lauantai 2. lokakuuta 2021

Mitä ihmettä Inkeri?!

Pallottelin pitkän aikaa ajatuksella Kuusamon rally-tokon tuplakisoihin ilmoittautumisesta. Myönnetään, että hieman oli jo tässä vaiheessa semmoinen "en tiedä, jaksaako" -fiilis, ja vielä, kun kisat käytiin Kuusamossa, ulkona, syyskuun lopulla! Siellähän saattaisi olla jo vaikka ihan talvi :-O. Siinä kun kuitenkin meillä sattui olemaan ihan kokonaan vapaa viikonloppu, niin päätettiin lähteä Syötteen mökille, ja samalla käydä mutka kisoissa. Tuplakisathan tarkoittaa aina tulosmahdollisuutta tuplana.  Sen verran vilukissa kuitenkin olin, että päätin ilmoittaa mukaan ainoastaan yhden koiran, jotta välillä ehtisi edes vähän lämmitellä (lopulta totuus oli kuitenkin paremminkin kuivatella) autossa.

Inkeri pääsi mun koirista mukaan kokeilemaan mestariluokan ratoja, ajatuksena raapia edes jonkilaiset tulokset kasaan ja sitä kautta koulari RTK4. Ja ajattelin, että tuplakisassa se saattaisi olla toisella radalla jo enemmän keskittynyt tekemiseen kaiken muun hämmästeltävän asemesta. Hämmästelkööt ekalla radalla :).

Kisapäivä valkeni Syötteellä sateisena, ja sitä se myös oli Kuusamossa koko päivän ajan. Mulla oli vaatetta paljon päällä, ja loppupäivästä päällimmäisenä ollut untuvatakki painoi jo vettyneenä varmaan monta kiloa :).Mun koirat eivät onneksi sateesta piittaa, joten märkä maa ym. eivät huolettaneet ollenkaan. Ehkä jopa parempi noin, jos se edes vähän lieventäisi Inkerin hyppimisintoa.




Kiertelin Inkerin kanssa kisakehän ympärillä edellisten luokkien välissä, ja yritin näyttää sille kaikki "ihastelukohteet" jo ennen kisaa: josko se ei suorituksen aikana olisi sitten ihan niin joka suuntaan menossa.


Onhan nuo kanisterit ja muut pikku-schapen mielestä täysin vastustamattomia :)


Ekassa kisassa Inkeri olikin sitten yllättävän hyvin kuulolla, itse asiassa rata tuntui oikein mukavalta! Osasin heti maalissa odottaa hyvää tulosta, ja niinhän se vaan meidän Liisa Ihmemaassa rallitteli elämänsä toiselta MES -radalta ekat valiopisteet 97! Saatiin ainoastaan pari kontrollivirhettä hyppysarjalta ja sen jälkeiseltä puolenvaihto takaa -kyltiltä. Siinä vaiheessa jo tuntui, että päivän tavoite on reilusti ylitetty, ja toiseen kisaan lähdin ihan rennoin mielin, kunhan käydään tekaisemassa rata.

Rata 1


Toinenkin rata meni sitten kuitenkin hienosti, ainoat virheet tehtiin merkille lähetyksessä, josta sekä -1 uudelleen ohjauksesta ja vielä -3 kovasta komentamisesta (hupsis!). Mutta sainpahan ohjattua toisella käskyllä merkille, kun se ekalla oli juoksemassa ties mihin, onneksi kuunteli pysäytyskäskyn (en tiedä, oliko se tämä kohta kun ohjeistin koiraa turhan kovaa). Nämä olivatkin ainoat virheet toisella radalla, joten Inkerin MES -rata numero kolme tuotti sekä koularin RTK4, että toisen valiotuloksen, 96p. 


Rata 2


Ei ymmärrä Inkerikään, mitä tuli tehneeksi.


Enpä olisi voinut edes villeimmissä kuvitelmissa tämmöistä suoritusta odottaa Inkeriltä vielä tässä vaiheessa! Nythän se siis on yhtäkkiä yhtä ysivitosta (tai yli-) vaille valio! 

Harjoitus on tuottanut tulosta myös Inkerin kohdalla. Ollaan viime aikoina ihan tekemällä tehty sille häiriötä treeneissä: post it -lappuja, leluja, ruokahoukutuksia ym. pitkin lattioita. Käytiin myös (peräti kerran, pitäisi käydä useammin) tekemässä hyvä häiriöratatreeni Inkerille vieraassa hallissa.   Kaikki liikkeet se on osannut jo jonkin aikaa, mutta nehän ei suinkaan ole useinkaan se vaikein asia opettaa koiralle, kun kisoihin tähdätään. 

No, paljastettakoon tässä samalla, että olihan se seuraavissa torstaitreeneissä taas täysin oma itsensä ja "jäi jumiin" ajatuksesta kumiröhköpossu hallin lattialla... Kaikesta ääntä päästävästä lelujutusta sillä siis edelleen menee kuppi ihan totaalisen nurin. Ei lopu treenin aiheet tämänkään koiran kanssa!


Nepun kanssa sitten muuten päästiin kuin päästiinkin karsinnasta mukaan rally-tokon SM-kisoihin, taso siellä on ihan jäätävän kova ihan jo karsintarajan valossa (en tässä vaiheessa tiedä ihan täsmälleen pisterajaa, mutta yli 95 keskiarvon se kuitenkin on). Ajattelinkin, että lähdetään nyt vaan nauttimaan tunnelmasta ja tehdään parhaamme, katsotaan mihin se riittää. Eikö ne suomalaiset urheilijatkin tapaa niin sanoa :-D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...