Voihan koronteeni

Tämä vallitseva tilanne maailmassa on kyllä hyvin erikoinen. Meidän ammattikunta on (taas kerran) isosti tapetilla, kun etä- ja lähiopetuksesta kirjoitellaan puolesta ja vastaan. Työpäivät venyvät pitkiksi ja taukoja ei juuri ehdi tai hoksaa pitää. Työn ja vapaa-ajan rajaaminen on haasteellista.

Paljon positiivistakin tässä tilanteessa on: mm. se, että oppilaiden kanssa etäopetus sujuu alkukankeuden jälkeen hienosti ja pienissä videopuheluporukoissa tunnelma on mukava. Moni oppilas on yllättänyt positiivisesti aktiivisuudellaan ja tehtäväpalautukset tulevat ajallaan. Apuakin pyytävät matalalla kynnyksellä sitä tarvitessaan. Myös opettajien kesken pidetään "Miitteejä", on mukava nähdä kollegoita edes näin etänä ja puhua paitsi asiaa, myös muuta. Sekä opettaja- että oppilaskunta on nyt ottanut valtavan "pakotetun" digiloikan, eri alustat ja etäyhteydet ovat nyt ihan arkipäivää meille.  Tätä todennäköisesti tullaan hyödyntämään kaiken tämän jälkeenkin!

Ettei asia liian yksitoikkoiseksi menisi, niin palaamme lähiopetukseen 14.5 "hallitusti ja turvallisesti", saa nähdä millaisiksi ne 10 lukuvuoden viimeistä työpäivää sitten muodostuvatkaan ja millaisia linjauksia asian suhteen tehdään. No, jaksaajaksaa, loma siellä kuitenkin jo häämöttelee kaikkien näiden käänteiden jälkeen. Eipä ole ainakaan tylsää!

Koska koiraharrastukset seisovat, ovat minun koirat saaneet pitää "lomaa" treeneistä (lue ohjaaja on vailla motivaatiota ja myös aika väsynyt työstään). Ihan muutamia kertoja ollaan käyty treenailemassa ja sitten kun treenataan, niin erityisesti Neppu on ihan liian innoissaan, se ei malta keskittyä vaan yliyrittää, ei kuuntele käskyjä ym. Sille ei todellakaan lomailu sovi! Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata takaisin kunnolliseen treeniarkeen viimeistään sitten, kun ulkokentät alkavat olla treenikunnossa. Sitä päivää saa ehkä odottaa, eräänä päivänä haravoin pihaa ja seuraavana aamuna kun heräsin, oli meille tullut uutta lunta noin 5cm ehkä... Toisaalta pieni loma saattaa tehdä lopulta ihan hyvääkin (jopa Nepulle). Tällä hetkellä lunta ei meillä ole kuin paikoitellen ihan vähän, mutta kentille ei kyllä Limingassa ainakaan vielä ole asiaa. Ollaan käyty ajelemassa ja tsekkaamassa niitä, märkää on... tosi märkää.

Ihmisillä on viime aikoina ollut menossa ulkoiluun liittyen kaikenlaisia "tonni" -juttuja (hiihdä, juokse, pyöräile). Me alettiin mittaamaan, kuinka kauan menee että koiria on lenkitetty 1000km. Keskimäärin päivässä on tähän mennessä tullut semmoiset 6km, kaikkia pikkupissatuksia ei tietenkään lasketa. Joinakin päivinä lenkkiä tulee yli 10km ja joskus ei jaksa eikä ehdi tehdä kuin lyhyemmän mutkan. Koirat liikuttavat kyllä ihmisiä ihan huomaamatta, eipä todennäköisesti ilman niitä tulisi minullakaan ulkoiltua ja liikuttua lähellekään tuollaisia tuntimääriä, kuin niitten kanssa on vähän pakkokin.

Pääsiäinen vietettiin koko perheen voimin Syötteen mökillä. Iso rasti seinään, kun kumpikin lapsi lähti mukaan ja viihtyi koko pitkän pyhän siellä meidän kanssa! Toki tällä kokoontumisten rajoittamisella oli varmasti osuutensa asiaan, eipä niillä muutakaan tekemistä olisi ollut.

