Porojen jäljillä

Pitkästä aikaa päästiin melkein koko perhe viettämään viikonloppua mökille Syötteelle. Juusolla oli tietenkin säbäjuttuja koko viikonlopun ajan, joten hän jäi kotiin mummun ja papan luokse. 

Heti perille päästyämme perjantaina teimme pienen kävelyretken myllylle ja totesimme, ettei metsässä ollut lainkaan ötököitä. Niinpä poljin ennen pimeän tuloa Nepulle jäljen mökkirinteeseen. Jäljelle pituutta nelisensataa metriä ja kolme keppiä, tunnin vanheneminen.

Neppu oli aivan tohkeissaan päästessään jäljestämään. Janalta nappasi takajäljen, mutta kääntyi itse ja lähti vauhdilla etenemään. Tuolla Syötteellä on metsien profiilit hieman erilaisia kuin täällä Lakeudella, joten vaikuttikohan melko jyrkkä ylämäki tuohon jäljen nostamiseen? Koko meno oli melkoista hurlumheita, mutta kulmiin se aina rauhoitti vauhtia ja teki ne huolella. Mentiin yksi isomman polku-uran ylityskin varsin mallikkaasti, siihen olin laittanut muutaman apunamin. Välillä pysähdyttiin haistelemaan jotain ihan muuta, mutta matka jatkui silti aina oikeaa jälkeä edeten. Ilmeisesti siinä mökin alarinteessä on aika paljon porojen hajuja, niitä näkyy silloin tällöin siellä makoilemassakin. Olin laittanut kepit vasta jäljen loppuosalle, ja ne nousivatkin kaikki. Edelleen tamppaan kepin paikan sekä jalalla että taputtelen kädellä. Kokonaisuutena perjantain jälki oli suurpiirteisen oloinen, mutta kaikki kulmat meni hienosti.

Lauantaina tehtiin pieni päivähaikki Lauttalampi-Riihitupa-Pytkynharju-Kellarilampi-Lauttalampi. Koirat pääsivät juoksemaan irti tuolla Lauttalammen ja Riihituvan välisellä osuudella ja uudelleen Kellarilammelta Lauttalammelle. Muuten metsässä oli muitakin patikoijia koirien kanssa ja ilman. Sää suosi ja koirat löysivät niiden mielestä ihania lällyköitä... Lopuksi paistettiin makkarat Lauttalammen laavulla.

Illasta Janne teki meille jäljen mökkirinteeseen. Jälki oli samantyyppinen kuin perjantainakin, mutta siinä oli myös kaksi "alkeispiikkiä". Janalta lähdettiin sellaista vauhtia jäljelle, että sain liinasta kivat haavat käsiini... Muutenkin tuntui, että koira mennä viipotti sinne tänne, painoi välillä kuononsa syvälle mättääseen ja haisteli ilmeisesti jotain poron papanoita? Oltiin jo muutamaankin otteeseen sitä mieltä, että nyt kadotettiin koko jälki, kun koiralla tuntui olevan ihan muuta mielessään kuin jäljestäminen. Haakuroitiin menemään  mutta päätettiin aina luottaa koiraan, yritin lukea sitä, milloin jäljestää sitä mitä pitääkin. Kepeistä nousi yhtä vaille kaikki, joten siinä mielessä meni ihan kohtalaisen hyvin, mutta tuntemus jäljestä oli jotain ihan muuta. Janne oli kuitenkin pitänyt Sports Trackerin päällä sekä tehdessään jäljen että myös sitten, kun käveli meidän perässä kun ajettiin se. Lopuksi katsottiin piirtyneet käyrät ja todettiin, että ollaan kyllä melkein koko ajan oltu melko tarkasti jäljellä! Ainoastaan toinen piikki oli haettu aika kaukaa kaartaen, ja sieltä oli sitten ollut vaikeutta löytää oikea suunta. 

Nyt voisi tähän syksyn loppuun ottaa vielä muutamia peltojälkiä ennen kuin jälkikelit loppuvat.

Sunnuntaina käytiin vielä pieni patikkaretki... Vaikka yritykseksi se kyllä jäi, sillä saimme Portinojan laavulla kimppuumme tutkapannallisen hirvikoiran. Laavulla oli jotain porukkaa, joka huuteli meille varoituksia kyseisestä koirasta, se oli syönyt retkeilijöiltä suurin piirtein kaiken repuista lähtien. Koira oli tainnut hieman eksyä metsästäjiltä, kun oli juoksennellut pitkin ulkoilureittiä Taivalkoskelta saakka milloin kenenkin perässä. Eipä siinä auttanut kuin tehdä nopeat uukkarit ja paeta takaisin lähtöpisteeseen, hirvikoira oli melko aggressiivisen oloinen eikä lähtenyt matkoihinsa, vaan seurasi meitä autolle saakka. Toivottavasti omistaja on koiransa löytänyt! Oli kyllä sellainen ei-niin-mukava lopetus leppoisalle viikonlopulle.

Vähän lisää ruokinnasta

Jokin aika sitten kirjoitin postauksen meidän koirien ruokinnasta. Kirjoitin, että koiramme syövät lihaa ja lisiä, mutta en tunnusta olevani minkään koulukunnan fanaattinen kannattaja. Asia (koiran ruokinta) kuitenkin kiinnostaa minua kovasti ja kuuntelen sekä luen mielelläni erilaisia perusteltuja mielipiteitä aiheesta.

