keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Uutta oppimassa

Pikainen kirjaus tänään alkaneen tokokurssin hommista. Mehän mentiin voi-evl -kurssille, ajatuksena ajaa sisään noita ylempien luokkien liikkeitä. Ja kyllähän sieltä uusia ajatuksia nousikin!

1. L, vai onko se sen liikkeen nimi? Otin istu-maahan. Muuten hyvä liike, mutta nyt pitää treenata tuota koiran kiertämistä silleen kauempaa. Ja seisomista en ottanut, koska se on se epävarmin näistä jäävistä. Istu ja maahan nopeita ja hyviä.

2. Askeleita. Aika hyvällä alulla kaikki.

3. Paikkikset, eka maassa 2min ja sitten istuen 1min. En mennyt piiloon, nämä meni melko mukavasti. Ne käskytykset!

4. Hyppynouto. Ei olla ikinä tehty eikä sujunut, täytyy palastella tuo liike. Ensinnäkään en oo lähettänyt sitä hypylle, eikä olla tehty umpiestettä vissiin koskaan... ja se jumittuu siihen kapula-ajatukseen. Ehkä otan ekana vaan kapulan tuomista luoksarina esteen yli ja treenaan erikseen hyppyyn lähettämistä. Ja ite saisin treenata kapulan heittämistä :).

Siinäpä omatoimitreeneihin uusia juttuja, vaihtelu virkistää. Tai sitten se masentaa... 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Jälki numero 1!

Eilen metsälenkillä hoksasimme, että yksi metsäpläntti on jo ihan sula. Paikka on hakkuuaukean vieressä, sopivasti aurinkoisessa rinteessä. Ja siitä se ajatus sitten lähti!

Tänään tein itse jäljen metsään, ajattelin että aloitetaan helpolla: 200m, kolme kulmaa, kolme keppiä. Puolisen tuntia painuma-aika. Janalta Neppu nosti ensin takajäljen, meni vähän matkaa ja korjasi. Ja sitten mentiinkin vauhdilla. Tuuli puhalteli sen verran, että eka kulma oikaistiin huolella. Keppi nousi, ja seuraava kulma olikin sitten hankalasti tuulta ajatellen, vähän aikaa pyörittiin kunnes taas mentiin niin, että sain jälkiliinasta kivat rannut käsiini. Toinenkin keppi nousi, ja matka jatkui. Viimeinen keppi jäi nostamatta, mentiin sen verran tuulen painamana jäljen vieressä. Koira kyllä merkkasi hajun, mutta ei sitten malttanutkaan jäädä etsimään keppiä. 

Täytynee yrittää malttia saada kehitettyä tuohon hommaan. Neppu ei malta edes palkkaa ottaa nousseesta kepistä, vaan hinku jäljelle on aivan valtava. Harmi, ettei nurmijäljelle ole asiaa vielä pitkään aikaan, sillä kyllähän täälläkin sitä lunta vielä melko paksusti on, tuo sula metsäpläntti vaan on niin suotuisalla paikalla, että sulaa ja kuivuu todella etuajassa.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

ALO- valmennuksen grande finale

Tänään oli viimeinen kerta ALO-valmennusryhmässä. Jokainen koirakko suoritti vuorollaan alokasluokan liikkeet Katja-koutsin liikkuroidessa. Lopuksi puitiin läpi, mikä sujui ja missä tarvitaan harjoitusta.

Menin treeniin tyylikkäästi vartin myöhässä, enkä edes etukäteen tiennyt, että tällainen kokeenomainen suoritus siellä on odottamassa, koska olen ollut muutamat viime kerrat pois treenistä loman vuoksi. Niinpä pääsinkin sitten viimeiseksi suoritusvuoroon, mikä ei tietenkään haitannut yhtään :). Odotellessa tuolla hallissa ei voi koiran kanssa tehdä mitään, koska tila on niin pieni. Laitoinkin Neppiksen häkkiin odottelemaan ja laadin sotasuunnitelman: päätin, että palkkaan vain liikkeiden välissä patukalla (myös liikkeiden aikana sai käyttää apuja ja palkkaa, mutta ajattelin yrittää kuitenkin näin).

Neppuhan oli tietenkin aivan täydessä täpinässä, kun oma vuoromme tuli. Ensimmäinen huomio (mikä nyt kyllä on muutenkin jo tiedossa): kannattaa tehdä hommia "alle" ennen kehään menoa, jotta koira on edes vähän kuulolla... seuraaminen lähti liikkeelle kohti merkkitötsää, ja Neppu ilmeisesti ajatteli merkin kiertoa ja lähti pinkomaan niin etten meinannut perässä pysyä. Muutenkin meinasi etuilla, mutta täykkärit ja pa:t se teki aika hyvin. Nyt täytyy muistaa omatoimisesti treenata tuota merkkiä kohti seuruuta, koska tämä koira käyttää silmää ja tekee sen perusteella omia johtopäätöksiä liikkeiden suhteen.

