Ryhmärämä koolla taas

Tämän päivän treenit tehtiin schapeporukalla Kaakkurin Citymarketin parkkiksella ja nurmialueilla. Tehtiin vähän kaikkea, jälkeä, keppejä, nätöä, tokoa. Pääpaino kuitenkin näissä kinkereissä on yhteisriekkumisella ja vertaistuella :).

Neppis ajoi nurmi- ja keppijäljen. Se nosti 5 ekaa keppiä ihan suorilta itse, viimeinen meni jotenkin hukkaan, mutta löytyi lopulta. Ehkä kohta oikeasti uskallan laittaa oikealle jäljellekin keppejä... Meidän jääkaapista löytyy nykyään tällaisia valmisannoksia: 

Ei nakit ja muusi, vaan nakit ja kepit

Kaapon kanssa tokoteltiin pikkaisen. Ohjattua noutoa, kaukokäskyjä, jättäviä. Korvat tuntui olevan vaan koristeena, tosin häiriö ja melu siellä parkkiksella ovat kyllä melkoisia. Kaukokäskyissä istu-seiso-istu meinaa valua eteen, viilattiin sitä. Tuollehan riittää että astun toisella jalalla askeleen eteen käskyn yhteydessä, homma korjaantuu. Täytyis jumpata tuo liike sille lihasmuistiin saakka.

Lopuksi siis riekuttiin porukalla, siellä marketin lähellä oli ihan mukavia pellontapaisia alueita. 

Tyttöjen juttuja

Takana Neppu ja Pilvi, edessä Cina ja Kaapo

Esineitä

Keskiviikkona tehtiin Rantakylässä lenkin päälle vielä esineruutu Nepulle. Janne piteli koiraa, ja minä talloin alueen tiputellen sinne samalla kolme esinettä (2 sen omaa lelua ja yhden hanskan). Lähetyksestä se haki ensimmäisenä hanskan, palautti tielle. Seuraavasta lähetyksestä vinkunoppa, palautti käteen. Kolmannesta lähetyksestä se ei enää oikein ollut työmoodissa, vaan lähti haihattelemaan omiaan. Lähdin itse kävelemään esineruutuun (en muistanut itsekään tarkasti, missä se viimeinen esine oli), Neppu tietenkin perässä ja melkein heti se bongasikin sen lelun sieltä, palautti mulle. Se sattuikin sopivasti olemaan narulelu, joten vähän revittelyä, pari heittoa ja hyvillä mielin kotiin :). Täytyy vissiin reenata eri esinemäärillä, osaakohan se jo laskea että kaksi esinettä siellä yleensä on?

Pätevä Pikkukoira

...toisin kuin omistajansa, joka ei nyt näköjään osaa lisätä videokuvaa tänne blogiin. 

No, joka tapauksessa kävin aamupäivällä polkaisemassa nurmijäljen Lumijoentien varressa. Nurmi oli mukavan kosteaa ja tuultakaan ei juuri nimeksikään. Jäljelle pituutta reilu 300m, 5 kulmaa, kaarroksia. Kulmat tamppasin ja jätin varulta muutamat nakit. Alkuun jana, lähtö paremmin polkien ja muutama nakki houkuttimeksi. 

Jälki vanheni tasan tunnin. Alkuun tein taas nakkiruudun, kun meinasi olla häröilymeininki. Se (Neppu) osaa jo yhdistää tuon namiruudun jäljelle lähtemiseen, ja niinpä se alkoi taas tähystellä ja kysellä, että mistä kohdasta mennään? Lähetin janalle ja se nappasikin jäljen aivan tämän pikkutarkan tätin  mielen mukaisesti! Lähti etenemään hienosti, joten minä päätin vain pidellä liinan päästä kiinni ja videoida menoa. Eka kulma meni kerrankin (!!!) mallikkaasti, se pysähtyi kulmaan ja jatkoi tarkasti oikeaan suuntaan. Ennen tokaa kulmaa se otti jonkun harhan (varmaan jäljesti harakkaa), kävi tarkistamassa molemmat suunnat, mutta haki takaisin jäljelle.  Jossain vaiheessa se alkoi tehdä sellaista siksakkia jäljen päältä ja molemmin puolin, mutta eteni siis koko ajan oikeaan suuntaan. Jälki meni mallikkaasti loppuun saakka. Ehkä pitäis useamminkin kuvata, eipähän tule puututtua siihen jäljestämiseen, kun on täysi työ mennä perässä, kerätä kulmamerkit ja kuvata :). Siis niitä videoita, joita nyt en osaa tähän lisätä... Sen sijaan lopussa on kuva meidän nurmijälkipaikasta. Tien toisella puolella on toinen vastaavanlainen, mutta vähän suurempi alue.