Siksipä osallistuin suurella mielenkiinnolla Ilu Virtasen luennolle koiran ruokavaliosta. Iluhan on mm. kehittänyt NEU (neufrau.net) -koiranruuat, joita itsekin olen joskus kippoihin annostellut. Tosin en enää vuosiin, sillä ruokinta minulla on jo pitkään perustunut "puhtaisiin" lihoihin, enkä ole käyttänyt mitään "mixejä". Luento pidettiin mukavissa puitteissa Hannuksen Piilopirtillä (www.hannuksenpiilopirtti.fi), jossa oli myös aivan loistava kahvitarjoilu.

Luennolla huomasin jo hyvin pian, että pääperiaatteet Virtasen ruokinta-ajatuksissa ovat samankaltaiset kuin omani. Ilu luennoi aiheesta noin neljän tunnin verran (pitempäänkin varmasti olisi juttua riittänyt, mutta luennon mitaksi oli kaavailtu etukäteen 3h). Seuraavaan listaan asioita, jotka päällimmäisinä jäivät mieleeni luennolta ja joista tein itselleni muistiinpanoja. Käyttökelpoista tietoa siis, tai ainakin ajattelemisen aihetta. Jätän pois paljon itselleni "turhaa" tietoa esim. siitä, miksi koirille ei kuivamuonaa kannata antaa tai miksi antibiottikuureja kannattaa antaa hyvin harkiten. Tärkeitä asioita nämäkin kyllä. Vähän mietittävää minulle ja itselle puolestaan esimerkiksj tässä:

-Koiran ruokinta perustuu bakteeritasapainoon, joka puolestaan vaikuttaa suoraan immuunijärjestelmään.

-Koira on hyvä ruokkia kahdesti päivässä (imeytyminen). Ei siis tarvitsekaan suunnitella yhteen ruokintakertaan siirtymistä enää.

-Suolen PH tulisi pitää riittävän alhaisena, jolloin "huonot mikrobit" eivät saa ravintoa ja kuolevat

-Kaikki hiilihydraatit muuttuvat suolistossa glukoosiksi -> hiiva

-Kaikki koirat syövät hevosenpaskaa ja joskus ruohoakin. Mm. niistä se saa hyviä bakteereja suolen toimintaa tasapainottamaan (maitohappobakteerit). 

-Koirat eivät yleensä siedä naudanlihaa? Perusteluksi ymmärsin, että lehmiä ruokitaan viljalla ja tämä aiheuttaa koirille allergiaa. Liittyyköhän tähän nyt jotain muutakin? Eikö sikojakin tehotuotannossa ruokita ainakin samantapaisilla rehuilla kuin lehmiä? Asiaan täytyy perehtyä lisää. Meillä koirat vetävät nautaa siinä missä sikaakin.

-Naudanmaha sen sijaan on erinomaista ruokaa, siinä on oikeita entsyymejä. Itse olen jättänyt mahan pois ruokinnasta, koska se on melko vähärasvaista. Ehkä alan tehdä sekoitusta sianliha+naudanmaha? Sianlihahan on yksistään melko tuhtia tavaraa.

-Piimää kannattaa edelleen lorautella kuppiin. Siinä on maitohappobakteereja. Piimän on syytä olla laktoositonta ja merkkiä kannattaa vaihdella, jotta todennäköisyys sille, että hyviä bakteereja tulee monipuolisesti, lisääntyy.

-Rasilaisen hapankaali on erinomainen mhb-lähde myös.
-Kuidunlähdettäkin kannattaa vaihdella, esim. leseet.
-Haimavaivat ovat peräisin hiilareista. Itse olen vältellyt liikaa rasvaa, hiilareitahan meidän koirien ruokavaliossa ei juuri olekaan.

-Koiralle ei saisi tarjota vettä puolta tuntia ennen/jälkeen ruokailun (PHn vuoksi)

-Mausteet ja hiiva/home eivät viihdy samassa tilassa. Siksi esim. NEU:ssa on käytetty mausteseosta
-Madottaminen varmuuden vuoksi on haitallista immuunijärjestelmälle. Hevospuolelta tuttua asiaa, koirat olen kyllä madottanut sen 2× vuodessa vähintään.

-NEU mhb-KARP pitää yllä suolen tervettä flooraa. Se tulee "kypsyttää" oikein. 

Kävin vakoilemassa, mitä kaikkea mhb-KARP sisältää. Siinä on pitkälle samoja ainesosia, joita itse laitan kuppiin mutta erillisistä pakkauksista. Tuota voisi kenties jossain vaiheessa kokeilla juuri tuon maitohappobakteerikäymisen vuoksi.

Oli oikein mukava iltapäivä, ja suosittelen kyseistä luentoa kyllä muillekin koiran ruokinnasta kiinnostuneille, jos kohdalle sattuu mahdollisuus osallistumiseen!

P.S: Ollaan me treenattukin, Neppis on harjoitellut valjaissa juoksemista, hankin vermeet Väliheikiltä (valiheikki.fi). Tokoiltu ollaan kans, mutta metsäjäljelle ei olla menty sen jälkeen, kun kaiveltiin pari päivää hirvikärpäsiä sieltä täältä.

