keskiviikko 23. tammikuuta 2019

"Virallisesti" eläkkeellä

En minä, vaan Kaapo. Käytiin kontrolloimassa niitä veriarvoja eilen. Kaikki otetut arvot olivat nätisti viitteissä, joten se kuukauden takainen lievä anemia oli jotain ohimenevää.


Kaapo juuri eläkepäätöksen saaneena


Lonkassa sillä edelleen on (kipua ja) jäykkyyttä, epäillään välilevyn pullistumaa. Selkähän siltä on kuvattu pariinkin otteeseen aiemmin, viimeksi pari vuotta sitten kymmenen vuoden iässä (lonkat kuvattiin samalla) ja kuvat olivat täysin puhtaat. Tähän vaivaan jatketaan nyt Canicaralia ainakin toistaiseksi.

Suun tilanne on se, että yksi kulmuri vaatii hoitoa/ poistoa, se täytyy seuraavaksi tehdä sitten. "Virallinen" eläkepäätös puolestaan tehtiin tuolla lääkärikäynnillä vähän niinkuin lennosta, Kaapolle laitettiin Suprelorin-implantti (kemiallinen kastraatio). Sehän on siis dopingia, joten rallykisoihin sen kanssa ei ole asiaa seuraavaan pariin vuoteen. Enkä usko, että sen jälkeenkään edes yritetään enää, ne voittajaluokan liikkeet vaativat kuitenkin kohtuullisen hyvää takapään käyttöä sekä muuta notkeutta. Ja treeniä tietysti...

Syy tähän implantin asennukseen löytyy kotoa, taloudessa on kolme narttua eikä tämä vanha herra enää ole jalostuskäytössä kuitenkaan. Sillähän on neljä pentuetta, yhteensä 20 pentua, mikä mun mielestä on näin pienessä rodussa jo kovastikin riittävä määrä (ja todellakin toivon, että jälkeläismäärät lisättäisiin kasvatusohjeissa vaatimukseksi...). Lapsenlapsia Kaapolla on tällä hetkellä 7 pentueellista, joista yksi pentue on syntynyt Ruotsissa ja loput Suomessa.

Tavoitteena Kaapolla on nyt leppoisat eläkepäivät, toivottavasti saadaan lonkka siihen kuntoon, että sen kanssa eläminen on kannattavaa. Sehän täyttää huhtikuussa 12v, joten ehkä sillä onkin jo aika siirtyä lopullisesti Best In Home -koiraksi :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...