torstai 21. helmikuuta 2019

Hammaskeijulla kylässä



Se keiju oli nimeltään Anne ja kylästelijä puolestaan Kaapo. Kuten aiemmin jo mainitsin, Kaapo "pääsi" taas kerran hammaslääkärin käsittelyyn (tämä oli nyt kolmas kerta). Lohjenneen oik. alakulmurin lisäksi tällä kertaa poistettiin P4:n jämät ylhäältä oikealta sekä kaksi käytössä kolhiintunutta etuhammasta. Rivi senkun harvenee, mutta kun koirasta ei muuta vikaa löydy, niin näillä poistoilla mennään taas eteenpäin.






Aika pöhnäinen vanhus meillä kyllä oli kotona pitkähkön narkoosin jälkeen (Kaapo oli lääkärissä peräti 4h), mutta eiköhän se tästä taas iloksi muutu pikkuhiljaa.  Yleensä se on kyennyt itse kävelemään autoon suoraan heräämöstä, mutta tällä kertaa kannettiin se autoon yhdessä lääkärin kanssa. Se kyllä nousi jaloilleen ja hoiperteli itsekin, mutta kun ulkona on liukastakin, niin katsottiin paremmaksi kantaa. Onneksi mitään ongelmia operaatiossa ei taaskaan tullut, ainahan se nukutus jännittää ja kun koira on jo kohtalaisen iäkäskin, niin sitä suuremmalla syyllä.



Lonkan jäykkyyteen sain suosituksen kokeilla jotain nivelvalmistetta ja ajattelin ottaa tämän koekäyttöön, kunhan kipulääke- ja antibioottikuuri on syöty ja suu parantunut:



Sillähän ei missään kuvissa ole näkynyt mitään nivelrikkoon viittaavaa eikä muutakaan epämääräistä, mutta ilmeisesti tuo valmiste tukee muutenkin nivelten hyvinvointia. Kokeilemallahan se selviää, onko tuosta hyötyä. Ainakin olen saanut positiivisia suosituksia näistä tableteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...