Sitä tikulla silmään...

...joka vanhoja muistelee. Tästä uhasta huolimatta päädyin muistelemaan erästä heinäkuista viikonloppua, kun yhdistyksen syyskuun lehti kolahti postilaatikkoon. Tuo viikonloppu oli kyllä koira(näyttely)harrastuksessani sellainen "once in a lifetime", vaikka menestystä on Kaapon kanssa vuosien saatossa aikamoisesti kertynytkin. Koska tätä blogia ei heinäkuussa ollut vielä olemassa, niin kerrataanpa tässä hieman tapahtumia.

Tutun näköistä porukkaa aukeama pullollaan

Huolimatta siitä, että Oulussa olisi ollut kaksipäiväinen KV, teimme viikonloppureissun Nastolaan. Ensin lauantaina 11.7. oli ryhmänäyttely ja sitten sunnuntaina 12.7. SSKY:n päänäyttely, jonka yhteydessä järjestettiin myös schapendoesien erikoisnäyttely. Ilmoitin molemmat koirat kummallekin päivälle, kun kerta sinne saakka täältä Oulun kupeesta taas kerran lähdettiin. Meitä lähtikin asuntoautollinen väkeä matkaan, kun meidän koko perhe sekä mummo ja pappakin olivat mukana. Pappa tosin meni motskarilla, me muut kuljettiin karavaanilla. Erkkari on mielestäni Voittajanäyttelyiden ohella sellainen must-tapahtuma, sinne on pakko päästä joka vuosi jos suinkin mahdollista.

Nastolan näyttelypaikka osoittautuikin oikein mukavaksi, hurjan paljon viihtyisämpi mielestäni kuin Heinolan ravirata, jossa erkkari on ollut monena vuonna aiemmin. Lauantain ryhmiksessä rodun arvosteli suomalainen Hilkka Salohalla. Schapeja oli kehässä 9kpl. Meidän koirat veivät potin rodussa, Kaapo ollen ROP ja ROP-vet ja Neppu voitti nartut häviten lopulta vain isälleen, eli sille tuloksena VSP SERT. Päätettiin käydä iltapäivällä vielä isoissa kehissä, koska ykkösryhmän arvosteli rodun hollantilainen spesialisti John Wauben, sama mies, joka tulisi seuraavana päivänä arvostelemaan rodun erkkarissamme. Ryhmiä odotellessa ehdimme käydä "kunnon turistien tavoin" Salpausselällä katselemassa hyppyrimäkiä.

Ryhmät lähtivät liikkeelle ykkösestä. Koiria oli kehässä pitkä liuta ja me Kaapon kanssa siellä melko häntäpäässä. Ollaan jo sen verran kierretty noita isoja kehiäkin, että usein osaan tuomarin työskentelyä seuraamalla veikata, ketkä nousevat jatkoon eli niin sanottuun shortcuttiin. Wauben ei mielestäni kiinnittänyt meihin huomiota juuri lainkaan, ja olin jo ihan että "voi daa, turhaan tänne jäätiin!" Mielessä pyöri jo seuraavan päivän erkkarikin: mitäköhän sieltäkin sitten oikein tulee... Yllätys olikin suuri, kun meidät poimittiin kuin poimittiinkin jatkoon! Sijoituksia jaettaessa me vaan seistiin rivissä Kaapon kanssa: ei oltu neljänsiä... eikä kolmansia... herranen aika, ollaan vähintään toisia... VOITETTIIN! Olin aivan sekaisin jo tässä vaiheessa, mutta sitten meillä olikin jo kiire BIS-veteraanien kokoomakehään. Palkinnot kantoon ja menoksi.

Veteraanit arvosteli suomalainen Pirjo Aaltonen. Koiria oli taas paljon kehässä. Huomasin heti, että tuomari "merkkasi" meidät. Jatkoon noustiin, ja taas sai Kaapo-papparainen laittaa parastaan. Se kyllä laittoikin, ja lopulta komeiltiin myös BIS-vetskujen ykköspallilla!

Jäljellä oli vielä Best In Show:n valinta, tuomarina tanskalainen Hanne Laine Jensen. Sekin pytty voitettiin, joten ihan täydellinen suoritus Kaapolta jo lauantaina! 

Hilkka Salohallan arvostelu Kaaposta:

"8v veteraani. Harvinaisen hyvä kallo-osa ja kuono.

Hyvä purenta ja korvat.

Hyvä kaula ja ylälinja.

Riittävät kulmaukset, oikea luuston vahvuus.

Hyvä runko. Erinomainen häntä jossa J-koukku.

Erinomainen karvapeite. 

Liikkuu hyvin."

VET ERI1 SA PU1 ROP VET ROP

Nepun arvostelu:

"Koko ja mittasuhteet erinomaiset. Sopivan vahva narttu.

Hyvät pään mittasuhteet, purenta,

Silmät ja korvat. Kaunis kaula ja ylälinja.

Riittävät kulmaukset.

Ikään riittävä runko.

Hyvä luuston vahvuus.

Hyvä karvapeite ja häntä.

