siinä vaiheessa kuvaamaan. Ontuminen oli semmoista "tuli ja meni" -tyyppistä.  Ehkä siinä aina oli myös selvä ajatus siitä mikä ontumisen sai aikaan: hyppäsi lumivallin päältä, juoksi pää viidentenä jalkana jäällä ja liukastui yms.

Jekku koki samaisena keväänä myös vähemmän mukavan tapauksen, kun sen päälle karkasi koira, joka puri sen oikeaan pakaraan niin syvät vekit, että ne jouduttiin ompelemaan.  Lumen ja jään sulaessa kuitenkin liukastelu loppui ja sitä myötä ontuminen, pakarahaavakin parani (eikä jättänyt Jekun päänuppiin onneksi mitään mörköjä). Sen jälkeen Jekku on ollut koko ajan ihan terveen oloinen, iloinen oma itsensä, itsekin olen sen useamman kerran nähnyt ja aina se on liikkunut kauniisti. (Mä olen aikamoinen liikenatsi, sen verran monta vuotta tuli muinoin katseltua enemmän tai vähemmän ontuvia hevosia...)

Parin viikon odottelun jälkeen Jekun kyynärtulokset sitten lävähtivät eetteriin sunnuntai-iltana klo 20 jälkeen, ja tulos oli kaikkea muuta kuin toivottu ja odotettu: 2/2. Alla olevassa kuvassa näkyy Suomessa kyynärien arvostelussa käytettävä kansainvälinen kyynärniveldysplasian arvosteluasteikko. Tämä on kuvakaappaus Kennelliiton sivulta , jossa kerrotaan kyynärnivelen kasvuhäiriöistä.

Jekulle lausuttiin siis sekä oikea että vasen kyynärpää kakkoseksi ja Kennelliiton saatekirjeessä oli maininta: "sisemmän varislisäkkeen sairauteen (medial coronoid disease) viittaavat muutokset, lisätietoa nivelen tilasta saa tarvittaessa tietokonetomografiatutkimuksella".

Ortopedia Tuija lähti sitten metsästelemään ja suosituksia kyselemään. Jekku kun "sijaitsee" Tampereen kupeessa, niin siellä on valinnanvarat vähän toiset, kuin täällä meillä. Ajatuksena oli, että Tuija saa Jekulle (tai sen kyynärille) asiantuntija-arvion, mitä hoitolinjaa kannattaa lähteä etenemään: onko sairaus sitä laatua, että mennään konservatiivisella hoidolla, vai tähystetäänkö kyynärpäät. Toiveissa kuitenkin olisi mahdollisimman pitkään terveenä puksuttava harrastus- ja perhemoppe.

Lausunnosta oli kulunut viikon päivät, kun Tuija kiidätti Jekun+ ne viralliset kuvat ortopedille Helsinkiin, kiireellä tietysti ennenkuin kyynäriin ehtisi kovin paljon tulla lisävaurioita.  Kliinisessä tutkimuksessa Jekku ei aristanut kyynäriä ollenkaan. Uudet kuvat otettiin, ja nämä kuvat kyseinen ortopedi lausui joko selkeästi 0/0 tai enimmillään kuvaa riittävän paljon suurennettaessa rajatapaus 0/1. Ja sekin pienen pieni poikkeama toisessa kyynärpäässä ei edes ollut varislisäkkeessä. Eikä tarvinnut olla kovin taitava röntgenkuvien katsoja huomatakseen selkeän laatueron niissä ekoissa ja näissä toisissa kuvissa.

Tuija oli heti samantien soittanut Kennelliittoon, että mitäs nyt sitten. Ohjeiden mukaanhan uusintakuvauksen voi tehdä aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, mutta jos kerran on oletus, että tulos johtui huonoista kuvista, niin kai uudet kuvat pitäisi ottaa heti käsittelyyn? Keskiviikkona vasta olisi soittotunti lääkärille, joten pari päivää täytyi odotella asian selkiintymistä.