Neppu odotti autossa hetken, treenasin Kaapon kanssa vähän "märkä nurmikko-tokoa" ja ihmeen hyvin sekin suoriutui (jättäviä, luoksarin pysäytystä, kaukoja, nakkiseuraamista). Paikkamakuun aikana tein Nepulle keppijäljen, kuusi keppiä. Sehän oli taas tietenkin ihan intopiukeena, kun hain sen autosta. Innostin sitä vielä lisää kyselemällä keppien perään. Ekalle kepille pysäytin, ja isot palkat sekä kehut, kun keppi nousi. Sitten tapahtuikin suoranainen ihme: se nosti kaikki loput 5 keppiä ihan itse! Hirveet kehut, taitava! Neppu nostaa kepin nopeasti, käännähtää minua kohti ja pudottaa. Tämä on (kai?) ihan riittävä ilmaisu. Lopuksi vielä keppien heittelyä. 

Yhden koiran mentävä jälkimesta. Pituutta tällä alueella on varmaan joku 200m (saa hyvin pituutta, kun etenee portaittain laidasta laitaan). Tien toisella puolella on vähän isompi alue.

Kehitystä(kö muka?)

Tänään oli (jee!) taas jälkikurssipäivä. Valmistauduttiin huolella, toisin sanoen käytiin äitin kanssa  toista tuntia riekuttamassa koiria Rantakylän metsissä. Meidän peruslenkki siellä on jotain 7-8 km pitkä ja Neppuhan juoksee sen varmaan *3 kun säntäilee koko ajan edestakaisin. Ja täysillä tietty, kuinkas muutenkaan.

Tehtiin vielä vähän esine-etsintääkin siellä metsässä (2x2 esinettä). Äiti piti Neppua tiellä kiinni ja minä vein esineet (2 sen omaa lelua) metsään. Palasin itse lähettämään koiran. Se kyllä tuntuu tykkäävän tuosta touhusta! Löysi ekan esineen, palautti jopa käteen saakka, ja haki vielä toisenkin esineen seuraavalla lähetyksellä. Pari kannustusta piti antaa sille tuon toisen esineen löytämiseksi, ja sieltähän se sitten löytyikin ja palautus täyttä laukkaa. Toisella kerralla vein esineet vähän kauemmaksi, ja niin se taas löysi ja palautti ne peräkkäisillä lähetyksillä. Se kyllä jaksaa etsiä ja tehdä töitä kerrassaan mainiosti. On niin sanotusti motia tuohon hommaan :). Näin olikin sitten koirasta puristettu ulos "enin raivo", käytiin kotona tankkaamassa (minut) ja lähdettiin jälkikurssille.

Tein pitkähkön jäljen, alkuun janan, kulmia taisi olla 5 ja muutenkin sellaisia kaarroksia. Alkuun pari namia, ekaan kulmaan samoten ja loppuosalle satunnaisesti. Kulmat tamppasin tarkemmin. Jälki vanheni n. 40min.

Ennen janalle lähetystä pari nakkia metsäpohjaan, eipä se Neppu niitä kauheasti jaksanut etsiskellä kun rupesi jo tähyilemään että missäs se jälki olikaan? Janalle lähetys, ja hienosti nosti jäljen! Siinä sitten lampsittiin koiran perässä, koutsi-Katja vakuutteli että näin tämän pitääkin mennä, hienosti menee. Annoin liinaa ja Neppu teki keskittyneesti töitä. Palasi omatoimisesti takaisin jäljelle, jos meinasi lähteä väärään suuntaan. Ja vauhtikin oli semmoinen mukava, kävelemällä perässä mentiin. Kulmatkin meni Katjan mielestä hyvin, taidan itse vaan olla liian pikkutarkka... Kertaakaan ei tarvinnut muistuttaa sille, että mitä oltiinkaan tekemässä, vaan se teki töitä alusta loppuun saakka, ja purkin jälkeenkin jäljesti meidät vielä tielle. Olin ihan että JIHUU! Kyllä se treeni näyttää tulosta tuottavan! 

Läksyksi saatiin, että jatkakaa samaan malliin, ja nyt täytyy heti huomenna tehdä sellaisia vähän isompia jälkikeppejä kuivumaan ja hajustumaan, ensi viikolla koitetaan niitä siellä jäljellä. Pitääkin siis nyt viikon aikana pelata niillä kepeillä sen kanssa. On se mukavaa touhua!

Nopea päivitys

Tokoiltiin seurakuntatalon parkkiskalla. Ihan kauheassa kunnossa se sorapiha, muutama sata rinkiä vedetty jollain mopolla ympyrää...

Kaapo:
-Ruutu. Vauhtia ois saanut olla enemmän. Eri suunnista, Kaapo ei jaksa oikein toistoja.
-Seuraamista, imuttelin nakilla, no kyllähän toimii.
-Kaukokäskyjä. Ällöttävästä sorasta huolimatta ihan ok.
-Seisominen/maahanmeno/istuminen. Kun se joskus oppis kuuntelemaan.