Liikkuu vielä hieman epävakaasti."

JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP

Papparainen ja triplajättipotti

Maha oli täynnä menestystä jo lauantain jälkeen, mutta viikonlopun päätähtäin oli vielä edessä, sunnuntain erkkari.

Erikoisnäyttelyyn oli tänä vuonna ilmoitettu 50 schapendoesia, tuomarina siis jo lauantain ryhmästä meille tuttu hollantilainen rodun erikoistuomari John Wauben. Ilahduttavaa oli, että Kaapon jälkeläisistä paikalla oli 6/8. Näiden lapsosten menestystä jännitin paljon enemmän kuin vanhan Kaapon, jonka osalta ajattelin, että olisi kiva, jos se olisi ROP-vet.

Kehä pyörähti käyntiin, ja junnu-uroksissa esiintyi kaksi Kaapon poikaa, Trasselit Hengaillaan (Sisu) ja Hunningolla (Huili). Molemmat nappasivat ERIn ja kilpailuluokassa Sisu viitottiin kärkeen ja Huili kolmanneksi! Sisulle SA ja menolippu paras uros -kehään. Kaapo esiintyi veteraaniluokassa ERIn ja SAn arvoisesti ja luokkavoittajana lähdettiin mittelemään parhaan uroksen tittelistä. 

Meinasin kyllä pyörtyä, kun Kaapo pesi koko muun porukan ollen siis jälleen kerran erkkarin paras uros! Seuraavaksi sydämentykytyksiä aiheutti se, että huomasin Sisun olevan kolmannella palkintosijalla, välissä PU2:na valiouros, joten Sisulle ihka ensimmäisestä näyttelystään, ja vieläpä rodun erkkarista, SERT!

Junnu-urokset palkintosijoilla. Vas. reunassa Trasseli Hengaillaan JUN ERI1 SA PU3 SERT, kolmas vasemmalta Trasseli Hunningolla JUN ERI3.

Kauaa ei ehditty vetää happea, kun junnunartut huudettiin kehään. Kehässä oli 8kpl koiria. Tuomari oli luokasta ilahtunut, hän totesi jo esiarvostelussa, että tämä luokka on oikein kaunis. Samaa hän oli myöhemmin sanonut myös haastattelussa, joka on luettavissa tuosta uudesta Schapendoes -lehdestä. Kaapon jälkeläisiä tässä luokassa olikin peräti neljä: Scabbersit Afrodita (meidän Neppu siis) ja Ambrosia (Rose) sekä Trasselit Hepsankeikka (Hipsu) ja Huiskin Haiskin (Huisku). Kaikki tyttöset saivat ERIn. Kilpailuluokassa tuomari kätteli koiria pois yksi toisensa perään, kunnes jäljellä oli enää neljä sijoittujaa. Taas pyörrytti, sillä kaikki nämä neljä olivat Kaapon jälkikasvua! Järjestystä pohtiessaan Wauben totesi, että nyt on hankalaa... Hipsu voitti SAn kera, Neppu toiseksi ja SA, kolmanneksi Huisku ja neljänneksi Rose. Not bad!

Scabbers Afrodita "Neppu" Jun ERI2 SA

Nepun arvostelu:

"11m. Already very nice type. Good size.
Feminine head with sufficient broad skull.
Nice expression. Correct muzzle. Good topline.
(sanasta ei saa selvää) on body.
Sufficient angulated. Light bone.
Well muscled. Coat a little bit soft, for B&W.
Very nice temperament. Good feet.
Well carried tail.
Movement sufficient drive."
JUN ERI2 SA 

Trasseli Hepsankeikka JUN ERI1 SA PN2 SERT.

Scabbers Ambrosia JUN ERI4

Trasseli Huiskin Haiskin JUN ERI3

Paras narttu -kehässä Neppu käteltiin ulos ennen kuin sijoituksia alettiin jakaa. "Meidän" jengiä jäi edustamaan Hipsu, eikä lainkaan huonosti edustanutkaan, vaan nousi toiseksi valionartun voittaessa. Hipsulle siis myös SERT kuten velipojalleenkin! Huisia!

Seuraavaksi kilpailtiin rodun parhaan veteraanin tittelistä. Kaapo sai vastaansa jo 12 -vuotiaan nartun. Tuomari sanoi kyseisestä koirasta (Lumikuono Naranjada Amada), että hän kyllä pitää siitäkin tosi paljon (lehdestä sai myös lukea, että junnunarttujen ohella veteraanit olivat olleet hänen mieleensä)... Kaapo oli lopulta rodun paras veteraani.

ROP-kehässä juoksivat sitten Kaapo ja Tesla (Flying Duster's Time Bomb). Punakeltaista työnnettiin meille, joten Kaapon neljäs erkkarivoitto oli totta! Kerrassaan uskomatonta, ainutlaatuistakin?

John Waubenin arvostelu Kaaposta:

" 8 years. A beautiful example of the breed.

Typical movement and tail carriage.

Very nice masculine head with broad skull.

Brown eyes. Correct muzzle.

Nice ears. Good topline.

Typical angulations. Well developed body.

Light bone. Well muscled.

Good feet. Typical coat & typical temperament."