Kun vihdoin Kennelliiton eläinlääkäri saatiin langan päähän oli vastaus tilanteeseen se, että "vie se koira tietokonetomografiaan tai odota puoli vuotta ja kuvaa uudestaan. Nämä kuvat voivat tosiaan olla huonolaatuiset tai voivat olla olematta." Niitä uusia, ortopedin ottamia kuvia he eivät Kennelliittoon halunneet ottaa, koska ekan ja toisen kuvauskerran välillä ei ollut sitä puolta vuotta tietenkään. Eivät myöskään ilmeisesti olleet katsoneet tarpeelliseksi pyytää lisäkuvia lausuntoaan varten, vaikka ohjeen mukaan näin voidaan menetellä (tuolla ylempänä linkittämälläni sivulla kerrotaan myös tästä).

Kennelliiton hyväksymillä ell-asemilla tietokonetomografia maksaa noin 1200 eurosta ylöspäin, joten ei ehkä tässä tilanteessa ole järkeä maksaa moista summaa, kun koira on toisissa röntgenkuvissa ja ortopedin kliinisessä tutkimuksessa todettu terveeksi. Näin ollen ei auta muu, kuin odottaa loppukesään ja kuvata Jekun kyynärpäät vielä kertaalleen. Varsinainen soppa tästä saatiin tosiaan aikaiseksi, mutta pääasia kuitenkin on, että Jekku on terve!

Kolmen Teen päivitys

Turku, terveystarkit ja tokotiimi. Siinäpä sitä taas asiaa riittämiin ylös kirjattavaksi.

Turku KV 25.1.

Ajatus Turun näyttelyyn lähtemisestä tuli varmaan joskus syksyllä, kun huomattiin, että siellä on erikoistuomari rodun kotimaasta Hollannista. Eikä edes mikä tahansa erikoistuomari, vaan John Wauben, joka tuomaroi erkkarimme vuonna 2015 ja silloin toimme Kaapon kanssa "kaiken mahdollisen" kotiin (täällä lisää juttua siitä ).

Alunperin meitä oli lähdössä Turkuun enemmänkin, mutta matkan varrella porukkaa karsiutui ja lopulta menin sinne kahdestaan Tuijan kanssa. No oli meillä tietysti koirat mukana, mulla "arpaonni" suosi Inkeriä ja Tuijalla oli mukana Jekku.

Otin vain yhden koiran mukaan tällä kertaa, kun ajattelin, että tämä reissu vedetään lomatunnelmissa rennosti, ja matkan tein junalla. Aivan superloistava reissu se kyllä olikin, majoituin rautatieaseman lähellä aivan idyllisessä Park Hotel Turku -hotellissa, ulkoiltiin Inkerin kanssa läheisessä puistossa ja otettiin rennosti. Aamulla söin loistavan aamupalan ja Inkerikin sai aamulenkin päälle kinkkua tarjoiltuna suoraan hotellin keittiöstä :).

Lauantaiaamuna ennen näyttelyä tavattiin Nepun poika Sampo ja Kaapon poika Sisu, kiitos Kaisa kun tulitte meitä tapaamaan, oli aivan huippua! Ja aina luotettava Tuija haki mut ja Inkerin sitten sinne näyttelyyn, sekä palautti näyttelyn jälkeen rautatieasemalle, kiitos taas kerran Tuija!

Itse näyttelyssä Jekku veti uroksissa itseään vanhempien nenän edestä koko potin ja oli lopulta VSP Sertin kera, Cacibiin ei ihan vielä ikä riittänyt, hieno nuori mies se kyllä onkin, kelpaa käytä näytillä vastakin :). Inkeri oli nartuissa toinen, eli PN2 ja sai Vara-Cacibin.