Neppu:
-Alkuun ruutua. Se kyllä hienosti löytää ruudun, mutta voimain tunnossaan pysähtyminen tuottaa suuren suurta tuskaa.
-Nakki-imutellen seuraamista. Käännöksiä. Oikein hyvä.
-Seisominen/istuminen/maahanmeno. Ei tehty liikkeenomaisesti vaan itse peruuttelin ja käskytin siitä. Aika hyvä. Vinkulelun avulla supernopea. Välillä tarjoaa väärää.
-Merkin kierto. Koitin saada sitä kaarta pienemmäksi, vinkulelun avulla sainkin sen palaamaan mukavasti (ensin lelu piilossa taskussa-lähetys kiertoon-ennen kaarretta lelu taskusta, vingutus ja heitto taaksepäin). Tätä ei tosin voi montaa kertaa tehdä, kun se hoksaa homman eikä sitten meinaa enää irrota merkille saakka. Koitin myös niin, että lelu on merkin takana, mutta sitten se juoksi koko merkin nurin...
-Kaket. Tämä on nyt levennyt, ei meinaa nousta ylös ja maahanmenossa hyökkää. Otin sitten ihan läheltä. Istumaannousu on kyllä salamannopea ja hieno, mutta kauempaa ei nyt vissiin kuullut käskyä.
-Paikkamakuu. Ihmeen hyvin malttoi.
-Kapulan pito. Koitin ensin muovikapulalla, se ei tuntunut mieluisalta niin vaihdoin puiseen. Kyllä tämä pikkuhiljaa paranee, ehkä.

Neppu kyllä niin hoksaa kaikki roskat ja ruohoturppaat, ja muutahan se ei sitten tarvikaan kun ajatus katkeaa. Tarvitaan siis lisää harjoitusta. Kaksi junaa meni ohi, kun treenattiin, mutta niistä se ei ihme kyllä villiintynyt.

Viikonlopun treenailua

Eilen lauantaina tein nurmijäljen, noin 400m. Vahvistelin alun, tallasin kulmat (5kpl) huolellisemmin ja kylvin nameja kunnolla kulmiin, välille satunnaisesti. Päätin kokeilla myös keppejä jäljellä, niitä laitoin 4kpl (muistisääntönä "aina pihlajan oikealla puolella"). Jälki vanhenemaan.

Kovaa touhotusta jäljellä alusta loppuun saakka, tuulikin oli kyllä kohtalainen, joten ehkä haju levisi? Se menee kyllä aina ensimmäiset kulmat huti, ei malta tehdä rauhassa töitä. Kepeille pysäytin, ja taas se jäi haistelemaan maata kepin ympäriltä, onkohan noissa nyt jo liikaakin makupalan hajua... Nenä on mukavasti alhaalla kyllä, sitä tää nurmitreeni vahvistaa.

Sunnuntaina mentiin sitten metsään, tehtiin Kaapollekin pieni jälki. Nepun jäljelle tuli mittaa n. 400m. Kulmia sinne tänne, vahvistus nameilla. Jäljen vanhetessa käytiin kiertämässä meidän "normilenkki", siinä menee tunti, joten jäljet vanhenivat sen aikaa. Vettä sataa ropsautti hieman.

Nepulle laitoin alkuun taas namiruutua, jotta rauhoittuisi. Lähetin sen janalle etsimään jälkeä, ja ensin se vain villiintyi, mutta tajusi sitten, mitä tarkoitetaan ja nappasikin hajun (sekä oikean suunnankin tällä kertaa). Hyvin se ajoi tuota metsäjälkeä, mutta ilmeisesti jäljellä oli hajua niin paljon, että nenä tahtoi nousta vähän liian ylös välillä. Yhden traktoriuran kohdalla se meinasi taas lähteä sitä uraa pitkin, mutta löysi kuitenkin itse takaisin jäljelle. Olisin toivonut kyllä tarkempaa työtä. Nurmitreeniä lisää siis! Pitäis jotenkin malttia saada lisää, siltä osin tuntuu kuin oltais otettu takapakkia. Se mennä hoihottelee ihan omiaan välillä; suunta on kyllä periaatteessa oikea, mutta saattaisi kepit jäädä metsään tuolla tarkkaamattomuudella.

Kaapo ajoi jälkensä ihan ok. Tosin sillä oli kova halu vaan piehtaroida siellä metikössä. Se sille suotakoon, pääasia että kokee pääsevänsä tekemään kaikkea hauskaa.