VET ERI1 SA PU1 ROP VETROP

ROP Trasseli Hui Hai ja VSP Flying Duster's Time Bomb

Olin ilmoittanut Kaapolle myös jälkeläisryhmän, erkkarihan on ainoa näyttely, jossa niitä voidaan esittää. Valitsin porukkaan mukaan Sisun, Nepun, Hipsun ja Huiskun. Tällä porukalla oltiin ROP-jälkeläisryhmä! Taas satoi palkintoja, onneksi oli tuota sukua mukana kantamassa pyttyjä ja iso auto, muuten ei oltais mahduttukaan...

Jälkeläisryhmän arvostelu:

"Very nice group, showing male & female.

Nearly same types, heads and coats.

Nice temperaments.

Same tail carriages and movements."

JÄLK1 KP JÄLK-ROP

Trasselin kasvattajaluokassa esiintyivät samat koirat kuin Kaapon jälkeläisryhmässä Neppua lukuun ottamatta. ROP-kasvattajan pytty Anitalle!

Välillä valokuvattiin ja tankattiin sekä vietettiin oikein mukavaa ja kaunista päivää mahtavassa seurassa odotellen isojen kehien alkamista. Kerrankin ehdittiin turinoida kaikessa rauhassa!

BIS-jälkeläisryhmät arvosteli Tiny Hensema-var Der Weij. Neppu pisti kehässä Jannen luotsaamana ihan ranttaliksi, mutta tuomari ymmärsi "yskän" ja oli nauraen lohduttanut Jannea sanoen vain "HAPPY DOGS!" Nämä iloiset koirat sijoittivatkin lopulta toiseksi, eli oltiin BIS2 -jälkeläisryhmä! Taas saatiin pyttyjä, petejä, koiranruokaa...

ROP - ja BIS2 -jälkeläisryhmä

BIS-kasvattajaluokassa laitettiin sitten vielä pykälällä paremmaksi, eli Trasselikoirat pesivät koko porukan (ja niitä ryhmiä oli PALJON!) ollen BEST IN SHOW-kasvattaja! Tuomaroimassa Marianne Holmli. Sitä poseeraamisen määrää!

ROP - ja BIS -kasvattajaluokka Trasseli, koirat vasemmalta oikealle Kaapo, Sisu, Huisku, Hipsu eli isä ja lapset.

Kaapon kanssa jatkettiin vielä isojen kehien kiertämistä. BIS- veteraanikehässä ei menestystä tullut, mutta se olikin ainoa iso kehä koko viikonloppuna, jossa ei sijoituttu. Jostain syystä ei harmittanut yhtään :).

Päivän päätteeksi oli aika valita näyttelyn kaunein koira. SSKY:n päänäyttelyssä valitaan suoraan Best In Show, eli ryhmäkehiä ei ole ja niinpä koiramäärä BIS -kehässä on something else... Tuomarina toimi samainen Hanne Laine Jensen kuin edellisenäkin päivänä ryhmänäyttelyn BIS-kehässä. Kaapon kanssa tsuumailtiin omia mahdollisuuksiamme ja tuomari nostikin meidät jatkoon. Short cutissa pistin merkille hienosti liikkuvan mittelin, ja se veikin lopulta koko potin Kaapon tullessa toiseksi. Jo toinen Best In Show -sijoitus samalle viikonlopulle, uskomaton fiilis!

BIS2 Trasseli Hui Hai

Olihan kerrassaan lentoa koko viikonloppu, huh! Vanha kunnon Kaapo jaksoi pistää parastaan kehä toisensa perään ja jälkikasvu antoi viitteitä siitä, että isäpappa voi huoletta jäädä eläkkeelle jatkossa, manttelinperijöitä on lapsukaisissa tulossa!

Viikonlopun palkintosaldo oli sanalla sanoen HUIKEA! Pyttyjä, ruusukkeita, kukkia, leluja ja petejä koirille ym. ym ., kuvaavinta ehkä tälle menestykselle on se, että voitettiin -pelkästään minun koirat siis- kaikkinensa 69kg koiranruokaa! Erityismaininta ja kiitos vielä yhdistykselle, tänä vuonna palkinnot ja ruusukkeet olivat aivan mielettömän hienot!

Iso kiitos vielä kerran Sannalle (Nepun ja Rosen kasvattaja), Anitalle (Kaapon, Sisun, Huilin, Hipsun ja Huiskun sekä monen muunkin tärkeän koiran kasvattaja), Rantasille (Kaapon äidin ja Hipsun omistajat) sekä kaikille muillekin, jotka teitte meidän viikonlopusta niin mukavan ja onnistuneen kuin se oli. Aina välillä tarvitaan tavaroiden kantajia, koirien pitelijöitä ja esittäjiä jne, ja aina apu löytyi, ihanaa!

Biitsillä ja terveystarkastuksessa

Tällä viikolla ei olla paljoa ehditty treenaamaan. Tiistaina vähän tokoiltiin kumminkin jäähallin vieressä kentällä. Keskiviikkona oltiin porukalla Oulussa meren rannalla riekkumassa ja Neppu oli kyllä taas niin vauhdissa :). Kaapon jätin kotiin, koska vanhukselle ei kylmä merivesi varmaankaan tekisi kovin hyvää.

Merihirviökö se siinä?