Illalla olin kotonakin jo siinä kympin jälkeen, 6h suuntaansa junalla yhdellä vaihdolla meni aivan rattoisasti. Tulipahan taas käytyä ja uusia juttuja on jo buukattuna :).


Toinen Tee, eli terveystarkit

Ilona "pääsi" luustokuviin helmikuun alussa, mulla on tapana kuvata koirat heti kohta, kun ne on täyttäneet sen vuoden ja luustokuvia voidaan virallisesti lausua. Vaikka kaikki koirat eivät välttämättä jalostuskoiria olekaan, niin silti mun mielestä on tärkeää tutkia, millaisista palikoista se koira koostuu ja jos jotain vikaa sattuu olemaan, ennaltaehkäisevä ruokinta ja liikunta voidaan suunnitella ja toteuttaa ennenkuin on liian myöhäistä. Ilonalta kuvattiin kyynärät, lonkat ja selkä (selästä ei vielä vuosikkaana spondyloosia lausuta, mutta välimuotoinen lanne-ristinikama kyllä sekä nikamien epämuotoisuus).

Aina se on yhtä kamalaa odotella niitä Kennelliiton lausuntoja, kuvia tulee tuijoteltua moneen otteeseen ja yrittää etsiä niistä jotain, mitä ei edes haluaisi löytää :-D. Ilonan kaikki tulokset tulivat ihan priimana takaisin, joten siltä osin se on terve koira. Ei sillä kyllä koskaan mitään sellaisia oireita ole edes ollut, että olisin epäillyt jotain olevan pielessä, mutta pessimisti ei pety.

Seuraavaksi oli sitten vuorossa rokotusten yhteydessä lihasmaksasairausarvot. Nehän ne vasta jännät ovatkin, huolimatta siitä että Ilonankin sukutaulussa on kohtalaisen laajasti koirilta arvoja otettu ja kaikilla on kaikki olleet täysin viitteissä, ei edes pieniä arvojen ylityksiä ole mun tiedossa kellään. Varasin ajan Oulun Eläinklinikalle ja paikan päällä vasta kuulin, että ne kaikki haluamani arvot (AFOS, ALAT, ASAT, CK) voidaan tutkia heidän omalla koneellaan heti siinä odotellessa! Tämä on kyllä aika harvinaista, yleensä veret joudutaan lähettämään joko Movettiin tai IDEXX-labraan tuon CK:n vuoksi. No siinähän sitten odoteltiin jotain 20 minuuttia, ja saatiin Ilonallekin tulokset, tältä ne näyttivät:

Helpotuksen huokaus, koira on kaikilta tutkituilta osa-alueilta aivan terve! Edelleen suosittelen kaikkia schappareiden omistajia nuo ylläolevat arvot koiristaan ottamaan, sillä se toivottavasti auttaa tämän sairauden syyn ja perinnöllisyyden selvittämisessä. Ja antaa omistajille mielenrauhan, vaikka onhan niitä kohonneita arvoja tullut ilmeisesti aika paljonkin aivan "puun takaa". Toivotaan, että Lohen tutkimusryhmä tämänkin sairauden geenipaikan ja periytymismallin ratkaisee ja siihen jonain kauniina päivänä on geenitesti olemassa. Siihen saakka ei auta muu, kuin tutkia niitä veriä ja tehdä jalostuspäätöksiä niiden mukaan sitten (toki nuo arvot ovat vain yksi osa kokonaisuutta, mutta tärkeä sellainen mun mielestä).

Myös Ilonan veli Jekku on käynyt vastaavissa terveystarkeissa, ja lihasmaksa-arvot silläkin olivat aivan nätisti viitteissä kaikki, mahtavaa! Kennelliitto  alkoi nyt sitten vaan oikein heruttelemalla heruttelemaan niitä luustolausuntoja, ja tätä kirjoittaessa tuloksissa näkyy lonkat (terveet) ja selkä (terve sekin), kyynäriä vielä odotellaan ja jännätään. Odottavan aika on muuten aika pitkä! Kiitos Tuijalle tästäkin, on hienoa nähdä ja kuulla, mitä Nepun pennut "sisältävät" myös terveyden osalta!

