Muistoissa
Trasseli Askeleen Edellä
Silmät ok (2008)
Lonkat A/B
Kyynärät 0/0
Kastroitu uros
Kastroitu uros
Manni KoiraNetissä
Manni muutti meille noin vuoden ikäisenä nuorukaisena. Se oli kodinvaihtaja, ja tarina ei kerro, mitä sen elämän ensimmäinen vuosi on pitänyt sisällään. Tullessaan meille se oli varsinainen huopaantunut takkukasa, se pelkäsi ihmisiä (varsinkin miehiä), eikä se ollut sisäsiisti saati osannut kulkea hihnassa. Se ei myöskään osannut leikkiä toisten koirien kanssa ilman, että homma meni "yli". Ongelmia tuli eteen vähän siellä sun täällä.
Mannin kanssa onkin kuljettu pitkä ja kivinen tie, sillä yritimme kaikin keinoin saada siitä sosiaalista ja "yhteiskuntakelpoista" lemmikkiä. Harrastimme mm. agilityä ja tokoa, kävimme näyttelyissä ja yhteislenkeillä ja ajattelimme, että kyllä se ajan kuluessa oppii ja tottuu.
Alkuvuosina Manni sairasteli melkein jatkuvasti: oli kutinaa, korva-ja anturanväli- sekä eturauhastulehduksia, oksentelua, närästystä ym.ym. Eläinlääkäri tuli kovin tutuksi tuolloin. Vaihdoin ruokintaa moneen kertaan, mutta mikään ei auttanut. Lopulta tulimme siihen lopputulokseen, että koiraa vaivaa stressi, joka ilmenee mm. sairasteluna. Stressaantuessaan se myös kävi Kaapon kimppuun, vaikka ei osannut itse edes tapella.
Kun päätimme, että Mannin ei tarvitsekaan olla mikään harrastuskoira, vaan se saa elää mahdollisimman tavallista ja "tylsää" kotikoiran elämää, niin sen ongelmat alkoivat hiljalleen hellittää. Se myös kastroitiin noin 5 vuoden ikäisenä. Edelleen se meni hyvin helposti ns. kierroksille pienestäkin poikkeamasta arjessa, esimerkiksi, jos lapsille tuli kavereita kylään tai jos lähdettiin reissuun vaikkapa mökille. Arki sujui kuitenkin jo melko mukavasti.
Kun Neppu oli tulossa meille, päätimme, että Manni muuttaa ainakin joksikin aikaa anoppini luokse. Anoppi on koirillemme tosi tuttu, koska hän yleensä hoitaa niitä jos me olemme reissussa ilman koiria. Täytyy kyllä tunnustaa, että olisi pitänyt tehdä tuo ratkaisu jo monta vuotta aikaisemmin! Anopin luona Manni on rauhoittunut ihan totaalisesti ja sen psyyke tuntuu jo kestävän pieniä poikkeamiakin arjessa. Sen elämä on rauhallista ja hyvin ennakoitavissa, kun se kolmistaan elelee Päivin ja Pekka-kissan kanssa. Niinpä sen ei tarvitse stressata asioista. Se on pysynyt terveenäkin viimeiset vuodet. Lopulta siitä tulikin siis anopin koira, se saa siellä vietellä leppoisaa elämää ja käy vaan välillä meillä vierailemassa.
Luonteeltaan Manni on aina ollut ihmisiä kohtaan aivan tavattoman kiltti, vaikka se edelleenkin yleensä haukkuu uudet ihmiset ensitapaamisella. Toisia koiria se ei oikein kestä, mutta Neppua ja Kaapoa se sietää sen verran kuin on pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti