maanantai 14. tammikuuta 2019

Kajaani KV ja muita kuulumisia

Sunnuntaiaamuna lähdin hyvissä ajoin liikeelle Inkerin, Armin ja Epun kanssa kohti Vuokattia ja Kajaanin tamminäyttelyä. Pentujen matka, noin kaksi ja puoli tuntia, meni todella hienosti. Hetken aikaa Armi piippasi häkissä, mutta sen jälkeen kumpikin pentu nukkui koko matkan perille saakka.

Vuokatissa Epun tulevat omistajat olivat jo odottamassa pentuaan ja pienen ulkoilu- ja leikkituokion jälkeen Eppu perheineen lähtikin jatkamaan kotimatkaa. Me otimme suunnaksi Kajaanin kuplahallin, johon olin ilmoittanut Inkerin ekaa kertaa avoimeen luokkaan. Tuomarina Tuula Savolainen. Tuloksena oli eri/3 tosi hyvällä arvostelulla:

"2v. Hyvät nartun mittasuhteet. Hyvä ylälinja.
Hyvä pää. Sopivasti otsapengertä. Vahva kuono.
Tummat silmät.
Hyvä eturinta & rintakehän tilavuus.
Hieman pitkä lanne.
Tasapainoinen raajarakenne.
Kokoon sopiva raajaluusto.
Yhdensuuntainen edestakainen liike, tahdikas sivuaskel.
Hyvin iloisesti kannettu häntä.
Kaunis, hyvä turkki." 
AVO ERI/3

Inkerin häntä oli tuomarin mielestä ilmeisesti jopa liian iloinen ja siitä hieman keskusteltiin kehässä... No, arvostelulajihan tämä on, mulle kelpaa mainiosti heiluva häntä, harvoin se tosiaan alhaalla on, kuten tuomari epäilikin :). 

Kotona meitä odotti enää kolme pentua, jotka saavatkin sitten oikein teho-opetusta kaikesta mahdollisesta kukkamultien kaivamisesta neulelankojen sotkemiseen , sorry vaan tulevat omistajat :-D... Samassa veneessä ollaan mekin Ilonan kanssa (jos se nyt ketään yhtään lohduttaa).

Täältä jo lähtenyt pikkuväki on kotiutunut uusiin koteihin hienosti ja pentukurssille on moni ilmoittautunut, kuulumisia on ollut mukava saada! Täytyy itsekin ryhdistäytyä tuon Ilonan kanssa (kunhan pojat ovat lähteneet), toko lienee senkin tuleva päälaji. Neppu on jo kaivettu naftaliinista taas treenaamaan ja onhan se innoissaan! Josko kesäksi saataisiin palautettua asetukset ja päästään jatkamaan kisailua. Joku koira pitäisi myös ottaa koekaniiniksi rallyyn, kun siellä on niitä sääntömuutoksia ja uusia kylttejä. Luulen, että Inkeri pääsee ensimmäisenä niitä kokeilemaan, koska sen kanssa saa aloittaa alokasluokasta... 


Ilona ja pojat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...