Tokotiimi 8.-9.2.

Tokotiimin ensimmäinen virallinen treeniviikonloppu oli kyllä varsin antoisa! Yhteensä 16 tavoitteellista koirakkoa kokoontui Avarian Sport Dogs -areenalle Krista Karhun ja Mika Jalosen oppiin. Lauantaipäivä aloitettiin klo 9 ja lopetettiin klo 18, sunnuntaina treenattiin klo 9-16.30 noin. Kahdella kentällä oli kumpanakin päivänä jatkuva säpinä päällä, kun treenejä tehtiin sekä yksi koira kerrallaan, että pienryhmissä. Myös yläkerran treenitilassa treenattiin ahkerasti oman pienryhmän tuella sekä yksikseen. Viikonloppu aloitettiin kuitenkin Mikan pitämällä parin tunnin luento-osuudella.

Me otettiin lauantaina Kristan treenissä seuruun peruutuksia. Tätä täytyy lähteä rakentamaan ihan vaan painonsiirroista pikkuhiljaa askel kerrallaan, ja yrittää saada pakittaminenkin nimenomaan seuraamiseksi, eikä alta pois juoksemiseksi. Naksuttelua kehiin tässä!

Mikan kentällä tehtiin palkkasanojen erottelua, otan nyt käyttöön lelun ja makupalan sanojen lisäksi myös makupalakipolle oman sanan. Jännä, että erottelutehtävässä makupala oli Nepulle vahvempi palkka kuin pallo, vaikka olen sitä mieltä, että pallo silti on sille se mieluisin juttu.

Yläkerrassa treenasin sitten näitä kahta asiaa itsekseni, makupalakipon palkkasanan Neppu hoksasi aika nopeasti ja tein vähän myös sanojen erottelua. Peruutusta täytyy työstää vielä "hetken aikaa" :).

Tehtiin paikkikset päivän lopuksi. Neppu tapansa mukaan tassutteli istumisessa, joten siihen sain läksyksi opettaa sille etutassutargetilla rauhallista istumista... Saa nähdä, tämä voi olla vaikeaa, kun koiran intiaaninimi on "Levottomat jalat" ;).

Sunnuntaina me oltiin taas ensin Kristan treenissä. Treenin aiheena oli noudot, ja kerroin että meidän ongelma oikeastaan kaikissa noudoissa on se, että lopun perusasentoon kääntyessään Neppu mälvää kapulaa. Tehtiin yksi ohjattu nouto ja todettiin, että muuten se tosiaan on ihan kunnossa. Harjoiteltiin ensin ohjatun kapulan pitoa ja sitten vielä tunnarin pitoa. Tätä täytyy työstää, tehdä kestoa ja sitä, että se pitää kapulasta kunnolla kiinni, vaikka vedän päistä sivusuunnassa puolelta toiselle. Täytyy hankkia tähän semmoinen kapulan keskiö naruilla.

Mikan kehässä tehtiin luoksaria, ja keskityttiin siihen, että koira kerää takajalkansa kunnolla alleen pysähdyksessä. Saatiinkin aika makeita seisomisia aikaan, sitä maahanmenoa täytyy vielä miettiä, miten lähteä työstämään nopeaksi.

Pienryhmissä tehtiin ekana kaukokäskyjä, meillähän ongelmana on se, että mun siirtymisellä koiran luota käskytyspaikalle ei ole Nepulle mitään merkitystä ja se ehtii ajatella siinä odotellessa ties mitä. Näin ollen ensimmäinen vaihto menee usein väärin, kun se ei ole hereillä, kun aloitan. Kokeiltiin, että käskytän sitä matkalla niin, että pysähdyn ja annan käskyn kääntymättä koiraan päin. Ei onnistunut ollenkaan, tätä täytyy alkaa tekemään! Kaukojen schapendoes-stylestä puhuttiin ja oltiin yhtä mieltä siitä, että kun se sillä tyylillään saa kuitenkin ihan ok pisteet kokeessa, niin jatkan edelleen tyylille uskollisesti.

