maanantai 19. helmikuuta 2018

Moppitukkien mysteerisairaus

Tukka huonosti ja pipi jalassa :(


Miksi tällainen otsikko? Laitan osaselitykseksi suoran lainauksen eräältä rodun harrastajien facebook-sivulta: 

"Alkuvuoden 2018 aikana some-keskustelussa nousi esiin koiria, jotka kärsivät samoista oireista joita ovat laihtuminen, syömättömyys, oksentelu, ripulointi, väsymys, huono rasituksen sietokyky, huono lämmönsietokyky, läähättely, lihaskireydet takaraajoissa, takaraajojen tärinä ja venyttely.
Oireilevilta koirilta on eläinlääkärin tutkimuksissa löytynyt myös kohonneita veriarvoja, mm. kreatiinikinaasi (CK) sekä maksa-arvot (ALAT, ASAT). Oireilevien koirien osalta asian selvittelyä jatketaan ja edistymisestä kerrotaan, kunhan lisätietoja saadaan..."

Muistan itsekin jo vuosien takaa keskusteluja, että noita korkeita maksa-arvoja on esiintynyt schappareilla aika-ajoin myös Suomessa. Ilmeisesti asiaa on tutkittu esimerkiksi rodun kotimaassa Hollannissa, mutta käsittääkseni tutkimustyö ei ole edistynyt, eikä syytä noihin pilviä hipoviin arvoihin ole löytynyt. Osa koirista elää näine korkeine arvoineen ihan normaalia elämää vailla oireita.

Tänä keväänä asia siis nousi jälleen esille ja Suomesta on löytynyt useampi koira, jotka oireilevat alun kuvauksen tavoin. Eläinlääkärit ovat asian kanssa ymmällään, on epäilty esimerkiksi glykogeenin kertymäsairautta (vrt. esim. http://www.kiharakerho.net/jalostus/terveys/gsd-iiia/ ), myopatiaa... Eräs asiaa selvitellyt ell on suositellut, että ainakin jalostukseen käytettäviltä koirilta tutkittaisiin veriarvot, koska tämä "mysteerisairaus" voi oletettavasti olla perinnöllistä. Lisäksi oireilevien koirien verinäytteitä on lähetetty Hannes Lohen tutkimusryhmälle https://www.koirangeenit.fi.

Omat koirani ovat aina olleet todella terveitä kaikin puolin, mutta tämän asian tultua kuvioihin mukaan ryntäsin tietenkin heti tutkimaan koiristani otettuja labratuloksia. 

Kaapon viimeisin tulos oli anestesiapaneeli parin vuoden takaa. Tulosliuska oli nelisivuinen, mutta tässä nuo tämän asian tiimoilta tärkeimmät: 






Kreatiniini 76 umol/l
CK 76 U/l
ALAT 92 U/l
ASAT 57 U/l
Kaapolla ko. arvot ovat olleet ihan somasti viitteissä, löysin vielä toisenkin, vanhemman tulosliuskan. Siinä myös kaikki kunnossa.

Nepun osalta löysin vain yhdet verinäytetulokset toissa kesältä,  kun sitä puri käärme. Näitä kaikkia nyt tapetilla olevia arvoja siinä ei ollut. Koska Neppu kuitenkin sukulinjoiltaan on kovastikin samaa sukua kuin muutamat "mysteerisairaat" koirat ja lisäksi se on näihin meidän kahteen jätemyllyyn (aka Kaapo ja Inkeri) verrattuna erittäin valikoiva ruuan suhteen (mikä nyt sitten voisi olla ainoa "oire" tuolta oirelistalta, toki se on laihakin), niin päätin otattaa siltä nuo verinäytteet samalla, kun käytiin tyttöjen kanssa rokotuksilla.

Tänään sain tulokset sähköpostiini ja tältä ne näyttävät:


Selvennykseksi:
Kreatiniini 83 umol/l
CK 91 U/l
ALAT 77 U/I
ASAT 32 U/l

Viitteissä nätisti nämäkin, joten taas saa huokaista helpotuksesta terveysasioissa! Muutama kymppi oman mielenrauhan eteen on pikkuraha :). Todellakin toivon, että tähän(kin) asiaan kiinnitettäisiin vakavissaan huomio jalostustyössä ja asian suhteen oltaisiin avoimella linjalla; ainakaan rodun etu ei ole se, että terveysasioissa ylipäätään vaietaan tai ne painetaan villaisella, kun "onhan kyseessä terve rotu kaikkinensa!" Mun vaaleanpunaiset prillit tämän asian suhteen ovat kyllä aikoja sitten jo hukkuneet valitettavasti.

Rokotuksissa ja näytteenotossa kävimme Oulun uudella yksityisellä klinikalla, lääkärinä oli  Anu Tulokas. Todettiin, että Inkeri tykkää edelleen tunkeutua suuhun asti lääkärissäkin ja se olisi halunnut mukaan myös verinäytteen ottoon. Inkun paino oli 16.1kg ja hammaskiveä muodostuu himppasen yläkulmureihin. Vinkkejä otetaan vastaan taistelussa hammaskiveä vastaan :)! Puruluita syö ihan kohtalaisen paljon, samoin Dentastixejä ja samaa ruokaa kuin muutkin meillä. Pois lähtiessä varasin Inkerille vielä ajan ensikänneille läpivalaisuun. Samaan konkurssiin peilataan silmätkin. Tämä kaikki hauskuus tulee tapahtumaan ensi kuussa.

Neppu painoi 15.3kg ja sen suu on erittäin siisti, ei hammaskiveä. Se olis mielellään luovuttanut Inkerille verinäyteneulatyynyn paikan, mutta saatiin kuin saatiinkin pari putkea verta otettua ilman, että koira tippui kertaakaan pöydältä :). Toinen putki otettiin siltä varalta, että jos tuloksissa olisi jotain merkittävää, se lähetettäisiin Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Nyt sitä ei ilmeisesti sinne sitten kuitenkaan kaivata, kai?

Tässäpä oikeastaan tärkeimmät tältä erää, harrastusten osalta vähän tuossa Virkkua katselin ja muutamia kisatavoitteita asettelin kaikille kolmelle koiralle (eri asia on, mahdutaanko mukaan kokeisiin). Näyttelykalenteri tämän vuoden osalta sen sijaan on ihan korkkaamatta, täytyisi kai suunnitella jotain sillekin saralle. Mennään kuitenkin nämä muut harrastukset edellä, ja jos johonkin kohtaan kalenterissa sattuu sopiva rako niin sitten meidät saattaa jostain näytelmäkehästäkin tavata. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitetaanpas taasen vuosi pakettiin

Onpa jäänyt tämä blokkaaminen kokonaan tänä vuonna!  Vuotta 2022 kuvaa (koira)harrastamisen osalta varmaan parhaiten sana "rennosti&quo...