Lentävät hollantilaiset vetten päällä

Taas hyvin perinteinen Neppu-kuva

Tänään käytiin Nepun kanssa Akuutissa (tai Animagihan se nykyään on) silmätarkastuksessa, samalla reissulla läpivalaistiin koira selän, lonkkien ja kyynärien osalta. Silmissä Kaisa näki muutamia ylimääräisiä ripsiä, joten niistä tulee lausunto Distichiasis, lievä. Luusto oli onneksi kaikin puolin kunnossa: siistit kyynärät, lonkista Kaisa veikkasi A, korkeintaan B ja selkä oli siisti. Virallista lausuntoa spondyloosin osalta ei näin nuorelle koiralle vielä saa, mutta eipä me sitä tarvitakaan. Seitinohuen iltapäiväkännin jälkeen nyt täällä kotona Neppu potee madafakingdarraa :).


Voimme joka tapauksessa suunnata kauppaan ostamaan juoksuvyötä ja -liinaa, valjaat on jo valmiiksi ostettuna. Pikkuhiljaa aletaan treenata valjaissa juoksemista. Josko tuossa puolentoista vuoden iässä sitten jo uskallettaisiin painaa täysillä menemään :). Pois alta risut ja männynkävyt!

Nopea treenimuistio

Nepulle jälki n. 600m Jannen tekemänä. Tunnin vanhenemisaika. Janalla höntyilyä, otin uudestaan ja nappasi takajäljen (korjasinkohan turhaan sen ekan, jos se arveli että lähdetään sitten toiseen suuntaan kun en antanut sen porhaltaa vinosti janalta vasempaan ennen jäljen leikkauskohtaa). Käänsin, ja sitten mentiinkin taas vauhdilla. Kulmat menivät tosi sutjakkaasti, vauhti olisi voinut olla rauhallisempi. Vaikeita kohtia oli mun mielestä jäljellä, mm. polku-uran vierustaa ja myös ihan autotien viertä mentiin. Näissä ei koiralla ollut kuitenkaan mitään ongelmaa. Yksi tiellä kävellyt mopon taluttaja piti välillä haukkua, mutta ihmeesti se Neppu senkin välikohtauksen jälkeen jatkoi jäljestystä.  Maasto vaihtui jossain kohtaa sellaiseksi mättäiseksi upottavaksi suopursukoksi, ja siinä haettiin hetken aikaa oikeaa suuntaa. Välillä Jannekin oli sitä mieltä että ei olla jäljellä, mutta sitten kuitenkin oltiin koko ajan ihan kartalla ja kepitkin nousivat yhtä vaille kaikki. Täytyy vaan luottaa siihen koiraan edelleen :). Sports Trackeri näytti somaa yhtä viivaa, eli molemmat kiekat (jäljen tekeminen ja ajaminen) mentiin samaa reittiä. Ehkä teen nyt nurmella muutaman jäljen, josko tuo vauhti vähän hidastuis...  Meni välillä ihan laukaten tuolla metsässä ja kun päästin hetkeksi liinasta irti jonkun puun kierron vuoksi, en meinannut enää saada kiinni sitä...

Muutama miete ruokinnasta

Meillä koirat on ruokittu jo vuosia lihoilla lisukkeineen. Ne eivät BARFfaa, enkä itse ole mikään vannoutunut raakaruuasta saarnaaja. Jokainen syöttäköön koiransa miten sopivaksi katsoo minun puolestani. Markkinoilla on aivan mainioitakin nappuloita ja esimerkiksi Neppu söi pennusta noin 8kk ikään saakka pääasiallisesti kuivamuonaa (Orijen on pitkään ollut oma suosikkini). Päätin kuitenkin avata tätä liharuokinta-asiaa hieman täällä blogissa, koska se yleensä kiinnostaa koiraihmisiä, kun puheeksi tulee koiran ruokkiminen ja kerron meidän koirien raakaruokavaliosta.

Sysäys nappularuuan hylkäämiseen oli aikoinaan meidän Manni, jolle mikään kuivaruoka ei tuntunut sopivan: oli korva- ja varpaanvälitulehduksia, närästystä, oksentelua ja kaikkea muuta, you name it. Päätin koirahierojan suosituksesta kokeilla raakaruokintaa. Kyseinen hieroja on myös eläinten luontaishoitaja, ja hän laatikin Kaapolle ja Mannille malliruokavalion. Ruokavalioon kuului raakojen lihojen lisäksi naudanmahaa, kalaa, sisäelimiä, kasviksia, hapanmaitotuotteita, luita/rustoja, puuroa, kananmunia sekä kivennäis-, öljy- ja vitamiinilisät. 

Vaikka koirien ruokkiminen ei olekaan niin "millintarkkaa" puuhaa kuin esim. hevosten rehustus, niin olen kuitenkin sitä mieltä, että perusteet raakaruokinnasta on hyvä tietää sille tielle lähdettäessä: mitä syötetään, miten ja miksi. Toisin sanoen, on otettava selvää, mitä koira tarvitsee ja mistä se tarpeensa saa otettua. Lisäksi lihojen säilytys vaatii pakastintilaa. Meillä hajotettiin yksi kaappipakastin, ennen kuin hommattiin koirien ruuille oma arkkupakastin. Edelleen meillä on välillä kaikki pakastintila täynnä koiranruokaa, kun sitä tilatessa iskee vauhtisokeus. No, eipähän tarvitse leipoa pakastimentäytettä ;).