Toisessa pienryhmässä tehtiin jääviä, näissä täytyy vahvistaa edelleen sitä, että voin kierrellä siellä täällä eikä Neppu saa hievauttaa jalkojaan ollenkaan. Tää on meillä kuitenkin aika hyvä liike ollut aina, joten pientä hienosäätöä vaan vaatii.

Tulipa taas todettua, että tarkkuutta täytyy itselleen korostaa erityisesti, palkkasanan käyttöä, sitä että koira oikeasti kuuntelee ja keskittyy sekä malttaa (kolme sanaa, jotka schapparin kanssa tokoilevalle kuulostaa melkein kirosanoilta;-D). Innolla teemme läksyjä ja odotamme seuraavaa tiimiviikonloppua!

UGH, olikohan tässä edes suunnilleen kaikki tältä erää. No, pari muuta juttua tässä on ollut ja tulossa, mutta niistä taas toisella kertaa.

Katsaus menneeseen ja kohti uutta

Joulu ja loma olivat ja menivät, uusi lukukausi pyörähti käyntiin ja koirarintamallakin olisi aika suunnata kuonot kohti uusia tavoitteita.

Vuosi 2019 ei tuloksellisesti mun koirilla kovin kummoinen ollut, mutta jotain sentään saatiin aikaan:

Ilona
-suoritti paimennustaipumustestin tuloksella PAIM-T ERI
-kävi kahdesti rallytokokisoissa, molemmista tulos ALO96 ja rotumestaruuksista hopeaa
-näyttelyistä se tienasi tittelit LT LV EE BALT JMVA, (näistä on kiittäminen Tuijaa <3)

Inkeri
-tokossa korkkasi voittajaluokan, tuloksia ei vielä saatu, mutta tästä on hyvä jatkaa
-rallytteli RTK1 ja kävi rotumestiksissä kisaamassa ekan avoimen radan, tulos AVO96, jolla voitti rotumestaruuden
-näyttelyissä kävi muutaman kerran, valioitui Suomeen, Norjaan ja Liettuaan ja sijoittui kerran ryhmässä (RYP2)

Neppu
-saatteli vuoden ensimmäisinä viikkoina ekan pentueensa maailmalle
-kisasi muutaman EVL-kokeen, paras tulos EVL3, matka jatkuu... :)
-rallyssa kävi kerran kisaamassa voittajaluokassa, tulos VOI84 ja rotumestaruushopeaa
-näyttelyissä pari pyörähdystä, oli erikoisnäyttelyn ROP-koira ja kirsikkana kakun päällä koko päivän BIS2

Itse asiassa ihan kohtuullinen vuosihan tuo loppujen lopuksi oli kuitenkin, nyt kun kaiken listasi ylös :).

Vuoteen mahtui myös surua ja murhetta, Kaapo jouduttiin lähettämään pilven reunalle lokakuun lopussa 12,5 vuoden iässä. Vanhuuden vaivat olivat sen verran kovia, että päätös ei lopulta ollut vaikea, enkä halunnut odottaa sitä viimeistä kunnon romahtamista.

Tällä hihnanjatkeella oli töissä aika hektinen ja raskas lukukausi, joten joululoma menikin melko pitkälle vaan rentoutuessa ja käsitöitä tehden. 

Koirien kanssa ollaan ulkoiltu ja treenattu, ja se perusarkihan sitä tärkeintä näitten nelijalkaisten ystävien kanssa onkin, kisat ja näyttelyt ovat sitten vaan mukavaa ekstraa ja vaihtelua. Nähtiin vuoden mittaan Nepun pentuja siellä täällä, onkin ollut aivan huippua seurata niitten kasvua!