Hoksattiin, että mustikat alkavat olla kypsiä, joten päätettiin kerätä piirakkamarjat mukaan. Marja-astiaahan meillä ei tietenkään mukana ollut, joten lainasin koirilta namikuppia ja Janne poimi vesipulloon. Koirat käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja kävivät rypemässä jossain ihme suosilmäkkeessä, kun me kyykittiin mättäissä. Olipahan tiukassa se törky niiden turkeissa, kotona koettiin taas turkkikoiran omistamisen huippuhetkiä kun yritettiin saada niitä puhtaiksi...

Haistoimme ihqun rypemismestan...

Tää neitokainen veti pohjat taas.

Eihän näitä voinut olla ottamatta.

Tämän eteen pestiin koiria, seiniä ja kylppäriä, mutta hyvää oli!

Voihan vemmelsääri

Olen viimeisen viikon aikana kiinnittänyt huomiota siihen, että Neppu ryhtyy remmilenkillä helposti peitsaamaan. Aiemmin se ei ole peitsannut ollenkaan, joten ajattelin, että jotain vikaa on nyt jossakin. Tänään Katja kävi hieromassa Nepun (iso kiitos vielä kerran kun saatiin homma näin pikaisesti hoitoon!) ja eihän se iso yllätys ollut, että selässä ja takaosassa jumeja olikin. Olin varautunut isoon (siis aivan järkyttävään) taisteluun tuon lujatahtoisen neitokaisen aloillaan pitämiseksi hieronnan aikana. No ponnistelihan se varsinkin aluksi joka sorkalla ja kaikilla liikkuvilla ruumiinosilla, mutta ihmeen hyvin antoi kuitenkin hoitaa, lopulta ihan rentoutuikin. Vaikein osuus taitaa ollakin se vähän kevyemmin ottaminen tänään ja huomenna...

Iltapäivällä tein nurmijäljen, mittaa tuli 350m, jossa kolme kulmaa ja muutamia kaarroksia. Jätin jäljen vanhenemaan, hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan kotiin hetkeksi. Lähtiessäni näin, miten täällä meidän kylällä suurilukuisena esiintyvän cityrusakkokannan eräs jäsen loikki iloisesti juuri tallaamani jäljen loppuosalle. Jippii. No, eikait siinä, kokeillaan kuitenkin, ajattelin.

Jälki vanheni 45min. Lähetin koiran etsimään jälkeä muutamien metrien päästä (ehkä joku 7m). Neppu löysikin sen, mutta otti aluksi takajäljen, korjasin. Sitten tohinalla jäljelle. Ensimmäinen kulma meni huolella ohi, mutta päätin katsella, mitä tapahtuu. Kauhea pyörinä ja hyörinä, ja lopulta se nappasi jäljen taas (sieltä vähän matkan päästä, en tiedä, mitä tuommoisessa tilanteessa pitäisi tehdä, tarkempi saisi olla) ja lähti etenemään paljon rauhallisemmin. Toisessa kulmassa tuli sellainen "voltti", mutta jatkoi nopeasti oikeaan suuntaan. Kolmanteen kulmaan se pysähtyi kuin seinään ja jatkoi hienosti etenemistä. Ja sitten päästiinkin ongelmiin... Meni aivan hakuammunnaksi se loppuosa, mutta yritin lukea koiraa, milloin se on jäljellä ja milloin jahtaa jänistä tai jotain. Ainakin työskentely on sellaista skitsofreenista hyökkäilyä, kun se ei ole ihan kartalla, että mitä jäljestetään. Voi että ärsytti, jäi huono maku tuosta. Purkkikin löytyi siinä singahtelun lomassa. Täytyy yrittää huomenna saada parempi jälki aikaiseksi.

Kotipihalla tehtiin sitten keppijälkeä. Kepit on viettäneet aikaansa makupalarasiassa "marinoitumassa". Ainakin Nepulla oli kauhea hinku sinne keppijanalle ja mukavasti se merkkasikin kepit, muutaman palautti käteen asti. Tosin se ilmeisesti sen hajun perusteella luuli, että jossain siinä maassa kepin vieressä on aina makupala ja yritti etsiä sitä. Lopuksi heittelin keppiä sille vielä.

Kaapon kans ajattelin, että harjoittelen merkin kiertoa ensin kaikella muulla kuin niillä tötsillä, koska ne se yhdistää ihan selvästi merkille lähetykseen. Kotipihalla kierrätin sillä puuta. Se alkoikin aika nopeasti sujua. Jospa se joskus oppis erottamaan nuo käskyt "merkille" ja "kierrä" toisistaan, vaikka sen mielestä ne varmaan on tosi saman kuuloisia...

Jänisjahdissa. Eiku...

  

Keppitreeni

Torstaitreenejä

Tänään oli jo aamusta aika tukala ilma. Hyvä päivä siivota :).