Raakaruokinnan hyviä puolia omien kokemusteni mukaan ovat esim.
○ hyväkuntoiset, tiiviskroppaiset koirat
○ jätökset ovat pienempiä ja hajuttomampia
○ turkkikoirien turkit ovat kunnossa
○ koirien hengitys ei haise, eikä hammaskiveä juurikaan muodostu
○ ruoka maistuu koirille erinomaisen hyvin.
○ tiedän tarkalleen, mitä koirat syövät. Tarvittaessa esimerkiksi proteiinin tai rasvan lisääminen ruokaan käy helposti. Turhia täyteaineita ei ruuassa ole.

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotain huonoakin:
○ ruokinta vaatii suunnitelmallisuutta. Ja sitä pakastintilaa.
○ reissaaminen lihapakasteiden kanssa on välillä vaikeaa/mahdotonta. Meillä reissuruokinta ratkaistaan usein Nature's Menu -märkäruokapusseilla. Helppoa ja kätevää. Talvella lihapötköt matkustavat jäisinä suksiboksissa. Ja lähikaupasta saa aina jauhelihaa.
○hinta. Tosin, jos verrataan oikeasti laadukkaisiin nappulamerkkeihin, ei raakaruokinta hinnaltaan ole sen kalliimpaa. Lisäksi riittävä pakastetila sallii lihojen ostamisen isommissa erissä, jolloin kilohinta on edullisempi.

Matkan varrella olen jonkin verran tuunannut koirien ruokavaliota. Esimerkiksi kasviksia ja puuroa en juurikaan enää syötä, pääasiallisena kuitulähteenä toimii pellavarouhe. Luut eivät ole enää varsinaisessa ruokintaohjelmassa, rustoja koirat saavat silloin tällöin lähinnä ajanvietteeksi. Lihoja annan vähän fiiliksen mukaan, pidän pakastimessa koko ajan useamman eri eläimen lihaa (käytössä ovat sika, nauta, kana, kalkkuna, hevonen, lammas, hirvi, poro...) . Kaksi tärkeää muistisääntöä viikon ruokalistassa kumminkin on: maanantaina maksaa (vain osa ruuasta), keskiviikkona kalaa. Vähintään näin. Välillä saattaa vaikkapa lohta mennä kuppeihin useamminkin. Tarkkailen koirien lihavuusastetta kriittisesti, ja tarpeen vaatiessa joko lisään tai vähennän rasvan määrää ruuassa.

Ruokia hommaan vähän milloin mistäkin, pääsääntöisesti kiertävistä eläinruoka-autoista. Vitamiinit ja kivennäiset löytyvät lähikaupoista, apteekeista, luontaistuotekaupoista, eri kauppojen heppaosastoilta, lemmikkieläinliikkeistä.

Meillä koirat syövät kahdesti päivässä. Aina. Myös reissu- ja näyttelypäivinä. Välillä suunnittelen yhteen ruokintakertaan siirtymistä, mutta toteutusasteelle saakka tämä aikomus ei ole koskaan edennyt. Ruuan annostelussa käytän usein keittiövaakaa. Koska lihojen rasvamäärät vaihtelevat, vaihtelevat myös annoskoot jonkin verran. Lasken ruokinnan siis rasvoihin perustuen, proteiinit tulevat siinä sivussa, kun rasvaa on riittävästi. Iltaruokaan lisään kivennäiset ja vitamiinit sen mukaan, mitä ruokaa kupissa on, mitä tarvisee lisätä. Oikeastaan annan päivittäin kaiken muun paitsi A-vitamiinin, joka tulee maanantaisin maksasta.

Treeninamien suhteen olen (tai koirat ovat...) melkoisen kaikkiruokainen. Maksakakkua, nakkeja, Frolicia ym. Ruokakuppiinkin menee välillä meidän perheen aterian jäämiä. Onneksi meillä koirat pystyvät ilman ongelmia syömään oikeastaan mitä vain syötäväksi tarkoitettua, myös Manni, sen ongelmat olivat loppujen lopuksi ihan muualla kuin ruuassa. Muutenkin tällä systeemillä on menty ongelmitta, luiden antamisen jätin pois, koska vanhojen poikien hammaskalustot alkoivat olla melkoisen harvat. Rustotkin annan nykyään sulatettuna. Koirien mahat ovat olleet kunnossa, meillä on hyvin, hyvin harvoin podettu minkään sortin ripaskoja. Ja jos jotain joskus onkin, on sen aiheuttaja helppo huomata ruokavaliossa. Esimerkiksi eräs kalkkivalmiste laittoi mahat löysälle, joten lopetin sen antamisen parin päivän jälkeen ja ongelma korjaantui. Koirien veriarvot ovat olleet kunnossa, joten luulisi siis ruokinnankin olevan jokseenkin kohdallaan.

Aamulla kuppeihin meni sian sisäelinseosta ja naudan jauhelihaa, perään loraus piimää. Sisäelinseosta annan harvemmin, nyt sitä tarttui mukaan Vauhti-Raksun autolta.