Tälle vuodelle Ilona käy ainakin terveystarkeissa ja tavoitteena on myös aloittaa tokossa kisaura. Rallyssa yritetään saada se viimeinen tulos RTK1-koulariin ja sitä myöten avoimeen luokkaan. Myös paimennusta lähdetään kokeilemaan, uutta ja mielenkiintoista sekä Ilonalle että minulle!

Inkerin tavoitteena on saada tokon voittajaluokasta ykköstulos ja kilpailuoikeus erikoisvoittajaan. Rallyssa ainakin RTK2, ehkä myös voittajaan siinäkin, sikäli kun "joku" jaksaa ottaa työn alle sen oikealla puolella seuraamisen Inkerin kanssa... Koirasta se ei kiinni ole, mutta ohjaaja saattaa olla liian laiska ;).

Neppu on mukana Pohjois-Suomen tokotiimissä, ensimmäiset treenit olivat jo viime vuoden lopussa, läksyjä on tehty ja muutaman viikon kuluttua tokotiimi kokoontuu jälleen. Tavoitteena on saada se erikoisvoittajaluokka (koe)varmalle tasolle. Rallyssa otin itseäni niskasta kiinni ja ollaan Nepun kanssa nyt mukana koirakoulu Kisman rallyvalmennuksessa, tavoitteena ensin RTK3 ja tästä sitten mestariluokkaan.

Inkeriltä ja Nepulta peilattiin silmätarkit ajantasalle, molemmilla oli edelleen terveet silmät ja Inkerille tehtiin samalla kertaa myös polvitarkki, terveet polvet (0/0). Pentusuunnitelmia on kyselty,  ja kyllä meillä tälle vuodelle niitäkin on, pennuista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä, niin kerron lisää ;). Yhteystiedot löytyvät "minä" -välilehdeltä.

Rotumestikset 24.11.

Josko pari sanaa laittaisi ylös näistä varsin mukavista kinkereistä. Rally-tokon rotumestaruudet siis ratkottiin tänä vuonna Seinäjoella, hienolla Hau Hau Champion -Areenalla.

Kuten jo aiemmasta postauksesta kävi ilmi, ilmoitin sinne jossain tilapäisessä mielenhäiriössä kaikki kolme koiraani; Ilonan alokasluokkaan, Inkerin avoimeen ja Nepun voittajaan. Kemin kisareissun jälkeen mun ainoa luokkaansa "valmis" koira oli Ilona, eikä sitäkään mm. nuoresta iästä (sehän täytti vuoden just samalla viikolla kun rotumestikset olivat) ja kokemattomudesta johtuen mitenkään voi oikeasti "kisavalmiiksi" tituleerata.

Treenattavaa sitten tosiaan riitti sen kuukauden verran, mitä ehdittiin valmistautua sen mun "ilmoitanpa kaikki koirat mukaan" -päähänpiston jälkeen: eniten hukassa olin Nepun kanssa, koska voittajassa tulee mukaan se oikealla seuraaminen kaikkine temppuineen. Yhtään ei oltu sitä aiemmin treenattu, kerran joskus jonain kesänä kokeilin ja unohdin koko ajatuksen siinä kohtaa toivottomana asiana oppia tai opettaa sille.

Mun strategia on tän rallyn suhteen muutenkin ollut aina tähän asti se, että laitetaan ilmo vetämään ja treenataan sitten sen mitä ehditään, nyt kyllä jatkossa ajattelin sitä treenata tokon ohella. Mestariluokkaan kun ei enää voi lähteä ihan päähänpistosta, vaan siellä ne >95 pisteet vaativat jo oikeasti teknistä osaamista (tää on semmoinen note to self -tekstikappale, että pidä mielessäs ja kyltit esillä :-D).