Koiraharrastushan on siitä mukavaa puuhaa, että pientä treeniä voi ottaa vaikkapa ruuanlaiton lomassa. Keittiö tai olohuone käyvät vallan mainiosti treeniareenasta

 (toista se on hevosten kanssa). Sopivan, pienen luppoajan koittaessa päätinkin taas kerran mennä "tulta päin" ja treenata tunnaria Kaapon kanssa. Sille on ollut tosi vaikea ymmärtää, että se ensimmäinen suuhun osuva palikka ei välttämättä (ei useinkaan...) ole se oikea. Ollaan treenattu erään videon innoittamana niin, että ensin on kaksi vaihtoehtoa, ja mahdollisuus onnistumiseen 50%. Oikeasta nostosta palkka, väärästä se oikeakin (=palkka) poistetaan. Kahdella kapulalla homma onkin sujunut ihan ok, kunhan koiran saa rauhoittumaan tehtävään. Välillä ollaan päästy neljäänkin kapulaan saakka, mutta sitten pakka aina yhtäkkiä leviää kokonaan. En oikein tiedä, mistä tämä johtuu? Kaapo on myös sellainen, ettei se kestä kovin paljoa toistoja, joten hitaasti edeten taitaa olla se ainut tie.

No, asiaan. Treenattiin siis tunnaria olohuoneen matolla. Aluksi kahdella kapulalla, meni ihan  hyvin. Ei nostanut väärää kertaakaan. Uskaltauduin ottamaan kolmannen kapulan mukaan ja heti nosti väärän. Touhotti vielä niin, että tökkäsi namikupin nurin. Ärähdin tästä, jonka jälkeen Kaapo rauhoittuikin ja homma alkoi sujua. Ihan ensimmäisen kerran koskaan se haistoi ensin rauhassa kaikki kolme palikkaa ja valitsi sitten sen oikean! Olin ihan että wau, täytyy vissiin toistekin sanoa pari isoa sanaa sille?! Lopetettiin äkkiä ennen takapakkia. Saan siis taas ainakin kuvitella, että ne kaksi aivosolua joskus jopa törmäävät sen päässä toisiinsa ja lamppu syttyy (tai ainakin pieni tuikku). 

Nepulle otin kotona tarkkuusesineitä (kuva esineistä jutun lopussa). Viljelin ensin kaikki esineet lankamatolle, johon ne uppoavat mukavasti. Neppu nosti peräjälkeen ne kaikki. Välillä laitoin vain yhtä esinettä mattoon. Löytyyhän ne sieltä, se jaksaa etsiä, kunnes löytää. Nyt vain mietin sitä esineen ilmaisua, nostohan tuolle ei mikään ongelma ole, mutta tämän touhutaunon luovutus on sellainen, että harvoin esine osuu mun kouraan. Ja tositilanteessahan se sitten olisikin jo uudestaan hukassa. Neppu myös oli sitä mieltä, että tuota kolikkoa voisi maistella vähän enemmänkin. Onneksi ei sentään nielaissut sitä. 

Keliolosuhteista (no ok, omasta laiskuudesta myös) johtuen käytiin iltapäivällä tottistelemassa hallissa. Meidän "kantapaikkamme" on Dogantti areena, sinne on meiltä matkaa vain muutama sata metriä. Meijerin vanha juustola on talvisin lämmin ja kesäisin mukavan viileä. Suosittelen lämpimästi, puitteet treenata agilityä ja tokoa ovat aivan erinomaiset!

Kaapon kans tein seuraavaa:

-seuraamista. Erityisesti vasemmat käännökset. Meni ihan jees.

-merkin kierto. Voi huoh. Se ei edelleenkään oma-aloitteisesti tule pois sieltä merkiltä. Vaatii kertaamista...

-istuminen seuraamisen yhteydessä. Tätä on  vähemmän tehty ja tarjoaa mielellään maahanmenoa. Pienellä hidastusavulla alkoi sujua. Treeniä lisää.

-estehyppy. Ok.

-paikalla istuminen. Tässä se ei koskaan ole mokannut (no varmaan ens kerralla sitten mokaa kun noin menin kirjottamaan).

-lopuksi vielä testaus liikkeestä istu/seiso/maahan. Kuulolla.

Neppu:

-ensin "löysät pois" eli vauhtiliikkeitä. Merkin kierrossa vauhtia on niin, että koko koira meinaa mennä kyljelleen kaarteessa. Ekasta lähetyksestä se tosin luuli, että tää ois jotain noutoa ja kiikutti sitä tötsää mulle... Mitä kauempaa lähettää, sitä enemmän se pinkoo. Hauska rekku! Heittelin sille vähän aikaa narulelua, että saatiin vielä vähän kierroksia kulutettua.

-estehyppy. Malttoi istua ja odottaa käskyä. Perusasentoa liikkeen lopussa ei olla yhtään tehty, nyt vedätin namin avulla pari kertaa. Vauhti oli niin kova, että meinasi lentää selälleen jarruttaessaan pa:han.