Mitäs meille muuta... Inkeri teloi kyntensä vasemmasta takajalasta tuossa pari viikkoa sitten ja tähän mennessä sen vuoksi on tehty kaksi lääkärireissua ja saatu yksi resepti soittamalla. Ekalla lääkärikäynnillä se kynsiosa "kuorittiin" kokonaan pois ja sille määrättiin ainoastaan kipulääkkeeksi Rimadyl -kuuri. Se ehti saada kahtena päivänä sen lääkeen, eli yhteensä 2 tablettia, kun sillä alkoi aivan jäätävä veriripuli. Kaksi vuorokautta se sitten ripuloi noin tunnin välein, ekan ripuliyön jälkeen soitin taas eläinlääkärille, joka määräsi sille maha-antibiootin (todennäköisesti tuo Rimadyl siis laukaisi ripulin) ja kipulääke lopetettiin. Ripulia hoidellessa se kynsi sitten vaan "tuli mukana", sitä koiraahan täytyi joka ulkoilureissun jälkeen käydä pesemässä yötä päivää ja jalan kuivana pitäminen oli vaikeaa. 

Jottei liian helppoa olisi tuokaan homma ollut, niin kaulurista ei ollut Inkerille mitään hyötyä, vaan se sai aivan helposti ensinnäkin revittyä sen siteen jalasta pois, sen jonka olisi pitänyt pysyä paikallaan kaksi vuorokautta. Kynnen nuoleminen oli sille myös helppoa (tämä ei siis todellakaan olisi ollut sallittua touhua), notkeana tyttönä kauluri ei paljoa edes hidastanut sitä siinä touhussa. Otin käyttöön kuonokopan, sellaisen muovisen ritilän, ja se toimikin aikansa, kunnes yhtenä päivänä ne päättivät porukalla (Nepun ja Ilonan kanssa siis) laittaa koko kuonokopan palasiksi... Ulkoillessa jalassa pidettiin (ja pidetään edelleen) tossua, muuten se on ihan vaan paljaana, jotta saa ilmaa se uuden kynnen aihio.

Kynsi ei lähtenyt sitten kaikkien näiden kommellusten ohessa kunnolla paranemaan, ja niinpä kuskasin Inkerin uudestaan lääkäriin, jossa todettiin, että ei pahalta näytä, mutta ei aivan hyvältäkään. Se sai antibiootin ja ohjeeksi suihkuttelua ja Vetramiliä viikon loppuun saakka ja sen jälkeen toivottavasti tilanne olisi jo parempi. 

Hiljalleen se kynsi on nyt paranemaan päin, kipeä tuo koira ei ole oikein ollut missään vaiheessa, eikä siis todellakaan varo sitä jalkaansa ollenkaan. Välillä tossu lentääkin kaaressa, kun se ottaa startteja takapihalla...  Lenkille sitä ei ole otettu mukaan, käytetty vaan pikkulenkkejä ja takapihalla ulkoilua se on harrastanut. Toivottoman hitaasti se kynsi kasvaa takaisin! Biotiinia ja Nutrolinia olen antanut siinä toivossa, että kynnen kasvu nopeutuisi.

Nepun kanssa päästään nyt tulevalla viikolla jatkamaan rallytokovalmennusta, siinä koulutushallin päässä on onneksi jo niin kuivaa nurmea, että Katja sai siihen tehtyä kentän. Näin pystytään pitämään turvavälit kunnossa. Josko tuon ohjatun treenin ohella saisin itseni taas ruotuun muutenkin ja treenaamaan säännöllisemmin kaikkien koirien kanssa edes vaikka kotioloissa. 

Tokotiimin leirit siirtyivät syksyn puolelle, onneksi siellä tiimin faceryhmässä on kaikkia kivoja haasteita ja treenivinkkejä, niitä täytyykin alkaa sitten viimeistään lomalla ajan kanssa hiomaan.

Kesä näyttää menojen suhteen "aika" köyhältä, kun kaikki kissanristiäisetkin on peruttu. Ihan outoa kyllä, kun ei ole kenelläkään mitään menoa mihinkään suuntaan! Ja nyt kyllä tuntuu jo tosi tylsältäkin, vaikka kyllä täytyy myöntää, että tällainen pakko-stoppi on tehnyt ihan hyvääkin. Vain töitä ja ulkoilua, eipä olisi ilman koronaa tullut tällaistakaan varmasti koettua.