No, kisareissuun takaisin. Me lähdettiin liikenteeseen jo perjantaina asuntoautolla ja majoituttiin Tuurissa, käytiin lauantaina kyläkaupassa "säästämässä" ja jouluvalaistusta ihastelemassa. Karavaanialueella oli mukavan väljää ja pikkupakkanen piti koiratkin kohtuullisen puhtaina.

Sunnuntaina sitten kisapaikalle, jossa luokat olivat järjestyksessä MES VOI AVO ALO. Tuomarina kisoissa oli aina yhtä iloinen ja kiva Tytti Lintenhofer.

Mulla ekana tulilla siis Neppu. Sen kanssa radalla oli ihan kiva fiilis, se keskittyy aivan mukavasti myös vieraassa ympäristössä ja yrittää kyllä kovasti ja koko ajan. Mitään isoja virheitä se ei radalla tehnyt toisin kuin minä :(. Uusin peruutuskyltin, koska se oli hieman vino (jälkikäteen kuulin että olisi todennäköisesti ollut vaan -1), mutta uusiessa se meni vielä huonommin kuin ekalla kerralla.  Maalikyltille mentiin oikealla puolella seuraten, ja minä tyhmä käskytin nätisti seuraavaa koiraa turhaan liikaa, jolloin se kai ajatteli, että tässä kyltillä tulee joku tehtävä, ja kun ei muutakaan keksinyt, se vaihtoi tyylipuhtaasti puolta takana. Tietysti tästä -10. No, lopputulos kuitenkin meidän osaamistasoon nähden superhienosti 84 pistettä ja tällä päästiin rotumestaruushopealle! Tuomarin kommentti pöytäkirjassa: "Makee suoritus. Lennokas kaunis seuraaminen". Oli ihan voittajafiilis jo tässä vaiheessa, ja vielä kaksi suoritusta tekemättä :).

Seuraavana oli vuorossa Inkeri ja avoin luokka. Sehän on koira, joka osaa tehdä superhienosti, mutta saattaa silmänräpäyksessä lähteä täysin lapasesta, kun keskittyminen herpaantuu. Tällä kertaa se pysyi jopa yllättävän hyvin kuulolla eikä ottanut kuin yhden kontrollivirheen, minä otin kolme virhettä ottamalla apuaskeleen yhdellä "eteen istu..."-kyltillä. Hyvä minä, saa taas  taputtaa itseään oikein molemmille olkapäille. Inkerin tulos oli kuitenkin AVO96 ja rotumestaruus! Tuomari kommentoi suoritusta: "Lennokas, iloinen ratasuoritus. Oikea hyvän mielen rata."

Viimeisenä luokkana kisattiin alokasluokka. Ilona lähti ihan mukavalla draivilla liikkeelle, ja suoritteli tehtäviä ikäänsä ja kokemustasoonsa nähden oikein kelvollisesti. Takimmaisella suoralla se vähän jäi hämmästelemään hallin toisen pään näkymiä ja ääniä, mutta teki silti tehtäviä aika kivasti, miinus-ykkösiä tuli muutamalla kyltillä. Lopputulemana sille ALO96 (sama pistemäärä kuin sen ekassa kisassa Kemissä muuten) ja rotumestaruushopeaa! Tuomarin kommentti: "Iloinen persoonallinen suoritus. Ystävällinen ohjaus. Kivat maahanmenot."

Oli kyllä mukava nähdä muita schapekoirakoita, jutustella ja seurata suorituksia pitkästä aikaa! Kaikki schapet tekivät hienoja tuloksia energisillä esityksillä, saadaan kyllä taas olla rodustamme tosi ylpeitä! Otetaan ensi vuonna uusiksi!

Vaihteeksi rallatellen

Sitä kun ihminen on kilpailuhenkinen ja innostuu yhtäkkiä kaikenlaisesta, niin löytää itsensä (koirineen) erilaisista tilanteista. Tällä kertaa keksin syyskuun lopulla, että lähden kaikkien tyttöjen kanssa marraskuun lopussa pidettäviin rally-tokon rotumestiksiin Seinäjoelle.