-seuraaminen. Tää on hieno, kun pysyy kasassa. Meinaa kyllä mopo keulia.

-maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Supernopea! Muistaakseni viimeksi ei sujunut yhtään ja ajattelin silloin, että se on unohtanut koko jutun.

-kapulan pito. Namialustan avulla. Meinaa jykertää kapulaa, mutta rauhoittuu kun huomio on siinä alustassa. Lopuksi vähän kapulan heittelyä niin saadaan taas mukavaksi tuo kapulahomma. 

-oon ihan huvikseni tuolla hallissa käydessä ottanut Nepun kanssa pujottelua ja putkea. Pujottelu vaatii vielä paljon apuja, eikä malttaisi viimeistä väliä pujotella varsinkaan. Putki on sille mieluisa (yllätyyyys...), kun saa pinkoa täysillä.

-ihan vimppana paikkamakuu. Tää vaatii hiomista, vaikka yksin hallissa sujuukin ihan ok.

Kaapon kanssahan on melkeinpä se ja sama, missä treenaa, mutta Neppu ottaa kyllä kaikesta (siis ihan kaikesta) häiriötä, eikä keskity vaan pörrää ja hyörii. Tuolla hallissahan se ihan suorittaa ja mullakin on hauskaa. Aina ei vaan jaksa mennä ulos kerjäämään haasteita, mutta kyllä me ulkonakin treenataan...

Tarkkuusesineitä: kolikko, vieteri, ruuvi, avain, klipsi, nimikyltti

Schapetreeniä

Illalla oli sitten kimppatreeniä rotukavereiden seurassa (ei  me siis todellakaan aina näin aktiivisia olla...). Tällä kertaa reenattiin Vehkamaan moottoriurheiluradan takana. Mennessä kävin Väliheikiltä hakemassa liinoja, tähän saakka olen siis ajanut jälkeä ihan tavallisella talutushihnalla. Ostin kaksin kappalein, pinkin 5m ja vihreän 15m.

Ihan ekana kuitenkin ammuttiin koirille (tai siis mun isä ampui). 5 laukausta paukuteltiin, ei vaikuta nuorisokaan paukkuaralta porukalta (Neppu oli niin touhuissaan, että tuskin noteerasi koko pauketta). Täytyy varmaan joku kerta kokeilla yksi koira kerrallaan, kun niitä nyt vaan kiinnostaa enemmän toistensa seura kuin tuo pyssytouhu.

Mun isä ja äiti oli siis siellä myös ja he ottivat Kaapon mukaansa lenkille (senioriporukka iltakävelyllä :) ), me muut mentiin tekemään jäljet metsään. Nepulle tein vähän reilun puolen kilometrin jäljen. Moiseen matkaan mahtuikin monenlaista maastoa, ensin rämmin suopursujen seassa, sitten oli mätästä jos jonkunlaista, jonka jälkeen nousin ylös sellaiseen jäkälikköön (kuva alla) ja lopuksi laskeuduin taas alemmas ns. tavalliseen metsäpohjaan. Kulmia tein useita, vahvistelin niitä tässä metsäpohjassa vain makupaloilla ja vähän lyhyemmällä askeleella. Jäljet jätettiin vanhenemaan ja sillä aikaa käytiin pieni riekkumislenkki koirien kanssa. Neppu esittelikin toisille omat ihanaiset kuraojansa ja sai kuin saikin kaverit mukaansa pulikoimaan (sorry frendit!).

Jälki vanheni suunnilleen 40min. Neppu olikin sopivasti ehtinyt väsyttää itseään riekkuessaan kavereiden kanssa, ja lähti oitis ajamaan jälkeä mallikkaasti. Edes todella upottava suopursumättäikkö ei aiheuttanut minkäänlaisia kaurisloikkia, vaan siellä se mennä puksutti eikä koko koirasta näkynyt kuin hännänpää. Välillä olin varma, että ollaan pois jäljeltä, mutta sitten se aina yhtäkkiä löysi satunnaisesti kylvämäni makupalan jostain mättäästä. Note to self: Luota koiraasi! Kulmat menivät myös suorastaan erinomaisesti tällä kertaa. Annoin liinaa melko pitkästi ja niin se vaan pikkukoira löysi perille purkille saakka ilman mitään singahteluja! Nurmitreeni tekee kyllä hyvää, tää metsäjälki vaikuttaa niin helpolta nurmen jälkeen. Jopa tuo omasta mielestä vaikea kuiva jäkälikkö meni tosi hyvin.

