tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sitä ja tätä

Neppiksen kanssa ollaan tokoiltu ja tottisteltu. Jäljellekin pitäisi mennä, mutta ne käärmeet vaan hirvittävät sitä liinan jälkimmäistä päätä :(. 

Toko-tottiksessa on otettu nyt työn alle luoksarin loppuasento (tulee siis suoraan sivulle). Jää vähän vinoon, joten Katja-koutsin vinkistä tehdään nyt omalla pienellä poispäin koirasta liikkeellä vahvistusta kunnolliselle pa:han hakeutumiselle. Kyllähän se osaa ja tietää, mutta kun ei malta...

Jättävistä seisominen on eniten vaiheessa, siihen käytetään nyt takapalkkaa, toppaa hyvin ja napakasti jos vaan malttaa... takapalkalla malttaa paremmin. 

Paikkis on parempaan päin, olen jo omatoimisissa käynyt pienesti piilon puolellakin. Ja BH-kurssilla ollaan otettu paikkamakuuta häiriössä, eli toisten treenatessa muuta.

Eilen otettiin taas keltaista pressuestettä, nyt 60 senttisenä. Neppu hyppää sen tosi mielellään, hyppeli eilenkin ihan itsekseen sitä ollessaan vapautettuna pois käskyn alta. Olen katsellut muutamia estemalleja, pitäisi joku hankkia piha-ja ulkokenttätreeneihin. Tällainen tekisi mieli hankkia (tämä on just se keltainen pressu): 

http://www.berrastore.fi/toko-tarvikkeet-c-40.html?page=2
Mutta sitten toisaalta taas tokossa tarvii rimaestettä, ja esim. tää olis melko paljon halvempi: 
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/aksa-agility-hyppyeste

Ja kun talvisin ja huonoilla keleillä treenataan kuitenkin tuossa nurkan takana olevassa hallissa ( http://www.dogantti.fi/dogantti-areena ), niin kovin kummoista ei noihin omiin ulkohommiin tarvittais. No, asia on jo ajatuksen tasolla, täytyy laittaa hankintalistalle edes jotain.

Ja nyt sais sitten tuo neitokainen alottaa juoksunsa, olen ajatuksessa, että kunhan nämä juoksut on ohi niin ilmotan sen tokokokeeseen. Se varmaan panttaakin niitä sitten koko kesän kun tämän asian nyt julkiseksi toin ;).

No, se Neppiksestä ja sen reeneistä.

Schapendoes-yhdistyksemme kevätkokous pidettiin viime viikonloppuna Lahdessa. Pitkän välimatkan vuoksi emme (taaskaan) olleet paikalla. Kokouksessa jaettiin kuitenkin vuosittaiset kiertopalkinnot eri tavoin ansioituneille koirille. Aiemminhan olimme jo lehdestä lukeneet, että Kaaposta tuli vuoden näyttelykoirakilpailun voittaja. Kokouksessa oli julkistettu myös loput aiemmin julkaisemattomat tulokset, ja Kaapo sai myös Nalle-Haukun Anneken muistopalkinnon parhaana veteraaniuroksena (tämä palkinto jaetaan uroksille ja nartuille erikseen). Konkreettisesti palkinnot eivät vielä ole meille saakka ehtineet, mutta ovat sentään Seinäjoella tulossa :).  Kiitos kaunis kuuluu Puumilan Marille, joka omine koirineen kahmi myös läjäpäin palkintoja kokouksessa ja otti vastaan vielä Kaaponkin palkinnot! Eli Kiitos ja Onnea Mari sekä ansioituneet karvakuonot Essi ja Minttu! Kuviakin saatiin palkinnoista:


Olihan se melkoinen vuosi kaikenkaikkiaan vanhalle Kaapolle! Näyttelyissä käytiin peräti 13 kertaa ja tulokset olivat kyllä huikeita:

13* vet-ROP
6* ROP
4*VSP
1*PU-2
1*PU-4
1* RYP-1, BIS-1
1* BIS-vet 1
1* BIS-2
1* RYP-2
1*RYP-3

Toista tuollaista vuotta saan varmaan odotellakin sitten... mutta mahtavaa on, että schapetkin jo noteerataan noissa ryhmäkehissä! Kaapon osalta olen vähän väliä sitä mieltä, että tukka lähtee ja se saa "eläkepaperit" myös näytelmien osalta, mutta sitten taas perun aikeeni, koska koira on edelleen hyvässä kunnossa ja terve (mitä nyt hammasrivi "vähän" on rempallaan). Turkkikin sillä on aina ollut tosi helppohoitoinen, mutta iän myötä kyllä kesähelteet ovat sille tukalia (niin mitkä helteet...? No, Kaapolle se on helle jos mittarissa on enemmän kuin +8). Tänä vuonnahan me käytiin jo Kajaanissa hakemassa ROP ja ROP-vet, ja suunnitelmissa on ainakin erkkariesiintyminen myös Kaapolle. En suostu uskomaan, että se alkaa oikeasti olla vanha koira :). Mutta aika näyttää, Nepun kanssa joka tapauksessa pyöritään kehissä aina silloin tällöin. 

Tein Kaaposta tuossa yhden tylsän ajomatkan aikana (istuin siis vänkärinä, en ajanut itse :-D) tällaisen "posterin", kyllä se sen jo mielestäni ansaitsee: 



Voittojen kunniaksi koirat saivat myös karkkipäivän: 

Herkkua on siinä monenlaista...

Onneksi nuo eivät ole mitenkään herkkävatsaista sorttia!

3 kommenttia:

  1. Jotenkin ihan tyhmä olo, kun ei tiedä noista koulutustermeistä mitään. Kuin lukisi vierasta kieltä, jossa lauseen ymmärtäminen katkeaa avainsanan ymmärtämättömyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ;). No olen kyllä monesti ajatellut, että pitäisi kirjoittaa selkokielellä, mutta tuo slangi on niin paljon kätevämpää käyttää. Oon malttamaton ja laiska kirjoittamaan pitkiä selostuksia.

      Poista
  2. Jotenkin ihan tyhmä olo, kun ei tiedä noista koulutustermeistä mitään. Kuin lukisi vierasta kieltä, jossa lauseen ymmärtäminen katkeaa avainsanan ymmärtämättömyyteen.

    VastaaPoista

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...