Liikkeestä maahan sujui hienosti, luoksarissa lopun pa oli vähän vino. Kapulan pidossa pientä kapulan mutustelua, muuten ok. Kaukoissa istuminen nopea, samoin maahanmeno, mutta siinä "rojahti" vauhdilla mahalleen ja liikahti vähän eteen. Täytyykin ottaa tätä nyt vahvalla takapalkalla jonkun aikaa. Kaukokäskyjen loppu meni hyvin. Hypyssä lopun pa vino. Jätin sen niin lähelle estettä kuin pystyy jättämään, jotta se ei ehtisi ajatella esteen kiertämistä, ja hyvinhän tuo yli tulikin.

Paikkista ei enää ehditty ottaa, mutta ainakin nämä muut liikkeet alkavat kyllä olla ihan mukavasti hallussa (seuraaminenkin varmasti parempaa, kun ehtii vähän lämmitellä ekana). Täytyy nyt vain ilmojen lämmetessä siirtyä treenailemaan eri paikkoihin, jotta tottuu siihenkin ettei aina tuolla samassa tutussa hallissa tehdä hommia. Josko me kesän päälle kokeeseenkin uskaltauduttaisiin?

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Pitkästä aikaa...

Päivitykset ovat taas hieman jääneet. Eipä sillä, kovin paljoa koiramaista kertomista ei ole ollutkaan kun käytiin perheen kesken parin viikon mittaisella koirattomalla lomalla Kuubassa. Paikkaa voi kyllä lämpimästi suositella, mikäli haluaa nähdä jotain todella erilaista! Lisäksi on ollut säbää siellä ja täällä, joten koirille ei hirveästi ole ylimääräistä aikaa riittänyt.

Jos nyt aikajärjestyksessä jotain kuitenkin kertoisin. Koirahommista siis. Vuoden ensimmäinen schape-lehti kolahti laatikkoon juuri ennen lomalle lähtöämme. Siinä oli julkistettu vuoden schapendoes -näyttelykilpailun tulokset:


Meidän "ei huono" -teemavuosi päättyikin melkoisen mukavasti, kun papparaisesta leivottiin vuoden schapendoes 2015 ja Neppis puolestaan löytyy listan sijalta neljä, ollen paras narttu (vaikka virallisiin näyttelyluokkiinkin ikä riitti vasta toukokuussa)! Vuoden veteraani-kisan tuloksia ei vielä julkistettu, joten Kaapon osalta saadaan vielä jännätä lisää :). 

Lomalta palatessani sain mukavan, pehmeän paketin. Kimpassa tilaamamme uudet hienot treeniliivit olivat valmistuneet:

Yleensä en näitä selfieitä harrasta, mutta tää on niin hieno, että oli pakko :).


Tätähän piti tietenkin heti päästä testaamaan! Hallille mars, ja vähän tokoilua kummallakin koiralla. Kaapon kanssa vähän sitä sun tätä, ja Neppiksen kanssa tein alo-avoluokan liikkeitä hioen loppuja. Hirveän innoissaanhan se tietenkin oli kun pääsi pitkästä aikaa treenaamaan. Oikeastaan seuraaminen on jopa parantunut nyt tauon aikana.

Tänään sitten alkoi meillä Neppiksen kanssa BH/PK -kurssi (www.koirakoulukisma.fi). Josko tuota jossain vaiheessa uskaltautuisi sinne kokeeseen tuota BH:ta ainakin tekemään. Tänään treenattiin ensin seuraamiskaaviota, mun täytyy opetella se nyt sitten kunnolla itse niin ehkä saattaa sujua koiran kanssa toteutettuna paremmin. Neppis kyllä seuraa ihan mukavalla ilmeellä, meinaa vähän innoissaan edistää mutta muuten melko jees. Vasemmat täykkärit on mulle itselle vaikeita, lisäksi juoksusta suoraan hitaaseen kävelyyn aiheutti sen, että Neppis ajattelee pysähdystä ja ottaa pa:n. Odotellessa harjoittelin paikkista, se onkin vaikeaa tuolle höyrypäälle kun toinen suorittaa ja itse pitäisi malttaa maata...

Sitten otettiin henkilöryhmää, lelu kädessä sujui oikein hienosti! Tätäkin vain täytyy itse harjoitella tekemään, että tulee järkevä kahdeksikko jne. Koira toimi hyvin, ohjaaja ei.

Lopuksi vielä tehtiin luoksaria niin, että muut olivat paikkiksessa ja yksi teki liikkeestä maahan - luoksari. Neppis teki hyvin tuon luoksarin, mutta paikkamakuu taas tuottaa tuskaa sille, varsinkin kun toiset kirmailevat luoksarissa täyttä vauhtia.

Tuolla kurssilla saadaan kyllä onneksi PALJON tuota paikkistreeniä! Se on se, mitä nyt eniten tarvitaan tokokokeitakin ajatellen.

Nyt toivottavasti päästään takaisin kiinni normiarkeen ja treenimoodiin. Ensi viikolla alkaa uusi tokokurssikin, mennään Neppiksen kanssa itseämme "vähän" parempaan seuraan voi/evl -kurssille katselemaan niitä uusia ylempien luokkien liikkeitä. Superhauskaa! 

Metsälenkeillä olen seurannut lumien sulamista jälkiapajilta. Jotkut kohdat tuolla "meidän metsässä" alkavat ollakin jo melko sulana, josko se kesä sieltä pian tulisi niin päästäisiin maastolajien pariin!!

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...