Nepulla kun ei tuo bensa lopu ihan heti, niin otettiin sitten vielä esine-etsintää lopuksi. Virve meni ensin parin tavaran kanssa metsään (aika kauas) ja heitti narulelun sekä sukan etsittäväksi. Saatiinpa päivän naurut, kun lähetin koiraa matkaan, niin mitä tekee Neppu? No nappaa tietenkin maassa olleen esinepussin mukaansa ja kiidättää sen viivana Virven luo :). Meinasi varmaan, että kerää tuohon pussiin ne tavarat äläkä suotta nakkele niitä pitkin metsiä...

Tehtiin uudestaan (tällä kertaa pussi oli visusti piilossa), ja Virve kiidätti vinkulelun metsään. Senhän se koira löysikin sieltä kaukaa ja palautti vauhdilla. Kokeiltiin taas muita esineitä, mutta Neppu ei oikein millään hiffannut, että mitä sen pitäisi oikein tehdä. Satu (kaimani siis) sanoikin, että selkeästi sillä on kova halu työskennellä, mutta kun ei tiedä, mitä odotetaan. Merkkasi niitä muita tavaroita kyllä, mutta olisiko tuo etsinyt uudestaan sitä ihanaista vinkunoppaansa kun jätti muut esineet metsään. Pörrää siis kuin mikänenkin menemään edestakaisin. Tehtiin vähän lähempää, ja siitä esine löytyikin ja toi sen tielle. Palautus ei ole ollenkaan mallikas siis, mutta ehkä sitä harjoitellaan joskus myöhemmin, kunhan tämä esine-etsinnän idea on opittu.

Viimeisenä harjoiteltiin vielä niin, että Satu piti Neppua tiellä kiinni ja vein esineen itse metsään. Palasin koiran luo ja lähetin sen etsimään. Tämä sujuikin hienosti, tehtiin pari kertaa ja lopetettiin hyvillä mielin onnistumisiin.

Kotipihalla tein vielä kepinnostoa, Neppu ei oikein edelleenkään ymmärrä sen ideaa. Ei siis nosta omatoimisesti keppiä kuin harvakseltaan. Tätä täytyy työstää, haluaisin opettaa sille kepin luovutuksen minulle käteen. Leikitin sitä kepeillä vähän aikaa ja kyllähän se niistä innostuu, kun niitä sille viskelee. Paikallaan maassa olevat kepit ovat ilmeisesti liian tylsiä sen mielestä.

Ja jos joku erehtyy luulemaan, että tämän jälkeen meillä oli kotona väsynyt pikkukoira niin EHEI, TURHA LUULO! Se hääräsi vielä iltapuhteitaan aivan rasittavuuteen saakka, miesväellä meinasi jo hihat palaa sen kanssa. Sehän siis tuo ja esittelee lelujaan, kenkiä, pipoja, kaikkea, kun yrität lojua sohvalla ja katsella televisiota. Jos ei muuta niin se käy vähän kukkaruukkua kaivelemassa. Ehkä se vielä joskus aikuistuu...

(Pieni tekninen huomio, yritin tällätä nuo onnistuneesti lisäämäni kuvat vierekkäin tähän alle, mutta ainakin esikatselussa ulosanti on jotain ihan muuta..)