Laatikosta ja jääkaapista löytyy mm. näitä. Lisäksi siellä on ainakin merilevää, rehukalkkia ja pellavarouhetta. Öljyä käytän vain yhtä laatua kerrallaan säilyvyyden vuoksi. Edellinen pullo taisi olla kalanmaksaöljyä, jonka annostelin D-vitamiinin mukaan. Multidog on kätevä kompromissi matkalle mukaan otettavaksi.

Ilmavainulla

Käytiin illankähmässä tekemässä Nepulle jälkitreeni. Janne teki jäljen ekan kerran koskaan. Kello oli jo melko paljon, joten ajateltiin että annetaan jäljen vanheta vaan jonkin aikaa ennen ajamista. 

Neppu nappasikin sitten puoli tuntia vanhasta jäljestä ilmavainun, mentiin nokka pystyssä janalta lähtien... Eikä varmaan tarvitsisi kertoakaan, että kepeistä nousi vain kolme ja muutenkin meno oli melkoista riemurallia.

Jos nyt jotain positiivista, niin polku-urien ylitykset olivat tosi mallikkaat. Ja toisekseen, aina sitä oppii vaan uutta. Jatkossa pitäis tehdä pitempiä jälkiä (tänään 520m), keppejä enemmän loppuosalle ja jälki saa vanheta vähintään tunnin. Mukava oli myöskin ajaa muuta kuin omaa jälkeä. Koira kyllä toimii, luottamus sen jäljestämiseen alkaa olla kohdallaan, mutta tarkkuutta täytyy nyt treenata vaikeammilla (=vanhemmilla) jäljillä.

Vikkelääkin vikkelämpi Neppis

Ollaan viime päivinä enimmäkseen tokoiltu ja laiskoteltu. Koirat on olleet oikein hyviä tokotreeneissä, ei niistä nyt sen enempää. Neppis on myös kunnostautunut kotiaskartelussa, joka kertoo siitä että jotain enemmän väsyttävää älyllistä toimintaa pitää taas järjestää. Onneksi se askartelee vaan kaikkea "pientä", kuten aurinkolaseja, hengareita, kaukosäätimiä ja Aku Ankkoja. Joskus jopa omia luitaan ja lelujaankin...

Tänään tein pitkästä aikaa jäljen Nepulle. Poljin sen nurmelle. Pituutta kertyi 400m, matkan varrelle tein joitakin kulmia ja jätin 5 keppiä. Alkuun suunnittelin jo sellaisen pitemmän janan. Jäljen vanhetessa tunnin verran ehdin käydä kotona syömässä.

Päätin lähteä "riskillä" liikenteeseen, eli ilman mitään keppitreenejä suoraan jäljelle. Ennen janalle lähettämistä heitin kuitenkin muutaman nakin nurmeen, jotta saataisiin nenä auki ja töihin. Janan se teki hienosti, kävi taas kaartamassa jo kauempaa jäljen ylös ja jatkoi oikeaan suuntaan. 

Alku meni tosi tarkasti siksakaten, ekassa kulmassa näin ojan takana kissan, mutta Neppu oli niin keskittynyt jälkeen, ettei se huomannut kattia lainkaan (IHME!). Kulma meni hyvin, ja seuraavalta suoralta se nosti ekan kepin ja pysähtyi. Kehuin kovasti, mistä se innostui tietenkin ihan hullun lailla, lähti sata lasissa jatkamaan jäljestystä ja räpeltämiseksihän se meni. Toisesta kepistä mentiin sitten vauhdilla ohi. Seuraavassa kulmassa se huomasi itse, että nyt täytyy skarpata ja alkoi taas työskennellä vähän tarkemmin. 

En ollut merkannut keppien paikkoja, ja jossain kohtaa aloin jo miettiä, että kolmaskin keppi feilattiin. Sitten hoksasin, että koirallahan on suussa jotain! Se oli nostanut kepin lennosta ja jatkanut jäljestämistä keppi suussa! Enkä minä ollut hoksannut asia ollenkaan... 

Neljännelle kepille tultiin vähän jäljen vierestä, mutta se haistoi kepin kauempaa ja alkoi hakea sitä. Tällä kertaa ehdin jopa heti palkkaamaankin, kun keppi nousi. Viidennellä kepillä kävi samalla tavalla kuin kolmannella, eli ehdin ajatella että ohi mentiin, kunnes hoksasin, että koira maiskuttelee jotain. Oppiskohan se keräämään ne kaikki kepit itselleen suuhun :).

Tosi hieno suoritus tauon jälkeen oli kyllä tuo, vaikka itse jäljestäminen olikin sen ensimmäisen keppipalkan jälkeen hieman "rumaa", niin pääasia, että kepit löytyivät ja purkille päästiin. Ehkä täytyy jossain vaiheessa alkaa palkkaamaan sitä vähän hillitymmin kepin nostamisesta, se kun ottaa hirveet kierrokset heti kun vähän irrotellaan. Nyt on kuitenkin tärkeintä se, että kepit nousevat! Se on vaan niin tuhannen vikkelä tuossakin hommassa, että en ehdi huomatakkaan kun se nappaa vauhdista kepin mukaansa...