Ajatus hyvä, mutta toteutuksen kanssa oli/on hieman haasteita: ainoastaan Inkeri oli kisavalmis luokkaansa (alokasluokkaan), Ilonan kanssa en ollut koskaan edes kokeillut rallya ja Neppu pitäisi laittaa voittajaluokkaan, oikealla seuraamista noin esimerkiksi ei oltu tietenkään treenattu aiemmin yhtään.

No,  tuumasta toimeen ja rallykyltit esiin. Samaan syssyyn keksin ilmoittaa Ilonan ja Inkerin marraskuun alun Kemin rallykisoihin,että ainakaan ei ole liikaa treeniaikaa tarjolla :).  Ennen 2.11. kisoja ehdittiin treenailla muutamia kertoja I&I:n kanssa alokasluokkaa ja Nepun kanssa aloitin sen voittajan viilaamisen samoihin aikoihin.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa ne Kemin kisat on takana ja kumpikin sinne ilmoitettu koira sai hienot  tulokset alokasluokasta: Inkerille 94p ja RTK1 ja alle vuoden ikäiselle Ilonalle 96p! Ilonan osalta odotukset olivat lähinnä siinä, miten se toimii oudossa ympäristössä ja miten kestää palkatta koko radan läpi. Hienosti kyllä meni, en olisi noin hyvästä tuloksesta osannut edes uneksia sen kanssa!

Kaverukset I&I

Schappareiden etu on kyllä se, että ne palkkautuvat hyvin helposti sosiaalisella palkalla ja rallyssahan koiraa saa suorituksen aikanakin kehua. Tosin esimerkiksi Inkeriä ei juuri voi kehua ollenkaan, koska silloin se innostuu aivan liikaa ja koko pakka leviää alta aikayksikön...

Nyt ehditään vielä muutama viikko treenata rotumestiksiä varten. Inkeri meneekin siellä sitten avoimeen luokkaan tuon koularin myötä, eli mun koirat ovat kaikki eri luokissa (Ilona ALO, Inkeri AVO, Neppu VOI). Saa nähdä mitä siitäkin sitten tulee ;). Lähinnä taas lähdetään hakemaan kokemusta ja tapaamaan tuttuja :-D.

Kaapon muistolle

Trasseli Hui Hai "Kaapo" 14.4.07-29.10.19

Minut ympäröin tyhjyydellä

jotta voisin nähdä

Jotta oppisin itse mitä tunnen

Ja tietäisin sen

Nyt on mentävä yksin

Kulkee pitää ilman varjoo

Osan jäätävä taakse

jotta toinen voi loppuun löytää

Tätä hetkeä kartoin

Tätä väistin

Tätä niin pelkäsin

Sen on tultava loppuun

Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan

Tähän päättyy paljon hyvää

Paljon kaunista

Jonka raajat kuolleet on

Tän täytyy mennä näin

Vaikka tahtoisin kieltää

koittaa säilyttää

Mutta tiedän et on turhaa

Armoo viivyttää

Pahat enteet hiljaisuuden

kaiken täyttää

Niin tuskaisen läsnä

joka hetki vaikka pään pois kääntää

Vaikka sulkisi silmät

kuva säilyy eikä mee minnekään

Muttei silti tule luo

vaan tuijottaa tuijottamistaan

Tämä tie meidät kaataa

Ei voi jatkaa

Ei voi olla näin

Sen on tultava loppuun

Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan

Tähän päättyy paljon hyvää

Paljon kaunista

Jonka raajat kuolleet on

Tän täytyy mennä näin

Vaikka tahtoisin kieltää

koittaa säilyttää

Mutta tiedän et on turhaa

Armoo viivyttää

-Apulanta-