Kohti kulmaa

Välineurheilua tämäkin

Nurmijälki Neppikselle ja vähän tokotusta

No niin. Laitetaanpa heti muistiin, mitä tänään (ja eilenkin) tehtiin.
Neppu on siis vallan jäljen JATKOkurssilla (heh). Eilen oli toinen kurssikerta.
Tein sille SportsTrackerin mukaan 460m pitkän metsäjäljen. Alkuun vähän enemmän nameja, välille satunnaisesti ja kulmat (2kpl) tarkemmin. Jälki vanhenemaan noin tunniksi. Lähtöön tehtiin vielä "keskity, rauhoitu" -namiruutu. Neppu lähti heti tosi rauhallisesti (!!) ajamaan jälkeä. Metsässä on muutamia vanhoja polku-uria, joiden yli jälki meni. Koira lähti tuumimaan, josko sitä uraa pitäisi mennä. Palasi kuitenkin ihan mukavasti jäljelle. Mun pitäis vaan ite enemmän antaa löysää, että se oikeasti itse hakee jäljen uudelleen. Kulmat meni kohtuuhyvin. Jossain vaiheessa sille tuli vähän väsy, ilmakin oli aika tukahduttava. Ajoi kuitenkin jäljen loppuun saakka hienosti. Olin ihan että vau, se siis oikeasti osaa noinkin rauhassa työskennellä.
Läksyksi saatiin kulmia ja keppijälkeä.
Noh, tunnollisena menin sitten heti tänään tekemään niitä kulmia. Nurmialue oli juuri leikattu (kiitos kunnanmiehet, täältä tuppukylästä löytyy yllättävän hyviä nurmialueita). Tein taas SportsTrackerin ystävällisellä avustuksella tällä kertaa 420m pitkän jäljen, jossa oli 5 suorakulmaa. Jäljen aloitus taas enemmän namivetoisesti, kulmiin myös nameja. Muuten satunnaisesti. Jälki vanheni semmoset 50min (ja tuona aikana oli tuolla puolen kylää sataa ropsauttanut ihan kunnolla, meillä kotona noin kilometrin päässä ei satanut ollenkaan).
Neppu oli ihan ampiaisena taas, pörräs ja hörräs ympäriinsä ekat 100 metriä jäljellä ainakin. Alussa tein ihan pienen "janan", sellaiset 3m ehkä (ei olla ennen tehty), ja se löysi kyllä jäljen. Kulmista meni onnellisesti ohi. Täytyis oikeasti jotenkin saada sille semmonen zen-mielentila aikaiseksi jo heti alussa. Jonkin aikaa työskenneltyään se alkoi imemään enemmän sitä jälkeä ja 2 viimeistä kulmaa oli ihan ok. Purkki löytyi ja koira ois vielä jatkanut jälkeä...
Mietittäväksi jäi
× lyhyt nurmi + vesisade -oliko liian haastava jälki?
× kulmat pitää ehkä vielä vahvistella muutenkin kuin nameilla (tarkempi tallaaminen) ainakin nurmella siis
× ja sitten se mielentila-asia. Tällä kun kierrokset nousevat nollasta sataan nanosekunnissa.
Keppitreenin jätin illaksi.
Kaapon kanssa otin ihan pienesti hyvän mielen tokoa, vähän jääviä liikkeitä niin että kierrän koiran taakse siltä toiselta puolelta. Ihan ok. Seuraaminen taas roikkuu ärsyttävästi, mutta niin se aina tekee ja on muiden mielestä ihan ok mutta omasta mielestä ei.
Sitten harjoiteltiin merkin kiertoa. Tässä tulee esille nuo Kaapon pitkät piuhat, sillä ei mene kaaliin tuo että merkille ei jäädäkään töröttämään vaan palataan takaisin. Ja ilman käsimerkkiä ei meinaa irrota ei.
Muutamat kaket otettiin, pohjasora oli sellanen että en edes yrittänyt maahanmenoa kun  tiesin, että se ei halua mennä. Joten istu-uppia tehtiin.
Ilma oli aika lämmin, joten lopetin treenin kun Kaapo alkoi jo aika lailla läähättää.
Tätä koiraa ei kyllä häiriöt haittaa, oltiin seuran parkkiksella ja Lumijoentiellä kulki jatkuvasti vaikka mitä. Tuo ei edes huomaa mitään...
Kaapon kans jatkossa näiden liikkeiden osalta
×toistoja tuohon merkin kiertoon
×seuraamista joskus viileämmällä kelillä kunnolla nostattaen, mutta tätäkään ei liikaa kun ei se nouse siitä jos jankataan (blaahhh...)

Jostain kait se on aloitettava...?

Jonkinlaisen treenipäiväkirjan pitäminen on ollut mielessä jo toooosi pitkään, mutta aina se vain on jäänyt. Nyt, kun tuota lajivalikoimaa alkaa olla jo enemmän kuin omiin tarpeisiin, niin alkaa olla tällä aivokapasiteetilla jo pakko laittaa ylös menneitä ja tulevia. Siispä tässä nyt sitten opettelen käyttämään tätä blogia.
Enimmäkseen siis tarkoituksena on pitää kirjaa itselleni siitä, mitä ja miten on tehty ja mitä seuraavaksi koitetaan. Toimikoon tämä blogi nyt siis jonkun sortin harrastuspäiväkirjana. Katsotaan, mitä kaikkea tänne ilmaantuu!
Blogissa siis seikkailevat schapendoes -rotuiset koirat Kaapo (u. Trasseli Hui Hai, synt. 14.4.2007) sekä tyttärensä Neppu (n. Scabbers Afrodita, synt. 10.8.2014 isänsä maailmanvoittaja-palkinnoksi ☺). Ehkä saan jonkinlaisen esittelynkin kummastakin aikaiseksi tänne blogiin. Satunnaisesti saattaa olla juttua myös samanrotuisesta Mannista (u. Trasseli Askeleen Edellä s. 18.2.2007), joka viettää lokoisaa sohvachampionin elämää anopin ilona. Manninkin elämänvaiheista vaikka kirjan kirjoittaisi.
Pääasiassa meillä koirat ovat siis lemmikkejä, perheenjäseniä ja lenkkiseuraa, mutta harrastuksissa käydään myös: tokoa, PK-jälkeä ja -hakua, esine-etsintää, enemmän tai vähemmän. Näyttelyissä käydään myös säännöllisen epäsäännöllisesti. Tulevaisuudessa Nepun kanssa on ajatuksena kokeilla myös canicrossia (ennen treenin aloittamista katsotaan luuston terveys), eikä agilitykään ole ihan poissuljettu ajatus.